LS-37 ja Granlund Lahti Oy yhteistyöhön

Poikkeuksellisista oloista huolimatta liikunta ja urheilu jatkuvat. Lahden Suunnistajat ja Granlund Lahti Oy ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta pystymme seurana ylläpitämään ja kehittämään toimintaamme jatkossakin.

Granlund Oy on jatkuvasti kehittyvä kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijakonserni, jonka tärkein tavoite on parantaa kiinteistöjen toimivuutta, älykkyyttä ja samalla ihmisten hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Granlund on perustettu vuonna 1960 ja työllistää yli tuhat asiantuntijaa ympäri Suomen.

Granlund Lahti Oy:n toimitusjohtaja Pertti Ihalainen kertoo seuranneensa LS -37:n esimerkillistä toimintaa jo monen vuoden ajan ja hän nostaa suunnistuksen roolin esiin nyt erityistilanteessa.

”Toiminnassa on huomioitu eritasoiset ja -ikäiset ryhmät ja tekemisessä on hyvä iloinen meininki. Vallitsevassa haastavassa harrastustilanteessa olette pystyneet tarjoamaan omatoimiharjoituksia, joista haluamme erityisesti tukea lasten ja lapsiperheiden omatoimisuunnistuksia. Nyt on hyvä päästä ulos ja löytää jotakin mielekästä tekemistä”, Ihalainen kertoo.

Granlundin ja LS-37:n arvot kohtaavat mm. ympäristön huolehtimisen, hyvinvoinnin edistämisen, vastuullisuuden ja yhteisöllisyyden osalta, joten yhteistyön aloittaminen on luontevaa.

”LS -37 on huippusuunnistusseura, jonka toiminta on näkyvää ja vastuullista. Viime vuoden urheilugaalassa LS:lle myönnetty Vuoden urheiluseura -palkinto kertoo toiminnan laadusta”, Ihalainen hehkuttaa.

Eilen lanseerattu Dinosuunnistus Pikkuvesijärvellä ja Lanupuistossa on yhteistyön ensimmäinen näkyvä elementti. Dinosuunnistus sopii hyvin kaikenikäisille kuntoilijoille, vaikka se onkin suunnattu lapsille. Koululaisrastien ja dinosuunnistuksen kartat voi tulostaa ilmaiseksi kotisivuiltamme löytyvistä uutislinkeistä.