Huima taso Lahti-Suunnistuksissa -eliittisarjojen juoksijat valittu

Lahti-Suunnistus on tänä vuonna todella iso ja tasokas tapahtuma. Lauantain kisaan osallistuu lähes Suomen koko kärkikaari niin aikuisissa kuin juniorisarjoissakin. Eliittisarjoihin valitut löytyvät nyt ilmoittautumispalvelu Irmasta .

Naisissa voittovaltikasta ennakkoon vahviten kisaavat kokeneet ja menestyneet maajoukkuesuunnistajat Venla Harju (Kimmo Hirvosen ottamassa artikkelikuvassa viime vuonna Senaatintorilla) sekä Merja Rantanen, mutta mukana on myös runsaasti muita huippunimiä, kuten Kirsi Nurmi, Anna Närhi ja Aino Mänkärlä. Haastajina kisaan starttaavat nuoret Alexandra Enlund ja Veera Klemettinen.

Miesten puolella nähdään varmasti todella tiukka vääntö, mutta listalla korkealle suunnistavat varmasti mm. Elias Kuukka, Akseli Ruohola, Santeri Silvennoinen, Topias Ahola sekä Mikko Knuuttila. Muitakin kovia haastajia riittää, joten virheettömästi Hälvälän supikoista liput löytävä kiituri voi nousta hyvin nimettyjen ulkopuoleltakin.

Sunnuntain kisat on jaettu kahteen osaan rajoitusten vuoksi ja myös sunnuntain veteraanisarjat alkavat olla täynnä. Ilmoittautuminen päättyy 13.7.2020. Lahti-Suunnistuksessa kisataan tänä vuonna sunnuntain kisassa yli 900 suunnistajan voimalla ja taidolla, mikä on huikea luku kansalliseen kilpailuun.

Kilpailuohjeet sekä ratamestarin lausunnot tulevat kisasivuille lähipäivinä.

Veera Klemettinen on yksi Lahti-Suunnistuksen nuorista haastajista naisten eliittissä. Oman seuramme huiput, kuten kuvan Anna-Kaisa Anjala, eivät kotikenttäedun vuoksi pääse haastamaan muita. Kuva: Kimmo Hirvonen