Kauko Suhonen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen Kauko Suhonen, 67v. Olen lähtöisin Suonenjoelta, opiskellut sähkötekniikan DI:ksi, tehnyt ensin ’oikeita’ insinööritöitä, sitten toiminut teknologiayritysten toimitusjohtajana ja sen jälkeen liikkeenjohdon konsulttina, josta olen melkein kokonaan eläköitynyt.

Keitä perheeseesi kuuluu?

Vaimoni Pirkon kanssa meillä on kaksi poikaa; toinen asuu perheineen Chicagon lähistöllä ja toinen Helsingissä vaimonsa ja koiriensa kanssa. Atlantin takana meillä on kaksi lastenlasta, joille opetan suunnistusta, kun he pääsevät (?) taas Suomeen.

Milloin aloitit suunnistuksen?

Vuosi taisi olla 1969 kun Suonenjoelle saatiin peruskarttoja. Seura oli Suonenjoen Vasama, jossa aloimme harrastamaan uutta lajia.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?

Muutimme Lahteen muutama vuosi sitten, kävin iltarasteilla ja liityin LS:ään. Sitten menin Lahti-suunnistuksen talkoisiin ja sen jälkeen Kämäräisen Teuvo ja Irrin Tapsa houkuttelivat minut mukaan seuran toimintaan. Sillä tiellä olen, viides vuosi hallituksessa ja kolmas puheenjohtajana.

Mikä suunnistuksessa on parasta?

Fyysisen ja älyllisen tehtävän samanaikainen yhdistäminen – ja tietysti liikkuminen erilaisissa maastoissa. Suunnistusheimon hieno henki ja yhteisöllisyys houkuttavat mukaan.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?

Ensi kerrat olivat Suonenjoella Lintharjun maastossa.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?

Hyvin erilaisia hienoja maastoja tullut koluttua, mutta jos jotain erityistä nostan esiin niin Portugalin kivipaadet ja kalliot, viime vuoden alun Etelä-Afrikan metsät – ja tietysti Kainuun vaarat.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?

Olen hiihdellyt muutaman pitkämatkan hiihdon mutta en mitenkään kilpaillen. Nuorten sarjoissa kävin myös hisu-kisoissa. Silloin hisu oli kovin erilaista kuin tänä päivänä!

Mitä seuroja olet edustanut?

Suonenjoen Vasama, Pihkaniskat ja nyt sitten LS37

Onko sinulla ollut valmentajia?

En ole vielä tavannut!

Mukavin urheilumuistosi?

Jukolan viestien maaliintulot omilta osuuksilta!

Lempitreenisi?

Olen tällainen aktiivinen kuntoilija ja hyvässä maastossa liikkuminen tuottaa iloa. Suonenjoen Lintharju, Tapanilan ja Tiirismaan maastot ovat kaikki lempimaastojani niin tossuilla kuin suksillakin.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?

Saavutukset on kovin vaativa sana! Nuorten sarjoissa tuli mitaleita (pm-sellaisia) ja kansallisten menestyksiä. Nyt haen hienoja suunnistuselämyksiä.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?

Eipä mainittavaa normaalien nilkan muljahdusten lisäksi.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?

Elämäntilanteen, mm asuminen USAssa, takia vuosien taukoja.

Levy- vai peukalokompassi?

Peukku

Keski- vai pitkämatka?

Vaativa keskari ja paljon rasteja!

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Eihän eläkeläisellä ole vapaa-aikaa! Olen kirjojen suurkuluttaja, hoidan metsätilaa, rakentelen mökillä ja nautin konserteista ja teatterista. Kaikki mitä metsässä voi tehdä kiinnostaa ja innostaa minua; raivaus- ja moottorisaha, umpihanki- ja murtsikkasukset, haulikko, lumikengät, patikointivarusteet, kompassi – tässä nyt aluksi harrastusvälineitä!

Oletko ollut yhdistys- ja luottamustoimissa mukana?

