Maanantaina 3.6. saavuimme puoleltapäivin Leimaus-leirille Pajulahteen ja lähdimme siirtymään sisäsuunnistustreeniin, joka pidettiin Pajulahtihallissa. Sisäsuunnistus oli uusi kokemus monille ja oli hauskaa, vaikka vähän vaikeaakin. Sen jälkeen oli vuorossa kartiosuuunnistusta ja sprinttivetoja, jonka jälkeen mentiin syömään ja majoituttiin. Vapaa-aikaakin oli, jolloin osa kävi uimassa.
Leirin avajaisissa oli upea lippukulkue, jossa LS-37:n viiriä kantoi Ella Hakkarainen. Celine Caasenbeek piti leiriläisen puheen. Leirikummi Minna Kauppi toivotti leiriläiset tervetulleiksi omalla osiollaan. Pro-Ryhmäläisillä oli illalla vielä hämäräsuunnistus yhteislähtönä Pajulahden maastoissa. Iltapalan jälkeen osa meni majoitukseen nukkumaan ja osa yöpyi omassa kodissaan.
Tiistaina 4.6 päivä alkoi kokoontumalla multitekniikkatreeniin, jonne käveleminen oli tuskallista hyttysten takia. Multitekniikkatreenissä oli tarjolla mikrosuunnistusta, viuhkaratoja ja käyräsuunnistusta. Lopuksi kerrattiin rastimääritteitä. Pro- ryhmäläisillä oli samat treenit, radat olivat vain haastavammat. Ennen ruokailua osa kävi pulahtamassa järvessä. Ruoan jälkeen oli vuorossa suunnistusvetoja hyttysten valtaamassa maastossa. Jotkut kävivät treenin jälkeen vielä uudestaan uimassa.
Keskiviikkoaamuna 5.6 suunta oli Lahden urheilukeskukseen päin. Urheilukeskuksessa ohjelmana oli pienemmillä suunnistusta ja vanhemmilla väyläsuunnistusta. Ruoan jälkeen osa kävi hiihtomuseossa ja jätskillä. Lopuksi oli pikku-Veskulla pienemmillä sprinttiä ja isommilla knock-out sprinttivetoja. Pro-ryhmäläisillä oli ensiksi knock-out sprinttiä ja sen jälkeen väyläsuunnistusta. Pajulahteen mentiin bussilla illaksi vielä diskoon tanssimaan ruoan jälkeen.
Torstaina 6.6 pakattiin kamppeita ja valmistauduttiin aamun leirikisaan, joka oli partiosuunnistusta. Partiokisassa me käytettiin buffetin sipsilaatikoita pöytänä rastien jakamiseen. Pro-ryhmäläisillä leirikisa oli henkilökohtainen. Kisassa oli metsä- sekä sprintti osuus. Kun kisat oli kisattu, mentiin viimeistä kertaa syömän lounasta pajulahteen. Iltapäivällä oli vielä vuorossa Pajulahden seikkailupuistossa kiipeilemistä, mikä oli monen mielestä hauskaa.

Leiri oli kokonaisuudessaan mahtava kokemus ja moni sanoi, että juuri tämä Leimaus-leiri oli kaikkein paras! Säät olivat loistavia koko leirin aikana ja treenit olivat hauskoja, mutta myös vaativia.
Lahden suunnistajilla oli myös leirikioski, jossa nuoret auttoivat myynnissä aina välillä. Kiskan tuotot menevät Lahden suunnistajien nuorten hyväksi.
Jutun kirjoitti Ella Hakkarainen ja Celine Gaasenbeek
Kiitos leiriläisille, ohjaajille ja huoltajille. Ensi vuonna Leimaus pidetään Kuortaneella ja varmuudella Lahden Suunnistajat -37 on mukana. Nähdään ensi vuonna Leimauksella!