Jukolan viestin 2018 järjestelyoikeuden hakeminen

Jukolan viesti on Suomen suurin urheilutapahtuma ja maailman suurin viestisuunnistustapahtuma. Jukolan viesti sisältyy kansainväliseen kilpailukalenteriin. Kilpailuun on viime vuosina osallistunut yli 16.000 kilpailijaa. Kilpailijoiden lisäksi tilaisuudessa on ollut seuralaisia ja katsojia vähintään sama määrä. Kilpailujärjestelyihin osallistuu  1.700 vapaaehtoista, jotka huolehtivat kilpailun tukijärjestelyistä kuten liikenne ja huoltopalvelut.

Osanottaja- ja katsojamäärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Jukolassa 2018 tultaneen tekemään jälleen uusi osanottaja- ja yleisöennätys hyvän sijainnin ja mielenkiintoisen maaston ansiosta. Varaudumme kisa-alueen rakentamisessa palveluiden tuottamiseen yli 40.000 ihmiselle. Kilpailijoista yli 20 % on ulkomaalaisia.

Jukolan viestin 2018 kilpailukeskus on suunniteltu Puolustusvoimien harjoitusalueelle Hollolan Hälvälään. Samassa maastossa on kilpailtu Jukolan Viestissä vuonna 1987. Kilpailun tukialueina käytetään mahdollisuukisen mukaan Puolustusvoimien ampumarata-aluetta ja mahdollisesti läheistä Kukonkoivun teollisuusaluetta.
Jukolan viestin ajankohdaksi on vakiintunut Juhannusta edeltävä viikonloppu, joten kilpailumme ajankohta olisi 16.-17.6.2018. Lopullinen ajankohta määräytyy kansainvälisen kilpailuka-lenterin valmistuessa vuonna 2016.

Jukolan Viestin onnistumisen kannalta vahvuuksiamme ovat
•    hyvä suunnistusmaasto
•    kilpailukeskus suunnistusmaaston vieressä
•    hyvät liikenneyhteydet myös ulkomailta saapuville joukkueille
•    harjoitusalueen valmiit rakenteet helpottavat kilpailukeskuksen järjestelyjä
•    Lahden ja Hollolan seurojen merkittävä kokemus urheilutapahtumien järjestämisessä
•    seurojen aktiivinen ja innostunut valmius Jukolan viestin järjestämiseen
•    alueen maanomistajien perinteisesti myönteinen suhtautuminen suunnistusurheiluun
•    tukevien kuntien perinteisesti myönteinen asenne ja tuki urheilutapahtumille

Jukolan viestin 2018 järjestäminen onnistuu vain maaomistajien ja viranomaisten kanssa tehtävällä kiinteällä yhteistyöllä. Siksi haluamme varmistaa perinteisesti hyvin sujuneen yhteistyömme jatkuvuuden järjestämällä tiedotustilaisuuden maanomistajille keskiviikkona 20.2.2013 klo 1800-1900 Hollolan kunnantalolla valtuustosalissa. Tiedotustilaisuudessa kerromme lisää Jukolan viestin järjestelysuunnitelmista ja etenkin ympäristön huomioimisesta kilpailun järjestelyissä. Tähän tilaisuuteen on seurojen jäsenillä halutessaan mahdollisuus osallistua.

Jukolan viesti hyödyntää Hollolan kuntaa ja Lahden seutua laajemminkin tuomalla itse päätapahtuman lisäksi matkailijoita ja kilpailuun valmistautuvia urheilijoita tutustumaan olosuhteisiin jo vuosia ennen kilpailua. Kilpailua hakevien seurojen lisäksi Jukolan järjestelyihin tulevat osallistumaan kymmet eri yhteisöt, joiden avulla saamme tarvitsemamme talkooväen. Tällaisen positiivisen toimeliaisuuden tuottamat hyödyt kantavat vuosia eteenpäin.

Järjestelyjen onnistuminen luo myönteistä yhteishenkeä koko Päijät-Hämeeseen tuomalla iloa kisavieraiden lisäksi kaikille lähes kahdelle tuhannelle kilpailuihin osallistuvalle talkoolaiselle, järjestäville seuroille sekä järjestelyissä näkyvästi mukana olleille kuntalaisille. Jukolan viesti hyödyttää alueen yrityksiä tuomalla näkyvyyttä ja toimeliaisuutta jo vuosia ennen varsinaista kilpailutapahtumaa.

Järjestäjien puolelta yhdyshenkilöinä toimivat:

Jorma Aherto
Palokunnantie 42-44 as 1
15800 Lahti
0405012779
jorma.aherto@luukku.com

Juhani Jaskari
Jänispiha 14
15870 Hollola
0400 713600
juhani.jaskari@phnet.fi

Uskomme, että pystymme yhdessä tekemään vuoden 2018 Jukolan viestistä jälleen kerran hienon urheilujuhlan.

Lahden Suunnistajat -37
Puheenjohtaja
Kari Valonen

Hollolan Urheilijat -46
Puheenjohtaja
Esko Saari