Päivi Einonen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen Päivi Einonen, D55-sarjalainen veteraani. Olen kotoisin Sysmästä, asun Hollolan Vesikansassa ja olen englannin- ja ruotsinopettaja.

Keitä perheeseesi kuuluu?

Mies Jarmo ja poika Pyry

Milloin aloitit suunnistuksen?

noin 12-vuotiaana

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?

LS:n edustajat tulivat tutuiksi kilpailuissa lapsesta alkaen. Tuula Tjäder houkutteli seuraan.

Mikä suunnistuksessa on parasta?

Luonto, haasteet, rastin löytäminen ja mielenvirkistys

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?

Jossain Hartolassa

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?

Maastoja on kertynyt ihan valtava määrä näiden yli 45 vuoden aikana. Erikoisinta on varmaan ollut Tsekin WMOC, jossa rastilipulle piti kontata valtavan kiven ja jyrkänteen väliin. Ensin piti odottaa, että edellinen ehti sieltä pois. Vuoden 1981 Kytäjän Jukolan kuravelli. Avokalliomaastot ovat lemppareitani.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?

Kilpailumielessä en muita.

Mitä seuroja olet edustanut?

Hartolan Voima (kun Sysmässä ei ollut suunnistusjaostoa), Itä-Hämeen rasti, Sippurasti ja nyt LS-37.

Onko sinulla ollut valmentajia?

16-sarjassa hartolalainen Teuvo Slant teki juoksuohjelman.

Mukavin urheilumuistosi?

Varmaankin SM-mitalit.

Lempitreenisi?

Talvella hiihto, kesällä metsässä juoksentelu.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?

SM-viestistä pronssi Vöyrillä 2016, SM-yösuunnistuksesta pronssi Hauholla 2018, WMOC Göteborgissa 2015 10. sija, Hiisi-Jukolan Venloissa 1999 sija 48.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?

Ei loukkaantumisia pieniä nilkan nyrjäyttämisiä lukuun ottamatta, mutta vaivoja ja sairauksia on kertynyt vuosien saatossa.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?

Ei mitään isompaa.

Levy- vai peukalokompassi?

Levykompassi

Keski- vai pitkämatka?

Keskimatka

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Kotona enimmäkseen. Luen, harrastan liikuntaa ja teen käsitöitä.

Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?

Hartolan Voimassa suunnistusjaostossa ja Itä-Hämeen rastissa johtokunnassa, myös sihteerinä molemmissa. Asikkalan Pohjola-Nordenin hallituksessa.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:

Tarkka, mukavuudenhaluinen, kielitaitoinen

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Huuhkaja. Tämä liittyy a) työelämään: Tuntuu usein siltä kuin istuisi oksalla vahtimassa silmät suurina, ja heti kun joku tekee jotakin luvatonta, pitää lentää ja ”ottaa niskasta kiinni”. Toisaalta b) sitten, kun ei enää voi suunnistaa, voisi seurata toisia siellä oksalla istuen.

Lempiaineet koulussa?

Kielet

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

Akvarellien maalaamista

Mistä ammennat inspiraatiota?

Kirjoista, levosta, liikunnasta, toisten seurasta

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?

Dekkareita, taide-elokuvia, luonto-, taide- ja historiaohjelmia, dokumentteja ja valitut palat urheilusta

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?

Sanon ensin ja ajattelen sitten.

Minun mielestäni (jatka)… ihminen ei ole koskaan liian vanha ”repäisemään”.

Tätä et vielä tiennyt minusta:

Olen ollut kahtena kesänä Ahvenanmaalla kaupan kassalla ja edustanut Mariehamn IFK:ta Ahvenanmaan seurojenvälisissä pinnakisoissa 1980-luvulla, vaikka en kuulunutkaan seuraan. Siellä oli todella vähän naissuunnistajia.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?

Pääsin hammaslääkäriin.

Oletko ollut jälki-istunnossa?

En, paitsi valvojana.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?

Tove-elokuva.

Millainen ihminen pyrit olemaan?

Ystävällinen ja asiallinen

Mikä on epäterveellisin nautintosi?

Suklaa

Oletko laulanut karaokea?

En

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?

Hiihtämisestä

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?

Aamulla Etelä-Suomen Sanomia lukiessa

Unelma, jonka aiot toteuttaa?

Käydä Savonlinnan oopperajuhlilla. Olen kerran ollut linnassa turistikierroksella, kun siellä harjoiteltiin Taikahuilua. Kuulosti upealta.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan käynyt Skotlannissa tai Irlannissa.

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Hollolassa?

Ulkona varjossa kirjaa lukien tai puutarhaa möyrien.

Mikä on Hollolan Vesikansassa asumisen varjopuoli?

Bussivuoroja ei juuri ole iltaisin, eikä viikonloppuisin.

Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Kauko Suhoselta:
Mihin olet asettanut kauden tavoitteen?

SM-kisoissa pärjäämiseen, jos yleensä kisoja voidaan järjestää koronan takia.

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – paleleminen
Hiljaisuus – musiikkia korville
Kevät – valo
Myrsky – ilma elää
Lumi – säihke
Rakkaus – sitä tarvitsee jokainen
Kuuma – kesällä ihanaa
Aika – kuluu nopeasti
Karhu – upea metsän kuningas, jota en halua tavata henkilökohtaisesti
Tasa-arvo – puuttuu monesta kulttuurista ja asiasta
Mielenmaisema – järven rannalla
Runo – Risto Rasan, Eeva Kilven tai Eino Leinon runot.

Kuutamo.
Veden partaalla
istuu sammakko ja hieroo
rillejä hihaan.

– Risto Rasa –