Tammikalenteri – 3. luukku

ansku a

Kaikille seitsemälle henkilölle esitetään samat 10 kysymystä

  1. Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
  2. Taustat LS:ään siirtymisen takana?
  3. Kuinka hyvin tunnet seuran tai sen jäseniä?
  4. Parhaat saavutuksesi kautta aikojen ja viime aikoina? Tulevan kauden tavoitteet?
  5. Vahvuutesi suunnistajana?
  6. Oletko erikoistunut johonkin tiettyyn suunnistuksen “alalajiin” (sprintti/metsä/hisu/yö/…)
  7. Lempimaasto?
  8. Entiset seurat?
  9. Miten vapaa-aikasi kuluu parhaiten?
  10. Vapaa sana.

Vastaukset:

  1. Olen Anna-Kaisa Anjala eli Ansku, 27-vuotias urheiluhullu. Muutimme puolisoni kanssa viime syksynä Nokialta Lahteen, kun sain opettajan töitä Lahden lyseon lukiosta. Olen kotoisin Joensuusta, ja opiskellut Vierumäellä ja Jyväskylässä. Ammatiltani olen siis liikunnanohjaaja sekä liikunnan ja terveystiedon opettaja.
  2. Minua alettiin houkutella seuraan, kun muutto Lahteen uuden työpaikan myötä varmistui. Voimakkaan houkuttelun lisäksi siirtymistä edistivät halu edustaa kotipaikkakunnan seuraa, LS:n aktiivinen harjoitustoiminta ja hyvä naisten porukka viesteihin.
  3. Syksyn aikana olen jo jonkin verran tutustunut seuran jäseniin yhteisissä treeneissä. Joitakin tuttuja kavereita seurassa on ennestäänkin, ja myös joitakin puolisoni sukulaisia. Seura tuntui jo valmiiksi kotoisalta, mikä helpotti vaihtamista.
  4. Parhaimmat saavutukseni suunnistuksessa ovat lapsuudesta ja nuoruudesta… Juniorivuosilta löytyy lukuisia SM-plaketteja, muutama SM-mitali, rastiviikkovoittoja jne. Pääsarjassa paras saavutus tähän mennessä on SM-erikoispitkän 11.sija viime syksyltä. Lisäksi muun muassa useampi voitto ja toinen sija 25mannasta. 😉
    Tulevan kauden tavoitteena on etenkin kehittää suunnistustaitoa ja sitä kautta nostaa omaa tasoa. Tavoitteenani on menestyä henkilökohtaisissa kilpailuissa, mutta erityisesti toivon myös viestimenestystä hyvällä LS:n naisten porukalla.
  5. Kestävyys, sinnikkyys ja motivaatio.
  6. Metsäsuunnistus on ainakin toistaiseksi ollut ykkösjuttuni. Pidän myös kestävyyttä vaativista pitkistä ultra-suorituksista, kuten monen tunnin rogaining-kilpailuista tai seikkailukilpailuista.
  7. Ensimmäisenä tulee mieleen Pohjois-Norjan hienot maastot, joihin täytyy taas ensi kesänäkin päästä suunnistamaan ja ihailemaan vuonomaisemia. Kyllähän mie tietenkin myös suppamaastoista tykkään!
  8. Suunnistuksessa olen aiemmin edustanut Kalevan Rastia ja Kooveeta. Kooveeta edustin kolme vuotta, jolloin ehdin tutustua mahtaviin tyyppeihin, seurata vierestä matkaa Jukolan voittoihin, treenata ja kisailla kovatasoisessa porukassa kavereiden kanssa ja löytää välillä kadoksissa olleen suunnistusintoni takaisin.
    Ensimmäisessä seurassani, Kalevan Rastissa, sain nauttia perheen yhteisestä harrastuksesta, hyvistä kartoista ja hienoista maastoista. Pääsinpä jo silloin seuraamaan tietä Jukolan voittoihin ja juoksemaan itsekin kovassa seurassa seuraviestejä.
    (Lisäksi olen edustanut eri seuroja voimistelussa, yleisurheilussa, pyöräilyssä ja seikkailu-urheilussa.)
  9. Vapaa-aikani kuluu pitkälti urheillen, syöden ja leväten… Lepäämiseen liittyy usein lukemista ja (hömppä)sarjojen katselua. Mielelläni vietän aikaa myös perheen ja ystävien seurassa.
  10. On ollut ilo tulla mukaan seuraan, jossa on mukavan rento ja yhteisöllinen meininki. 🙂