Pitkää perjantaita

 

Autot starttasivat Hollolasta puolenpäivän aikaan, automatka kului mukavasti ja Raaseporiin pääsimme perille kahden jälkeen. Ensimmäinen treeni juostiin upeissa avokalliomaastoissa. Lenkki oli haastava vaikka näkyvyys maastossa olikin hyvä. Harjoitus sujui lähes virheittä lukuunottamatta Camillan pientä noin 10 min virhettä. Treenin jälkeen suuntasimme kohti leiripaikkaamme Högsandia Raaseborgin upeassa merimaisemassa.

Päivällinen oli katettuna pikaisen peseytymisen jälkeen ja jo muutaman tunnin kuluttua riensimme seuraavaan treeniin, lähialueella olevaan kangasmaastoon. Maastopohjasta ja näkyvyydestä lukuunottamatta treeni oli hyvä. Rastipisteet olivat tarkkoja ja pääsimme kaikki radan läpi virheittä.

Illan päätteeksi haastoimme miesporukan korttipeliin, jossa otimme takkiin todella rankasti. Samaan aikaan osa miehistä lähti yötreeniin, joka oli korttipelinkin takia hyvä asia.