P-H:n lasten aluekuppi jatkuu 10.6. Lahden Pesäkalliossa

eerikki

Päijät-Hämeen alueella tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä lasten aluekuppi starttasi 22.5. Asikkalassa. Osakilpailuja tulee olemaan kesän aikana yhteensä neljä: Asikkalassa (22.5.), Lahdessa (10.6.), Hollolassa (21.8.) ja Orimattilassa (4.9.). 

Aluekuppi on matalan osallistumiskynnyksen suunnistuskisasarja, jossa lapset pääsevät suunnistamaan oikeita suunnistusratoja ja näkemään, minkälaista on suunnistuskisoissa. Kaikki osallistujat palkitaan jokaisella kerralla pienellä palkinnolla. Tarkoituksena on innostaa lapsia suunnistamaan sekä madaltaa kynnystä suunnistaa yksin ja osallistua kilpailuihin. Aluekupin kilpailuissa tutustuu myös uusiin kavereihin ja saa kokemusta naapuripaikkakunnan maastoista.

Aluekupin toinen osakilpailu järjestetään Lahden Suunnistajien isännöimänä maanantaina 10.6. Pesäkalliossa. Ratamestarit Ari Anjala ja Virpi Remahl ovat suunnitelleet lapsille soveltuvat matalan kynnyksen radat eli vaativuustaso kaikilla radoilla on helpohko, jotta myös ensikertalaiset uskaltavat viivalle ja kaikki saavat onnistumisen elämyksen. Kisasivuilta löytyy tarkempia tietoja kilpailusta.

 

Tervetuloa mukaan niin kisaamaan kuin kannustamaan nuoria suunnistajanalkuja!

 

Eerikki Hirvonen tuulettaa Asikkalan 1. osakilpailun suorituksen jälkeen.