Kati Aaltonen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Kati Aaltonen, syntyjään Hämeenlinnasta, mutta monen mutkan kautta päätynyt Kukkilaan. Nyt olen vuoden verran työskennellyt Kempowerilla tuoteinsinöörinä.

Keitä perheeseesi kuuluu?

Mies ja suunnistavat lapset Sanni 11v ja Antti 8v

Milloin aloitit suunnistuksen?

Kartat ovat kiehtoneet aina. Jo lapsena tykkäsin suunnistaa kaupunkien opaskarttojen avulla. Ja tietenkin koulussa ja sudenpennuissa. Ekoilla iltarasteilla olen käynyt varmaan -89 tai -90. Venlojen viestissä olen ollut kolmesti ennen LS:ään liittymistä.

 

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?

2011 oli lehdessä juttu Hapsun Enkeleistä (eli edellisen vuoden suunnistuskoululaisista kasattu Venla-joukkue, jotka olivat talven aikana saaneet lisäoppia). Kun kesällä näin Hapsun iltarasteilla, niin kysyin, tuleeko uusi ”valmennusporukka”. Sellainen tuli ja pääsin mukaan vaikken ASK:ta käynytkään. 2012 Venlojen viesteissä olin sitten LS-37 joukkueessa mukana. Ja vuodesta 2017 lähtien lasten suunnistuskoulussa lasten kanssa.

 

Mikä suunnistuksessa on parasta?

Luonnossa liikkuminen ja onnistumisen ilo.

 

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?

Isä opetti minua kulkemaan suunnalla Tuuloksen metsissä maastokartan avulla.

 

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?

Rautakorpi. Siellä on useamman kerran joutunut palaamaan varmaan maastonkohteeseen

 

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?

Koripallo, pesäpallo, hiihto, ammunta.  Nuorempana myös yleisurheilu, Aikido ja naisvoimistelu.

 

Mitä seuroja olet edustanut?

Suunnistuksessa vain LS-37, muissa lajeissa ainakin Järvenpään Palo, Järvenpään NMKY, Hämeenlinnan Tarmo, Otahuti ja useampikin puulaakipesis- ja korisjoukkue

 

Onko sinulla ollut valmentajia?

Suunnistuksessa Hapsu

 

Mukavin urheilumuistosi?

Mikä tahansa onnistunut suoritus. Ja jos on vielä joukkuesuoritus, sitä mukavampi.

 

Lempitreenisi?

Sellainen missä tulee juostua ihan huomaamattaan

 

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?

Itsensä voittaminen pitkäkestoisissa suorituksissa. Etenkin eka Finlandia-hiihto (75 km) halpis-suksilla ja liian vähällä harjoittelulla. Tai Nijmegenin-marssin (4x40km) suorittaminen kuudesti

 

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?

Ei juurikaan

 

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?

Suunnistus on aina ollut epäsäännöllinen harrastus.

 

Levy- vai peukalokompassi?

Viime kesänä ostin peukun, kun sitä on kätevämpi käyttää luupin kanssa

 

Keski- vai pitkämatka?

Pikamatka

 

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Mieluiten luen, liikun, opiskelen ja ompelen, mutta omakotitalossa on paljon pakollista puuhaa.

 

Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?

Liikaakin. Pari vuotta ehdin nyt olemaan ilman luottamustoimia (paitsi toimin ratamestarina), kunnes tänä vuonna olen harrastesuunnistusjaostossa.

 

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:

Sisukas, pitkäjänteinen ja iloinen

 

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Pöllö (tai joku muu iltavirkku)

 

Lempiaineet koulussa?

matikka ja liikunta

 

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

videoeditointi

 

Mistä ammennat inspiraatiota?

iloisista ihmisistä ja ajatuksesta, että jokainen päivä on ainutkertainen.

 

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?

Tekniikkaan ja tieteisiin liittyviä dokumentteja ja urheilusta suunnistus, snooker ja pesäpallo

 

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?

Pikkutarkkuus

 

Minun mielestäni yhteiskunta pyörii liikaa aamuvirkkujen ehdoilla

 

Tätä et vielä tiennyt minusta:

Olen asunut kuudessa eri maassa.

 

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?

Saatiin pojan synttärit järjestettyä

 

Oletko ollut jälki-istunnossa?

Joitakin kertoja

 

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?

Tyttären tanssiesitys

 

Millainen ihminen pyrit olemaan?

Rehti

 

Mikä on epäterveellisin nautintosi?

Myöhään valvominen. Univelkaa kertyy, kun ei ehdi nukkumaan tarpeeksi

 

Oletko laulanut karaokea?

Kiinassa työkavereiden kanssa privaattihuoneessa

 

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?

Hyvästä ruoasta

 

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?

Lasten kinastelu

 

Unelma, jonka aiot toteuttaa?

Matkustukseen liittyviä unelmia on paljonkin, mutta tällä hetkellä ei aktiivisia suunnitelmia.

 

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan käynyt Yhdysvalloissa tai Kanadassa

 

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Lahessa?

Jos ei rasteilla, niin kyllä satama on kiva aurinkoisella kelillä.

 

Mikä on Lahessa asumisen varjopuoli?

Erikoisliikkeitä on huonosti ja aukioloajat ovat suppeat.

 

Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Ismo Ojalalta:
Mikä voisi olla syy että lopettaisit suunnistuksen, jos lopettaisit muusta kuin pakottavasta syystä (esim loukkaantuminen, tms.)??

Eipä tule mieleen.

 

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – palelevat varpaat
Hiljaisuus – tarpeellista
Kevät – hiihtokausi parhaimmillaan
Myrsky – syksy
Lumi – valon tuoja syksyllä
Rakkaus – voima
Kuuma – punainen naama
Aika – nyt
Karhu – nalle
Tasa-arvo – Minna Canth
Mielenmaisema – mökillä
Runo – Lennä, lennä leppäkerttu