Koronaohjeistukset 15.3.2021

Harjoituksia pyritään tarjoamaan turvallisesti viranomaisten ohjeistuksia noudattaen. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueelliset suositukset.

Joista suunnistuksen kannalta merkittävimmät kohdat:

”Sisällä tapahtuva aikuisten ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Myös ulkona tapahtuva aikuisten ryhmäharrastustoiminta, jossa turvavälejä ei voida toteuttaa, keskeytetään. Tarkoitus ei ole rajoittaa niitä ulkoilmassa olevia enintään 6 hengen ryhmäharrastuksia, joissa turvavälit toteutuvat aidosti.

Suosittelemme jokaista toimijaa parantamaan terveysturvallisuutta edelleen. Harrastustoiminnassa tehtävät ratkaisut voivat olla esimerkiksi seuraavia:

  • Ryhmien sekoittamista vähennetään.
  • Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
  • Ryhmien kokoa pienennetään.
  • Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos.
  • Osa harrastuksista toteutetaan etänä.

 

Toimet harjoituksissa

Maanantain sprinttitekniikka

  • Nuorten ryhmän osalta turvaetäisyydet huomioiden ja pienempiin ryhmiin jakaen kutakuinkin normaalisti
    • Koutseilla maskit
  • Aikuiset voivat tulla tekemään treenin omatoimisesti
    • Karttoja saa klo 18.10 treenin parkkipaikalta
  • Kaikki harjoitukseen tulevat ilmoittautuvat Suomisportiin viimeistään edellisenä iltana klo 23.59!
    • Ilman ilmoittautumista harjoitukseen ei asiaa – harjoituksen järjestäjän osattava huomioida osallistujamäärä ja suunnitella sen perusteella toimet turvallisen harjoituksen takaamiseksi.

Tiistain juoksutreeni

  • Toistaiseksi ulkona.
  • Kokoontumiset maksimissaan kuuden (6) hengen porukoissa 15min välein toisistaan 18.00, 18.15 jne. Jaetaan ilmoittautuneiden mukaan!
  • Omatoimiset alkuverryttelyt ja aktivoinnit
    • Esimerkki alkuverkat seuran kalenterista
  • Kaikki harjoitukseen tulevat ilmoittautuvat Suomisportiin viimeistään edellisenä iltana klo 23.59!
    • Ilman ilmoittautumista harjoitukseen ei asiaa – harjoituksen järjestäjän osattava huomioida osallistujamäärä ja suunnitella sen perusteella toimet turvallisen harjoituksen takaamiseksi.

Keskiviikon aamutreeni

  • Urheilulukion aamutreenien ollessa toistaiseksi etänä on keskiviikon aamutreeni tauolla.

Torstain polkulenkki

  • Omatoimisesti
  • Tee yhteisharjoituksia vain henkilöiden kanssa joiden kanssa olet muutenkin arjessa tekemisissä.

Perjantain lihaskuntoharjoitus

  • TEAMS-jumppana klo 18.00
    • Vetovuoroissa
      • 19.3 Allu
      • 26.3 Eevis

Lauantain mäkitreeni

  • Nuorten ryhmän osalta turvaetäisyydet huomioiden ja pienempiin ryhmiin jakaen kutakuinkin normaalisti
  • Aikuisten osalta kokoontumiset maksimissaan kuuden (6) hengen porukoissa 15min välein toisistaan 10.15, 10.30 jne. Jaetaan ilmoittautuneiden mukaan!
  • Omatoimiset alkuverryttelyt ja aktivoinnit
    • Esimerkki alkuverkat seuran kalenterista
  • Kaikki harjoitukseen tulevat ilmoittautuvat Suomisportiin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00!
    • Ilman ilmoittautumista harjoitukseen ei asiaa – harjoituksen järjestäjän osattava huomioida osallistujamäärä ja suunnitella sen perusteella toimet turvallisen harjoituksen takaamiseksi.

Sunnuntain pitkä PK-harjoitus

  • Ei yhteisiä kokoontumisia tai saunaa.
  • Tee yhteisharjoituksia vain henkilöiden kanssa joiden kanssa olet muutenkin arjessa tekemisissä.

 

Toimet leireillä, kisoissa ja treenipäivissä

Leirit ja kisat

  • Seurajohtoisesti toteutettavat yön yli kestävät leirit toistaiseksi tauolla.
    • Infoja päivitetään vähintään kuukausittain
  • Mahdollisten tarvittavien kisamajoitusten osalta huonejaot tehdään autokunnittain
    • Ei johdettuja yhteisiä kokoontumisia
    • Suositellaan omien majoituksien käyttöä jos järkevästi mahdollista!

Treenipäivät

Kevään aikana tullaan järjestämään treenipäiviä hakien suunnistusolosuhteita sekä mahdollisimman relevantteja harjoituksia tulevia arvokisoja silmällä pitäen.

  • Kokoontumiset maksimissaan kuuden (6) hengen porukoissa 15min välein toisistaan 18.00, 18.15 jne. Jaetaan ilmoittautuneiden mukaan!
  • Autokunnat oman harkinnan mukaan.
    • Suositellaan vain henkilöiden kanssa joiden kanssa olet muutenkin arjessa tekemisissä.

 

Taitonurkkaus ja porkkanat

Taito pystyy kehittämään myös työpöydän ja tietokoneen edessä. Ota siis haltuun myös!

Kuukausittainen taitonurkkaus.

  1. Urheilijan analyysi omasta huippukisasuorituksesta ja siihen johtaneista toimista yms.
  2. Kokeneempi keskustelemassa jostain taitoon liittyvästä (vahvuuksien mukaan)
  3. Lähiaikojen kisojen taitoporkkanoiden käpikäynti

Jos sinulla on toiveita mistä aiheista tai miten suunnistustaitoa, kisavalmistautumista, kisanaikaista suorittamista yms. käsitellään voit laittaa toiveet tähän-kyselyyn.

Taitoporkkanat

Urheilijat tekevät pareittain tai ryhmissä tärkeään kisaan mallivälejä/ratoja ja niiden pohjalta case-”tehtäviä”. Urheilijat käyvät ensin henkilökohtaisesti läpi rastivälit ja noin viikkoa ennen kisaa käydään taitoporkkanat yhdessä läpi.

Esim. Henkka ja Hutteri suunnittelee ja julkaisee Task-kevätyön (Pitkä vauhdikas ykkösväli, jalka ei ole herkimmillään, olenko kunnossa sittenkään. Kuinka handlaat tämän ja seuraavat välit. Miten reagoit tilanteeseen) kaksi viikkoa aikaisemmin.

Viikko aikaa kirjoittaa ja piirtää omat ”vastauksensa”.

Läpikäynti n. viikko ennen kilpailua… avointa keskustelua!

Lähtökohtaisesti jokainen edustuksen urheilija valmistelee johdetusti hänelle jaettuun kisaan taitoporkkanen muilla. Jos haluat tehdä taitoporkkanan johonkin tiettyyn kisaan ole yhteydessä Alluun ?