Hanna Laine

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Olen Hanna Laine ja tulen Orimattilasta. Olen syntyperäinen orimattilalainen. Vietin välissä 15 vuotta Pohjois-Karjalassa ja kesällä 2022 palasin takaisin Orimattilaan. Työskentelen metsäalalla kuljetusasiantuntijana.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Perheeseeni kuuluu puoliso ja lapset Siiri, Nooa ja Eemi

Milloin aloitit suunnistuksen?
90-luvun alussa naapurin houkuttelemana Rastivarsojen Oravapolkukoulussa.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
LS:n toiminta on omilta kilpasuunnistusajoilta ollut jonkun verran tuttua. Tammikuussa 2025 osallistuin Pajulahdessa suunnistusseminaariin ja siellä oli LS:n porukkaa kertomassa seuran nuorisotoiminnasta. Seuran toiminta kuulosti hyvältä. Lapset vaihtoivat seuraa Lahden Suunnistajiin tämän vuoden kevättalvella ja minä tulin perässä. Olemme olleet tyytyväisiä.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Haasteet ja lajia voi harrastaa tasosta riippumatta. Ja se kun lajiin ei ole ikinä valmis.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Orimattilassa Ämmäntöyrään hiihtokeskuksen maastossa.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Pohjois-Italian ja Itävallan maastot ja toki Norjassa on myös paljon hienoja maastoja.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?
19-vuotiaaksi asti hiihdin kilpaa ja hiihto on edelleen rakas harrastus. Polkujuoksu on tullut mukaan kuvioihin 2018 ja poluilla juoksen nykyisin paljon. Lapsena harrastin suunnistuksen ja hiihdon lisäksi yleisurheilua, koripalloa ja jalkapalloa.

Mitä seuroja olet edustanut?
Suunnistuksessa Kalevan Rastia ja Rastivarsoja, hiihdossa ja yleisurheilussa Orimattilan Jymyä.

Onko sinulla ollut valmentajia?
Lehtosen Jari teki lukioaikana treeniohjelmaa. Samoihin aikoihin kuuluin Suunnistusliiton valmennusryhmään ja sieltä sain paljon oppia.

Mukavin urheilumuistosi?
On niin paljon mukavia urheilumuistoja, etten osaa valita mitään tiettyä. Ensimmäinen SM-mitali vuonna 2002 pikamatkalta on jäänyt hyvin mieleen. Leirit ja viestit ovat toki aina kivoja ja synnyttävät paljon hyviä muistoja. Monet polkujuoksukisat ovat olleet myös kivoja ja niistä on jäänyt hyviä muistoja.

Lempitreenisi?
Tosi pitkä polkulenkki ja keskimatkatyyppinen suunnistustreeni

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
Parhaimmat saavutukset ovat junnuajoilta. Suunnistuksessa tuo SM-pronssi 2002 pikamatkalta ja useampi plakettisija SM-kisoissa. KLL:n SM-suunnistuskisojen kaksi voittoa ja yksi kolmas sija ovat olleet myös ihan hyviä saavutuksia.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Nuorena oli rasitusmurtumia ja korvaavaa treeniä tuli tehtyä aika paljon. Parikymppisenä kohtalainen ylirasitustila laittoi suunnitelmia vähän uusiksi.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Toisen lapsen synnyttyä suunnistus jäi tauolle. Ei aika ja jaksaminen riittänyt ihan kaikkeen. Onneksi taito ei ehtinyt pahemmin ruostua ja muutama vuosi sitten aloin taas käymään iltarasteilla. Ylirasitustila ja rasitusmurtumat ovat myös tehneet pienen (luovan)tauon suunnistukseen.

Levy- vai peukalokompassi?
Peukalokompassi

Keski- vai pitkämatka?
Valitsen kummatkin. Ei ole väliä.

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Liikkuen ja perheen kanssa yhteisiä juttuja tehden.

Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?
Kyllä olen.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Tunnollinen, herkkä ja periksiantamaton.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Tiikeri

Lempiaineet koulussa?
Liikunta, biologia ja matematiikka

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Soittamaan jotain soitinta esim. viulua.

Mistä ammennat inspiraatiota?
Juoksemisesta

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Tuuria, suunnistusta ja hiihtoa sekä luonto-ohjelmia

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Vaadin itseltäni paljon.

Minun mielestäni (jatka)…
lapsia ei voi ikinä kehua ja kannustaa liikaa.

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Pelkään kuollakseni koiria.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
Jokaisessa päivässä on ollut jotain hyvää.

Oletko ollut jälki-istunnossa?
Kyllä yhden kerran.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Jos kirjastossa käyminen lasketaan, niin se. Muutoin edellisestä kulttuurielämyksestä on jo aikaa.

Millainen ihminen pyrit olemaan?
Oikeudenmukainen

Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Irtokarkit

Oletko laulanut karaokea?
Olen kerran. Anteeksi kaikki kuulijat.

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Nyt en ihan rehellisesti muista.

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Minulla on aika lehmän hermot, mutta taisi olla joku työasia, mikä nostatti viimeksi verenpainetta.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Uskon, että keksin vielä toteutettavan unelman.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan…
käynyt yksin ulkomailla.

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Orimattilassa?
Mennä Kalliojärvelle uimaan.

Mikä on Orimattilassa asumisen varjopuoli?
En mitään merkittävää varjopuolta keksi.

Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Rasmus Tuomiselta:
Mikä on Lahden paras suunnistus maasto ja miksi??
Hälvälä, sopivan haastava ja tykkään suppamaastoista

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – Avanto
Hiljaisuus – Ihanaa
Kevät – Vihreys
Myrsky – Pelottava
Lumi – Talvi
Rakkaus – Perhe
Kuuma – Kesä
Aika – Rientää
Karhu – Metsän kuningas
Tasa-arvo – Tärkeä
Mielenmaisema – Tunturi
Runo – Eeva Kilpi