Ratamestarien lausunnot:

Lauantai / Aleksi Anttolainen

Lauantain ratojen lähtökohtana on tarjota mahdollisimman vaativaa suunnistusta alueen hienoimmissa ja haastavimmissa tarjolla olevissa supikoissa. Lähtö ja maali on viety maaston luo, joten tarkkana saa olla lähtöpiippauksesta viimeiselle rastille asti. Radat on tehty “pikamatka” hengessä ja miesten pääsarjan voittoaika painunee alta 25minuutin, muiden sarjojen radat on tehty maastonkäyttö edellä tuijottamatta liikaa “ohjeaikoihin”.

Alueella on jonkun verran Jukolasta jääneitä uran pätkiä, jotka eivät ole kartalle yltäneet. Maaston vaihteleva kulkukelpoisuus haastaa maastojuoksutaidot monialaisesti, minkä lisäksi korkeuskäyrien sujuva ymmärtäminen tarjoaa avaimen onnistuneeseen suoritukseen.

 

Sunnuntai / HD16-80 keskimatkat / Joni Solonen

Sunnuntain maasto mahdollistaa rajua rytmitystä kaikille sarjoille. Tämä on hyödynnetty surutta ratojen suunnittelussa: välillä saa paahtaa pää kolmantena jalkana, kun toisaalla suunnistusta on väkisinkin rauhoitettava. Maastossa on verrattain runsaasti uria sekä Lahti-Hollola Jukolan jäljiltä, mutta myös Puolustusvoimien aktiivisen harjoituskäytön vuoksi. Kaikkia pienimpiä uria ei ole kuvattu karttaan, mutta polkukuvaus on  erinomainen sekä johdonmukainen koko sunnuntaina käytössä olevan maaston osalta. Suunnistuksellisesti maasto on upeassa kunnossa eikä aluskasvillisuutta ole kuin nimeksi. Rasteja on etenkin maalin läheisyydessä paljon ja ne ovat lähekkäin. Tarkkuutta vaaditaan siis aivan viimeisille rasteille saakka!

 

Sunnuntai / Lasten radat / Teemu Niskanen

Sunnuntain lasten radat kulkevat lähellä kilpailukeskusta polkurikkaassa maaston osassa. Maastossa on lisäksi paljon Jukolan jälkeisiä uria, joista vain selkeimmät on lisätty kartalle. Radoilla on pyritty huomioimaan eri tasoiset suunnistajat ja rastiväleillä on tarjolla useampia reitinvalintoja, joista varmasti jokaiselle löytyy sopivan tasoinen vaihtoehto.

 

Tervetuloa haastamaan itsensä Hälvälään!