FIN 5:lta menestystä nuorille

Hieno Fin5-suunnistusviikko kilpailtiin yli 1500 suunnistajan voimin viime viikolla Orimattilan, Lahden sekä Hollolan alueella, tapahtuman ollessa tänä vuonna kolmen seuran järjestämä. Fin5 oli Lahden Suunnistajien osalta koko seuran voimannäyte ja viikko onnistuikin loistavasti reippaalla talkoo- ja yhteishengellä.

Kaksi ensimmäistä osakilpailua kisailtiin Orimattilan Sammalistossa keskimatkan ja pitkänmatkan kilpailuna. Välipäivän jälkeen kolmannen osakilpailun, sprintin, estradina toimi Lahden Lotila. Neljäs osakilpailu järjestettiin Tiirismaan vaativilla rinteillä ja viimeinen sekä ratkaiseva osakilpailu kilpailtiin Hollolan Messilässä.

Viiden osakilpailun jälkeen Fin5 pääsarjan kokonaisviikon voittajiksi kruunattiin Sanna Kauppila sekä Aaro Aho hieman reilun neljän ja puolentunnin kokonaisajoilla.

Lahden Suunnistajien nuorisoa osallistui hyvissä määrin kilpailemaan ja myös menestystä tuli. Latonummien klaani nappasi LS-37:n parhaat kokonaistulokset Iisakin voittaessa H8RR:n ja Hermannin ollessa toinen H12 sarjassa. Veljeskolmikon täydensi Aaretti H9RR:n 10.sijalla.

Hermannin lisäksi H12 sarjassa Aaro Yrjölä oli 8. ja Nilla Keskinarkaus 13.

Eliittisarjoissa Lahden värejä vei Timo Koivumäki sijoittuen kokonaiskisassa sijalle 15. H16E-sarjassa.

Nurmela Eevert sijoittui H13A -sarjassa seitsemänneksi ja Kosti Makkonen H12TR -sarjassa kuudenneksi. H10 -sarjassa Eerikki Hirvonen piti hyvää vauhtia ollen kokonaiskisan neljäs. H ja D 9RR -sarjoissa lahtelaisia löytyi sijalta 6, jonka nappasivat sekä Okko Hakkarainen että Hertta Siikanen. LS:n tyttöjen vanhimpana edustajana Maija Koivuniemi sijoittui D13A sarjassa sijalle 13 ja nuorimpien tyttöjen sarjassa Stella Väli-Klemelä kelpo sijalle 10. D12 -sarjassa Lahden värejä vei jopa kolme suunnistajaa Uma Lehtosen ollessa 7., Ella Hakkaraisen 8. ja Siiri Siikasen 24.