Uusi seuratyöntekijä valittu – Aprillipäivä

 

Nimeltämainitsematon hallituksen jäsen sai kuulla, että ravintolabisneksestä ja erään valkeakoskelaisen jalkapalloseuran taustajoukoista tuttu Sedu Kaskinen olisi innokkaana lähdössä tekemään uutta aluevaltausta. “Olen seurannut jo vuosia suunnistuksen nousua teksti-tv:n sähkeuutisista Urheiluruudun avausraidaksi ja näen tässä selvän bisnesmahdollisuuden.” kertoo Seppo. Sedun kontaktit olikin se suurin syy miksi seuran hallitus näytti vihreää valoa valinnalle. Sedun lupailemat ja osittain jo toimeen panemat muutokset eivät myöskään haitanneet.

Sepon puheet ovatkin maailmanluokkaa. Oli laji mikä tahansa, ensimmäisenä pitää kuulemma saada olosuhteet kuntoon. Pajulahteen on aloitettu Sedun rahoittamana rakentamaan reilun kahden kilometrin mittaista maastojuoksuhallia, jossa korkeuseroa saa parhamillaan 50m / kierros. Eikä “katteettomat” lupaukset pääty tähän. Paljon kunnianhimoisempi suunnitelma on kattaa alueen parhaat suunnistusmaastot ja saada näin lajista läpivuotinen. “En jaksanu enää kuunnella suunnistavan kaverini valitusta liian lumisista ja kylmistä keväistä, joten näin alkuun pistettiin Hälvälään ja Tuohijärvelle muutaman neliökilometrin katokset.” murahtaa Sedu. Pitkän aikavälin suunnitelmana on saada alkuun LS:stä suomen paras suunnistusseura, Lahdesta maailman paras suunnistuspaikka ja lopulta Suomesta maailman menestyvin maa 2020 Olympialaisissa.

Sedun mukanaan tuomat sponsorikytkökset tulee muuttamaan myös seuran asusteiden ulkonäköä radikaalisti. Vuosi sitten hankitut uudet vermeet voi ripustaa vitriinissä makuuhuoneen seinälle sillä PteXiltä tulee uusilla logoilla varustetut verkkarit jo muutaman viikon sisällä. Isoimpana sponsorina tähän vuoteen lähtee seuran pitkäaikainen yhteistyökumppani mainostoimisto Mud & Herring.