Isäni, Pekka Nieminen, oli merkittävä mies. Hän oli niitä ihmisiä, jotka eivät näy useinkaan eturivissä mutta, joita tarvitaan, että asiat ylipäänsä toteutuvat ja hommat tulevat hoidetuksi. Hän on aina mukana tekemässä ja auttamassa, mutta ei koskaan ollut pokkaamassa asioista ensimmäisenä kunniaa tai pyrkimässä itse mihinkään näkyvään asemaan.
Hän oli erityisen luotettava ja osaava hoitamaan ne asiat loppuun, joihin oli sitoutunut. Hän tuli toimeen kaikkien kanssa ja pystyi yhteistyöhön laajalla rintamalla, vaikka hänellä itsellään oli myös selkeitä mielipiteitä. Hän ei ikinä kiroillut eikä puhunut koskaan muista pahaa.
Minuakaan hän ei moittinut eikä hermostunut koskaan, vaikka saatoin tehdä tyhmyyksiä ja joku asia oli mennyt pahastikin pieleen. Tiesin, että hän oli eri mieltä tai harmissaan, vaikkei sitä erikseen sanonut. Silti tuntui, että hän oli aina taustalla valmiina ja mahdollisena tukena ilman, että siitä oli erikseen tarvinnut koskaan varmistaa.
Pekalla oli äitini ohella myös merkittävä rooli sinä, että kolmen hengen perheessämme minä lapsena koin aina olevani täysivaltainen jäsen ja osallistuvani perheen päätöksentekoon täysipainoisesti. Tämä on vaikuttanut merkittävästi minun elämääni ja kykyyn ottaa vastaan elämän tarjoamia haasteita.
Pekka vietti lapsuutensa läntisessä Lahdessa Kärpäsessä ja liikkui koko elämänsä samoissa maisemissa asuen viimeiset 45 vuotta Hollolassa. Pekan kotikenttää olivat Salpausselän harjut ja Tiirismaan rinteet.
Jo lapsena 50-luvulla pojilla oli Salpauselän harjulla omat hyppyrimäet ja hiihtoladut. Kesällä käytiin uimassa eri paikoissa pitkin Lahden aluetta pitkienkin matkojen päässä.
Mummonsa kanssa hän saattoi ajella polkupyörällä 90 kilometrin päähän Luhankaan kylään sukulaisille. Myöhemmin niin metsät ympäri Suomen kuin Lapin tunturitkin tulivat tutuiksi suunnistus- ja retkeilyharrastuksen myötä. Eläkepäivinäänkin Pekka kävi päivittäin lenkillä Salpausselän maastoissa.
Liikunta oli hänelle koko elämän ajan ykkösjuttu. Pekka harrasti itse koko elämänsä ajan hiihtoa, suunnistusta ja pyöräilyä. Hän myös mahdollisti monen muun harrastustoiminnan olemalla aktiivinen jäsen urheiluseuroissa. Ensin Lahden Hiihtoseurassa, Hollolan Urheilijoissa ja myöhemmin erityisesti Lahden Suunnistajissa.
Pekka toimi urheiluseurojen hallituksissakin mutta oli ennen kaikkea vastuunkantaja käytännön seuratyössä. Hän osallistui kaikkiin mahdollisiin talkoisiin, oli mukana nuorten valmennuksessa ja toimi suunnistuskilpailuiden ratamestarina. Vuonna 2002 hän toimi muun muassa maailman suurimman suunnistustapahtuman Jukolan Viestin naisten kilpailun, eli Venlojen viestin ratamestarina.
Pekka oli monessa elämän asiassa aikaansa edellä. Hän eli terveellisesti ja tasapainoisesti. Hän eli ennen kaikkea itselleen sopivalla tavalla ja teki asioita, joista nautti. Hänen elämän rytminsä oli säännöllinen.
Nykyään näiden asioiden toteuttamiseen käytetään elämäntapakonsultteja ja personal trainereita. Yhä enemmän ihmisten elämän hallinta tuntuu olevan kateissa, mutta Pekka tuntui elävän eläkkeelläkin vakaasti omalla tavallaan. Hän toimi suunnistusporukoissa aktiiviseti ja viihtyi tarvittaessa myös yksinään.
Hän teki täyden työuran metallialan ammattimiehenä eikä valittanut koskaan töistä vaikka oma intohimo oli selvästi liikunnassa. Pekan kotoa löytyy myös valtava valikoima suksia, Järvisen suksitehtaalla vietetyn työjakson takia.
Tärkeimmät jutunaiheet olivat aina päivän ja viikon lenkit. Aivan viimeisinä päivinäkin keskustelimme siitä, miten kelit ovat hyvät ja Pekka aikoi tehdä rollaattorilla pikkulenkkiä niinä päivänä kun ei ollut kaupassa käyntiä.
Pekan varsinainen lenkillä käynti ja urheiluharrasteet loppuivat 2019 vakavaan maksasairauteen. Kunto meni tuolloin huonoksi ja näytti jo siltä, että sairaus oli ylitsepääsemätön. Mutta kiitos hyvän yleiskunnon ja vuosien harjoittelun, maksa elpyi viime hetkessä ja Pekka palautuin vielä sauvakävely- ja rollaattorikuntoon.
Ehkä asiat menivät loputa kuitenkin hyvin, vaikka elämä päättyi odotettua nopeammin. Maksasairauden jälkeen Pekka sai neljän vuoden jatkoajan ja sai asua loppuun asti rakentamassaan talossa sekä pystyi hoitamaan päivittäiset asiansa itse. Ei hän olisi sänkypotilaana sairaalassa halunnutkaan olla, jos kunto olisi huonontunut vielä kovasti.
Isäni menehtyi tasan kaksi viikkoa sitten 19.5. perjantaina palattuaan tavanomaiselta kauppareissulta omaan kotiinsa Retkitielle. Hän oli 78-vuotias.
Erityisesti minulle Pekka oli merkittävä mies. Mutta hän oli esimerkillinen henkilö laajemminkin. Tuntuu, että juuri hänenlaisiaan pyyteettömiä tekijöitä ja vastuunkantajia on yhä vähemmän. Sellaisia, jotka tekevät eivätkä selittele.
Pekan siunaustilaisuus pidetään 17.6. klo 11.30 Lahden Läntisen hautausmaan kappelissa ja sen jälkeen muistotilaisuus Hämeenkoskella meidän kotona Pihlajamäentie 26:ssa. Kaikki ovat tervetulleita!
Petri Nieminen