Nuorten syysleiri Sipoossa

Nuorten kauden avausleiri pidettiin Sipoossa syyslomalla. Majoituspaikkana leirillä oli Juhlamenot. Majoituimme mökeissä ja ruokailu tapahtui eksoottisesti jurtassa. Sateisen yösuunnistuksen jälkeen saunoimme kellarisaunassa.

Ruokailu tapahtui jurtassa. 

Leirillä pääpaino oli laadukkaissa ja haastavissa suunnistusharjoituksissa. Harjoitusten ratamestarina toimi ansioikkaasti Niko Vaenerberg. Radat olivat hienoissa Sipoon maastoissa.

Treenit olivat hyvän alku- ja loppuverkan päässä.

Ohjelmassa oli sisäänajosuunnistus, yötreeni, viestiharjoitus ja leirin päätteeksi oli pitkillä rastiväleillä höystetty pariharjoitus Sipoonkorvessa. Jokainen pääsi haastamaan itseään, erityisesti yötreenissä koutsitkin joutuivat miettimään tarkemmin sijaintiaan.

Harjoituksissa oli mukana myös gps-seurantaa, joita huoltajat pystyivät seuraamaan livenä kotisohvalta. Harjoitukset analysoitiin ammattimaisesti Allun johdolla. Jokainen pääsi kertomaan ja näyttämään näytöltä onnistuneita rastivälejä.

Annlinn näyttää ja kertoo rastivälistään.

Leirillä ei ollut pelkkää suunnistusta, ohjelmassa oli nimittäin myös ‘The Leirikisa’, jossa tarvittiin muistia, taitoa ja tarkuutta. Voittajatkin saatiin selville, mutta tärkeintä oli hauska yhdessätekeminen.

Kiitos kaikille koutseille Anu, Jarno, Juha ja erityiskiitos Allulle hyvin järjestetystä leiristä. Myös majapaikan emännältä tuli kehut fiksuista ja hyväkäytöksistä nuorista.


Kuvassa selkeä rastipiste ja muutama tyytyväinen suunnistaja.

Yhteenvetona pääpointit leiriltä:

1. Kompassi on paras kaveri, varmista kartan suuntaus aina, kun katsot karttaa!?

2. Tee suunnitelma käyttäen isoja ja hallitsevia kohteita. Maastonmuodot/käyrät ❤️

3. Kehityksessä tärkeintä on jatkuvuus! Treenaa useasti niin fysiikkaa kuin kartan katselua yms. ?

Seuraavaa leiriä odotellessa!