Rasmus Tuominen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Rasmus Tuominen ja Asun hollolassa. Käyn lukion 2. Vuotta Lahden lukio Gaudiassa.

Keitä perheeseesi kuuluu?
iskä, äiti, pikkusisko, 2 kissaa + 2 edesmennyttä isosiskoa.

Milloin aloitit suunnistuksen?
joskus koronan aikoihin tuli alettua käymään omatoimirasteilla harvakseltaan ja pikkuhiljaa myös iltarasteilla säännöllisesti. Tosissaan aloin vasta suunnistamaan 2025 keväällä jääkiekon jäätyä pois kuvioista.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Syksyllä 2025 into ja mielenkiinto harjoitteluun kasvoi ja samoihin aikoihin alettiin mua houkutella mukaan LS:n toimintaan. Tartuin tilaisuuteen ja tässä sitä nyt ollaan.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
virheistä oppiminen. Lähes joka kisassa sattuu aina pieniä tai suurempia virheitä, joista voi aina oppia uutta ja seuraavalla kerralla olla taas viisaampana viivalla.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Hollolan Heinsuolla

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Vielä ei oo niin kauaa tullu oltua lajin parissa, että olis päässy kiertämään useampia hienoja maastoja, mutta Slovenian leirin pitkän matkan treeni on jääny korkeuseroineen ja kokis haasteen myötä erityisesti mieleen.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?
jääkiekkoa, jalkapalloa, uintia, sählyä, hiihtoa ja yleisurheilua on tullu harrastettua.

Mitä seuroja olet edustanut?
Lahden Suunnistajia, Pelicansia, Lahden Ahkeraa, HU-46, Kärkölän kisa-veikkoja ja FC Kuusysiä

Onko sinulla ollut valmentajia?
Seurojen valmentajia on ollut, mutta henkilökohtaista valmentajaa ei.

Mukavin urheilumuistosi?
Yksittäistä on vaikea sanoa, mutta kaikki leireillä saadut muistot on kyllä kultaakin arvokkaampia.

Lempitreenisi?
Pitkät pk-lenkit ja vk-vedot

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
Niitä ei vielä suunnistuksen puolella oo hirveesti kerenny tulemaan, mutta jos joku yksittäinen pitäisi nostaa, missä oma taso ylittyi, niin se olisi 2026 SM-sprintin 13. sija elämän ekoista sprintti kisoista noin 2kk sprintti treenaamisella. Toisena saavutuksena voi varmaankin pitää jääkiekossa kaudella 23-24 joukkueen maalipörssin voittoa.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Pieniä polvi ja lonkka vaivoja on ollut, mutta ei sen suurempia

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Ei ole ollut

Levy- vai peukalokompassi?
Peukalo

Keski- vai pitkämatka?
Pitkä

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Treenaten ja tällä hetkellä aikaa kuluu myös talven mustikka varastojen täydentämiseen.

Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?
En

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Sisukas, Auttavainen ja määrätietoinen

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Apina

Lempiaineet koulussa?
Liikunta, maantieto ja historia

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Puhumaan sujuvaa espanjaa. (Kävin lukion 1. vuonna kolme espanjan kurssia mutta ei niistä hirveesti apua ollut)

Mistä ammennat inspiraatiota?
Eri lajien maailman huipuista

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Urheilua

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?
Joskus voisi miettiä pari kertaa, että mitä sanoo ennen kun avaa suunsa.

Minun mielestäni (jatka)…
Jokaisen pitäisi liikkua

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Mulla asuu sukulaisia Ruotsissa

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?
MK-treeni sujui aika kivasti

Oletko ollut jälki-istunnossa?
En

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Koulun taidenäyttely

Millainen ihminen pyrit olemaan?
Kaikkien kanssa toimeen tuleva

Mikä on epäterveellisin nautintosi?
Karkki

Oletko laulanut karaokea?
Lenkeillä tulee välillä laulettua karaokea, jos oikein tylsää on

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?
Hyvin menneestä kisasta

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Joskus varmaan kun pikkusisko ärsytti

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Juosta ultramaratoni USA:ssa

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan…
Juossut maratonia

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Hollolassa?
Pitkä lenkki, jonka jälkeen pulahdus Isolla Tiilijärvellä.

Mikä on Hollolassa asumisen varjopuoli?
Ei ole kunnollista yleisurheilukenttää.

Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Salla Hirvoselta:
Jos saisit olla päivän ajan joku muu kuin olet, kuka olisit ja miksi?
Jakob Ingebrigtsen, voisi ottaa muutamat opit talteen.

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – Talvi
Hiljaisuus – Metsä
Kevät – Kisakausi
Myrsky – Salama
Lumi – Talvi
Rakkaus – Urheilu
Kuuma – Kesä
Aika – Kello
Karhu – Pullero
Tasa-arvo – Politiikka
Mielenmaisema – Metsä
Runo – Päänsärky