Petteri Huikosta seuran uusi toiminnankehittäjä!

Vuoden 2018 Jukolan jälkeen Lahden Suunnistajien toiminta on pyörähtänyt monin tavoin uusille kierroksille. Jokaisella osa-alueella huippusuunnistuksesta, lasten ryhmien kautta iltarasteihin on otettu selkeitä askelia vielä lähemmäs maamme ykkösseuroja. Kaiken huipuksi seuramme valittiin tammikuun urheilugaalassa Vuoden Urheiluseuraksi.

Suunnistuksessa moni asia pyörii edelleen pitkälti talkoovoimin, joten ihmisten työ rakkaudesta lajiin on edelleen kaiken toiminnan ydin. Lahden Suunnistajissa on kuitenkin haluttu kehittää asioita myös uusiin suuntiin, jonka vuoksi seurassa on ollut jo pitkään muutamia osa-aikaisesti palkattuja työntekijöitä. Huippusuunnistaja Aleksi Anttolainen on toiminut nuorten ryhmän osa-aikaisena valmentajana jo vuosia oman urheilu-uransa ohessa. Minna Kauppi on puolestaan ehtinyt toimia seuran osa-aikaisena toiminnanjohtajana lähes kaksi vuotta, mutta antaa nyt tilaa uusille ideoille ja ajatuksille siirtyessään äitiyslomalle. Heinäkuun alussa ruoriin tarttuukin miesten edustusryhmän urheilija Petteri Huikko.

“Melko korkeisiin korkkareihin hyppään, mutta kyllähän tämä on uskomattoman hieno mahdollisuus päästä kehittämään Vuoden Urheiluseuran toimintaa entistäkin laadukkaammaksi. Olen aina ollut luonteeltani kehittäjä- ja ideoitsijatyyppi, joten kyllä täältä aina muutama ässä tai tässä tapauksessa ällässä löytyy hihasta”, kommentoi Huikko.

Huikko on opiskellut Vierumäellä Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa ja valmistuu Liikunnanohjaajaksi tänä vuonna. Lahden Suunnistajien kisapaitaan Huikko siirtyi nimenomaan  Lahti-Hollola Jukolan jälkeen. Seuran parhaina piirteinä hän nostaa erityisesti esiin laaja-alaiset ja laadukkaat toiminnot, jotka houkuttelevat lajin pariin harrastajia kaikissa ikäluokissa.

“Yhteisöllisyys, valtavan laaja ja kattava toiminta, sekä sen laatu ovat ne isoimmat jutut, jotka huomasin jo seuraan siirtyessäni. Näitä asioita tullaan vaalimaan myös tulevaisuudessakin. Pyritään kehittämään kaikille harrastajille jotain pientä uutta virikettä, mutta ei unohdeta vanhoja ja toimivia toimintoja. Meillä on erittäin innokkaita lapsia ja nuoria valmennusryhmissämme, ja olen aivan varma, että tulevaisuudessa sieltä saadaan erittäin kovia kavereita kärkikahinoihin. Yhteisöllisyys ja laatu harjoituksissa on avainsana tässäkin. Uskon myös, että Lahden Suunnistajilla voisi olla paljon annettavaa koulusuunnistuksen kehittämiselle. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan”, toteaa Huikko.

Minna Kauppi kokee seuratyön olleen monipuolinen ja hyvä tapa kehittää paitsi omaa osaamistaan myös avata uusia reittejä ihmisille lajin pariin. Hän kannustaa Petteri Huikkoa luomaan työstä itsensä näköisen, sillä silloin tulee varmasti parasta tulosta.

”Opin seuratyötä tehdessä valtavasti uusia asioita. Oma roolini keskittyi lähinnä viestintään, varainhankintaan sekä erilaisten projektien ja tapahtumien pyörittämiseen. Lähes kaikki toiminnot ovat olleet sellaisia, joihin vapaaehtoisten ei olisi ollut millään mahdollisuuksia paneutua. Uskonkin, että uuden luominen on periaatteessa tärkeintä, mitä toiminnankehittäjän roolissa voi tehdä. Petteri löytää varmasti omat tapansa ja reittinsä tehdä asioita. Itse jatkan seuratyötä muiden seuralaisten tapaan rakkaudesta lajiin, mutta seuraavaksi keskityn uuden perheenjäsenen tuloon”, Kauppi kertoo.

Aleksi Anttolainen ja Petteri Huikko yhdistävät työt ja huippu-urheilun seuramme mahdollistamana. Kuvat: Juha Sorvisto