Elisalle maailmanmestaruus

Elisa Mattila

Nuorten maailmanmestaruuskisat kilpailtiin 11-15.7. Portugalissa. Kisat alkoivat LS-37 osalta erittäin iloisissa tunnelmissa, kun Elisa Mattila nappasi heti ensimmäisessä startissa, sprintissä, nuorten maailmanmestaruuden! Elisa kertoi sprintin olleen teknisesti haastava ja vaatineen tarkkaa kartan lukua, mikä hidasti vauhdinpitoa. Radan loppuosalla kovavauhtinen Mattila pääsi kuitenkin hyödyntämään myös juoksuvoimaansa. Elisa sai jännittää tulosten varmistumista pitkän päivän ollessaan kisan alkupään lähtijöitä, mutta jokainen kanssakilpailija pääty lopulta Elisan taakse tuloslistalla jännittävien vaiheiden jälkeen.

Lahden Suunnistajat -37 onnittelee uutta maailmanmestaria!

Puna-sini-valkoisten linssien läpi katsottuna lisää ilon aiheita toi myös Italian Ilian Angeli joka saavutti nuorten miesten sarjassa MM-pronssia! Mitalitaistelu oli tiukka, sillä MM-pronssi jaettiin kolmen miehen kesken. Samoin Lahden Suunnistajia edustava italialainen Annarita Scalzotto teki hienon suorituksen, jonka myötä sijoittui kolmanneksitoista.

Ikävä kyllä helleaallon myötä maastokilpailut peruuntuivat myöhemmin viikolta, mutta tilalle tuli korvaavana kilpailumuotona sprinttiviesti. Elisa toimi Suomen ykkösjoukkueen ankkurina. Suomen joukkue oli kärkitaistossa aivan kilpailun loppuun asti, mutta tällä kertaa Elisa joutui taipumaan muille koville ankkureille loppukirissä sijalle neljä.

Kilpailujen kolmantena kilpailupäivänä kisattiin epävirallinen urban relay, jossa Suomen naiset Elisa mukaan lukien sijoittuivat toiseksi.

Kisajärjestäjä on ilmoittanut, että nuorten MM-kisojen maastomatkat kilpaillaan kuluvan vuoden marraskuussa.