Rautakorpi vaatii nimensä mukaan rautaista kuntoa ja korpisuunnistuksen taitoja. Kartta on lähes uunituore, tämän vuoden Lahti Suunnistukseen tehty, joten kannattaa ehdottomasti lähteä tänne yhteen Lahden alueen upeimmista maastoista. Radat on tehty metsän kauneimmille mäkialueille, ja ne ovat vaatimustasonsa vuoksi hiukan normaalia lyhyemmät. Polkuja ei maasto tarjoa, mutta haasteita sitäkin enemmän. Ratamestari tiputteli tällä kertaa metsään keskimatkatyyppiset runsasrastiset radat, joissa saa skarpata ja nauttia. Karttoja on saatavissa sekä 7500 että 10000 mittakaavassa.
Loihdin metsään vaativan A-radan (5,1km), jonka voi halutessaan pätkiä vaikka vetotreeniksi. B-radallakaan(4km) ei polkuja ole tarjolla, mutta selkeämmät kohteet ja isommat, johdattelevat muodot auttavat suunnistajaa kohti rastilippua. Myös rataprofiili on armollisempi. C-radalla (2,8km) tykitetään taas täyttä taitosuunnistusta, mutta vältellään pahimmat nousut ja könyämiset, joita varsinkin A-rata tarjoaa runsaasti. D-radallakaan ei polkuja ole, sillä metsässä ei kertakaikkiaan sellaisia ole tarjolla, mutta kaikki rastit ovat selkeissä kohteissa, yhden ison mäen päällä ja rastivälit ovat lyhyitä. D-rata (1,8km) sopii hyvin sellaisille nuorille ja aikuisille, jotka haluaisivat kokeilla vaativampaa ja hienompaa suunnistusta turvallisessa ympäristössä, nimittäin kaikki rastit ovat yhdellä isolla mäellä, joka luo turvaa suunnistusta opetteleville. D-rataa voi hyvin käyttää myös lyhyempänä vetotreeninä.
Huom! Metsään viedyissä rastilipuissa oli hiukan puutteita. Rastikoodi 00 tarkoittaa sitä, että koodia ei lipussa ole (rasti vain A-radalla). Rastikoodi 055 tarkoittaa sitä, että rasteissa oli kaksi koodilla 55 varustettua lippua, joten metsässä on kaksi 55-koodin rastia, mutta ne ovat etäällä toisistaan.
Iltarastien parkki on kartan pohjoispuolella, hiukan kartan ulkopuolella olevalla polttopuualueella osoitteessa Herralantie 287. Parkkiin ajetaan maatilan pihapiirin lävitse, jonka jälkeen reitti on merkitty kahdella rastilipulla. Auton voi parkkeerata polttopuukasojen eteen. Jos tila loppuu, myös maatilan varastorakennusten viereen on lupa parkkeerata. Niiden ohitse ajetaan tullessa viralliseen parkkiin. Parkista lähtöpaikalle on ripoteltu punakeltainen opastusviivoitus metsäkoneuraa pitkin ja se lähtee puukasojen takaa.
T, Ratamestari Minna