10mila, pidempi versio

Matka kilpailupaikalle sujuin normaaleissa meiningeissä. Joukkueen nuorimmainen oli syvässä unessa jo ennen Pullapoikien risteystä (mies ihmetteli Helsingissä miten matka Lahdesta pystyi kestämään 2½h, kun ei ollut mitään tietoa Ola/Mäntsälä/Hyvinkää-pistoista) ja laivalla nuorisojengi piti yhteislaululla koko hyttikäytävän hereillä. Onneksi myös pahimmat kilpakumppanit sai osansa… Helpotus oli kuitenkin suuri, kun saavuimme majoittautumaan Falkbergin yläasteelle Tullingeen. Järjestäjät päättivät viime hetkellä sijoittaa meidät opettajanhuoneeseen kun alun perin tarkoitus oli majailla samassa luokkahuoneessa MU:n kanssa. Vaihto kelpasi meille. Kaksi kulmasohvaa, taulu-TV, kolme tietokonetta, keittiö jääkaappeineen ja kaiken kukkuraksi kitara. Majoituksen loppupuolella pari järjestäjää tuli sanomaan suoraan, että ”teillä on kiistatta parhaat majoitusfasiliteetit”. Ainoa miinus oli koulun sijainti. Matkaa n. 5km ja sekin maksoi 20 kruunua bussilla.

Lähdön aika koitti loppuillasta. Seuran uutta suunnistuspaitaa lähti ensimmäisenä esittelemään viime suurviesteistä aloitusosuudelta ennenkin tavattu Aleksi. Ja hyvin esittelikin. Vähillä pummeilla loppumetreille selvinnyt Allu meinasi ryssiä vielä aivan viimeisten joukossa olevaa rastia, mutta vanha seuratoveri (Nopsa-Topsa) jeesasi vähän ja pojat tuli maalisuoraa melkein peräkanaa. Hyvä ja varma aloitus palkittiin sijalla 80., vain reilu 4min kärkeen.

Kakkoselle laitettiin nuoriso- ja valmennusjaoston pj:n ”epäilyistä” huolimatta Jani. Vaikka virhettä syntyi yhteensä 3-4min, tuli muut rastit sen verran lennokkaasti, että vaihtosija koheni neljä pykälää. Eroa kärkeen nyt vajaat 17min. Janin suorituksen jännimmät vaiheet koettiin vasta maaliintulon jälkeen. Online-tuloksiin ilmestyi alkuun nimen perään DSQ, mutta pienen odottelun jälkeen se vaihtui hyväksytyksi. Syynä oli seuran omat SI-tikut, jotka ei tunnu olevan yhteensopivia SI-järjestelmän kanssa… Tai siis on ne ollut viime vuonna 10milassa, mannassa ja Portugalissa, mutta tällä kertaa ei. Kyseisen leimantarkastusruljanssin sai käydä vielä melkein jokainen joukkueen jäsen.

Kolmannelle oli pistää varmoja otteita viime aikoina esittänyt Krisse. Mies ei pettänyt tälläkään kertaa ja oikeastaan vain yksi rasti meinasi olla miestä ovelampi. Tässäkin Terkelseninäkin tunnettu yömies havaitsi orastavan virheen hyvissä ajoin ja paikkasi jo ennen rastia. Vaihtosija vieläkin reippaasti alle sadan ja eroa kärkeen tuli 24min lisää. Tuukka Travelsin bussin jokainen miesjoukkue oli potentiaalinen kilpakumppani, mutta tasaisimmaksi arveltiin MU:ta. Tässä vaiheessa viestiä ero oli LS:n puolella 35min ja yli sata sijaa.

