Pitkältä matkalta pettymys Puolasta

Suorituksen alku lähti käyntiin ihan kohtalaisesti. Nelosrastilla ero kakkoseen oli minuutin luokkaa ja sija 28. oli hallussa. Sitten tuli kuitenkin isoksi luokiteltava pummi vitoselle ja sija tipahti 40 pykälää ja eroa välin parhampiin tuli nelisen minuuttia. Välin haastavuudesta kertoo se, että useat kymppisakkilaiset teki parin minuutin pummin juuri tälle rastille. “Selkäranka katkesi tämän jälkeen” oli vähäsanainen analyysi pummin jälkeisestä olotilasta. Ymmärrettävästi myöskään juoksu ei ollut enään parhaimmillaan ison virheen jäljiltä ja loput väliajat jäivät alkupään tasosta.

Tänään tiistaina on kisoissa välipäivä ja huomenna lähtee päivä käyntiin keskimatkan karsinnalla. Tytin lähtöaikaa ei ole vielä tiedossa, mutta ensimmäinen lähtö on klo 11:00.

Kisasivut

W20 kartta

{jcomments on}