Teekkaritoiminnassa opiskeluaikana, työuran aikana en paljon ehtinyt muuta tekemään mutta juniorijalkapallossa olin parin seuran toiminnassa mukana.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:

Sosiaalinen, liikkuva, kaikesta kiinnostunut

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Kärppä

Lempiaineet koulussa?

Fysiikka ja matematiikka

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

Laulamaan – mutta lienee mahdotonta, yritetty on!

Mistä ammennat inspiraatiota?

Liikunta luonnossa, lukeminen ja maailman menon seuraaminen.

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?

Historiallisia dokumentteja

Mistä luonteenpiirteestäsi et ole erityisen ylpeä?

Olen kovin rauhallinen ja totinen syttyminen uusiin asioihin ottaa aikaa.

Minun mielestäni (jatka) Bolshunovin pitäisi saada rangaistus Salppurin hölmöilystä!

Tätä et vielä tiennyt minusta:

Olen tiettävästi varsin hyvä rakentelemaan kaikenlaista; näin minulle on kerrottu.

Mikä on ollut tämän viikon kohokohta?

Onnistuneet hiihtolenkit vaativissa keliolosuhteissa; tykkään värkätä suksien ja niiden voitelun kanssa!

Oletko ollut jälki-istunnossa?

Kyllä

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?

Koronan takia ei ole kovin tuoretta kulttuurikokemusta ainakaan live-esityksenä.  Vuoden takaa muistissa on Helsingin Barokkiorkesterin konsertti ja viime kevään aikana muutama hyvä elokuva käyty katsomassa koronasta huolimatta.

Millainen ihminen pyrit olemaan?

Tasapainoinen, hyvinvoiva ja kaikkien kanssa toimeentuleva.

Mikä on epäterveellisin nautintosi?

Juustot!

Oletko laulanut karaokea?

Minut viedään kotiin jos alan laulamaan!

Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?

Siitä on niin kauan että en muista!

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?

En muista tätäkään!

Unelma, jonka aiot toteuttaa?

Päästä taas koronan jälkeen turvallisesti matkustamaan maailmalle ja tavata lapsenlapset.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut, en ole koskaan…

…päässyt patikoimaan Alpeille.

Mikä on paras tapa viettää kesäistä vapaapäivää Lahessa (jos asut muualla, niin korjaa missä)?

Taitaa polut houkutella mutta myös Vesijärven ranta on todella upeaa ympäristöä. Kahvit Sataman rannassa tai torilla.

Mikä on Lahessa (jos asut muualla, niin korjaa missä) asumisen varjopuoli?

Asumme Lahen keskustassa ja siinä on kaikki palvelut kävelymatkan sisällä. Vielä kun saisimme kunnollisen uimahallin Ranta-Kartanoon, niin sitten en osaisi valittaa mistään.

Kysymys edelliseltä Kuukauden Kasvolta Anniina Taipaleelta:
Kuinka paljon treenasit tuntimäärällisesti menneellä kaudella, entä paljonko tunteja kertyi viikkotasolla?

En näillä vuosilla ja kuntoilijan statuksella varsinaisesti treenaa mutta pyrin liikkumaan (hikoilua ja hengästymistä) viisi kertaa viikossa.

Kysymys seuraavalle Kuukauden Kasvolle?

Mihin olet asettanut tavoitteesi tulevalle kaudelle?

Mitä tulee mieleen sanoista:
Kylmä – villaa ylle
Hiljaisuus – rauhoittaa
Kevät – talvi on voitettu ja kesää kohti
Myrsky – tekee tuhoja metsissä
Lumi – kiva suksien alla
Rakkaus – vaimo
Kuuma – saunassa paikallaan
Aika – kuluu kovin nopeasti
Karhu – olisi joskus kiva nähdä luonnossa
Tasa-arvo – tärkeää kaikessa toiminnassa
Mielenmaisema – metsäluonto
Runo – ei ole minun juttu