Nuorten syysleiri Anjalassa

 

Nuorten syysleiri käynnistyi perjantaina Anjalassa Susikallion kartalla 4×1km suunnistusvedoilla. Suurin osa teki treenin käyräkartalla. Tämä harjoitus tehtiin muutaman @kouvolansuunnistajat nuoren kanssa.

Illalla otettiin lämpö futiksella ja heräteltiin kroppaa erilaisilla reaktiolähdöillä ennen yösuunnistusta. Yösuunnistus vedettiin Nuorisokeskus Anjalan maastossa, joka sopi kivasti nuorille.

Lauantai aloitettiin edellisen päivän treenien analyyseillä Allun johdolla. Lisäksi pohdittiin porukoissa, miten suunnistamme. Saatiin tehtyä yhteinen hyvä lista toiminnoista ja huomioitavista asioista kisan aikana.

Aamupäivällä oli Anjalan Urheilukentän maastossa viestiharjoitus, jonka Koikka ja Juha vetivät valmennuskoulutuksen tehtävänään. Viestiharjoituksessa oli kolme eri yhteislähtöä hajontoineen. Treenissä oli vauhtia ja tuli paljon onnistumisia. Jokainen sai tärkeää kokemusta suunnistaa itsenäisesti, vaikka on muita samaan aikaan omilla radoillaan.

Iltapäivällä suunnistettiin keskimatkan treeni Junkkarinvuoren maastossa. Täällä oli maisemarasteja, hienoa kalliota ja sopivasti haastetta. Varsin hieno rata ja maasto siis.

Illalla oli vuorossa leirikisa. Joukkueet arvottiin. Kisan lajit olivat ryhmätehtäviä, joissa tarvittiin koko joukkuetta. Lajeina olivat kuppien kokoaminen pyramidiksi kuminauhan ja narujen avulla, huojuva torni, sokkolegotehtävä ja pantomiimi suunnistustermeistä. Palkinnot jaettiin jokaiselle joukkueelle kodassa makkaran paiston ja vaahtokarkkien grillauksen jälkeen. 

Sunnuntaina kelloja siirrettiin ja saatiin yksi tunti lisäaikaa nukkumiseen. Aamupalan jälkeen analysoitiin lauantain harjoitukset ja valmistauduttiin tulevaan harjoitukseen. Rastiväleiltä poimittiin tärkeät kohteet ja niistä keskusteltiin parin kanssa. Näitä sitten lähdetään bongailemaan maastoon.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä parisuunnistus (7,5km) vuorovedoin Susikallion maastossa, osa meni jälleen käyräkartalla. Koska rasteja oli runsaasti (23), niin radalla oli paljon suunnistustehtäviä ja pitkä harjoitus meni kuin huomaamatta upeassa auringonpaisteessa.

Leirin jokaisessa harjoituksessa oli tietyt teemat. Ennen jokaista harjoitusta tuli wa-viestinä pohdintatehtävä kyseisen harjoituksen teeman mukaisesti. Harjoituksissa oli aina gps-seuranta. Niitä oli hyvä tarkastella treenien jälkeen. Harjotuksissa oli jokaisella suunnistajalla leirin aikana useammalla rastivälillä perässäjuoksijoita seuraamassa ja kyselemässä tärkeistä kohteista rastiväleillä. Näin saimme paljon ohjausta nuorille. Jokainen myös kertoi suorituksen jälkeen, miten oli rastivälejä toteuttanut. Tällä leirillä oli mukana tarkoituksella monta koutsia.

Leirin majapaikkana toimi Nuorisokeskus Anjala. Saimme syödäksemme herkullista kotiruokaa vatsat täyteen. Puitteet olivat loistavat meidän leirille. Sääkin suosi leiriläisiä, vaikka oli viileää, metsä oli kuitenkin varsin kuiva. Aurinkokin meille näyttäytyi joka päivä ja teki Anjalan maastoista entistäkin kauniimpia.

Iso kiitos Allulle erittäin hyvin organisoidusta leiristä sekä muille koutseille Niko, Juha, Anu ja Jarno panoksesta leirillä. Kiitos Kouvolan Suunnistajille kartoista ja yösuunnistuksen radoista. Kouvolan seudulla on monta hienoa suunnistusmaastoa.

Ps. Ja Lahden Suunnistajilla on mieletön nuorten ryhmä Tsempit ja sen taustajoukot. Hyvä me!! ?❤️?