Sitten oli näytöksen dramaturginen osa käsillä. Pitkälle yölle oli valittu hyvässä juoksukunnossa oleva nuorempi Matilainen. Heti alussa rouva fortuna päätti, ettei vieläkään ole LS:n aika sijoittua sadan joukkoon, kun piilolinssi löysi tiensä irti verkkokalvolta ja matkanteko hidastui merkittävästi. Kaiken kukkuraksi hidastunut vauhti tarkoitti lampun hyytymistä ennen aikojaan ja näkökenttä oli entistä sumeampi. Tässä oli kuitenkin onni onnettomuudessa, että aurinko teki jo aikaista tuloaan horisonttiin ja aivan lopun Juha pääsi luonnon luxeilla. Ns. pataan tuli yli tunti kärkeen (varmasti 35-45min Juhan normisuoritusta enemmän) ja sija heikkeni 77 pykälää.

Vaihtopuomilla hiukan pidempään värjötellyt Tomi oli seuraavana. Pitkästä aikaa oikeasti treenannut Tömäys osoitti, ettei Silja-rastien haamusuoritus jäänyt kauden viimeiseksi. Nyt ei ihan haamu-etuliitettä ansaittu, mutta hyvä ja melkein puhdas suoritus napsaisi viisi pykälää pois ja eroa kärkeen tuli 13min lisää.

Tomin kanssa hajontaparin jakoi Ville. Tossu ei ollut ihan keveimmillään tänään, joskin mies itse kuvaili suoritusta ”tasoa vastaavaksi suoritukseksi”. Eroa Tomiin tuli 7min, kärkeen 9min ja sija parani yhdellä pykälällä.

Oli lyhyimmän- ja samalla putkiosuuden vuoro. Sitä taivaltamaan lähti Lentävien Jalkojen tavaramerkin omistaja ja tällä kertaa myös jossain määrin käyttäjä. Joukkueen paras osuussija takasi neljän pykälän parannuksen. Edellisellä osuudella ensimmäisen kerran etupuolelle päässyt MU oli jälleen näköyhteyden päässä.

MU:ta ohittamaan lähti Kimmo. Ohitus olikin lähellä jo ennen ykköstä, mutta mies teki ehkä joukkueen isoimman virheen heti perään. 2-3min koukku ja MU oli kaukana. Suunnistustaito löytyi henkisen nollauksen jälkeen, mutta tossu ei liikahtanut varsinkaan ylämäissä. Kaiken kukkuraksi ratamestari oli keksinyt kaikennäköisiä viitotuksia parin kilometrin edestä ja niillä MU teki varmasti vain lisäeroa. Joukkueen ”näkökykyisistä” ehkä toisiksi huonoin suoritus toi kuitenkin kuuden pykälän kohennuksen. Eroa kärkeen puolisen tuntia lisää.

Paxin vuoro näyttää taitonsa. Meno olikin tuttua Huusarimaista taitosuunnistusta ja virheet oli minimissä. Matkan varrelle mahtui vain reilu minuutti virhettä ja se takasi kymmenen sijaluvun kohotuksen. Ero kärkeen kasvoi vajaat 20min. Paxi ehti loppusuoralla nähdä juuri yhteislähdön, joten kaukana ei ollut viime vuoden sijan parannus jo yhdeksännen osuuden jälkeen (huonoin ei-yhteislähtöjoukkue 117.).

Hiukan lyhennetylle ankkuripätkälle oli vain kaksi halukasta samalla sukunimellä ja niistä valittiin näin jälkeenpäin ajateltuna se oikea. Juha pisteli varsin mainiota kyytiä ja ilmeisen virheittä. Koolle mennessä noin satakunta kaveria ohitti eturivistä lähteneen jusbetin, mutta n. 70 näistä tuli selkä edellä vastaan. Mainittakoon kuitenkin, että etupuolelle jäi silti yksi nainen.  Sija parani 13 napsua, joka tarkoitti yhteenlaskettuna kahta huonompaa kuin edellisenä vuonna (125.).

Mainittakoon nyt vielä Juhan ehkä hienoin osa juoksusta. Nimittäin noin 3min johdossa ankkuripätkälle lähteneestä MU:sta ei lopulta ollut mitään vastusta. Heidän ankkuri Jouni V. joutui antautumaan melkein 13min, vaikka vielä puolessa välissä reissua hän kertoi nähneensä sinipunavalkoista näkökentässään. Näin oli siis pitkästä aikaa MU ja myös samalla RaVa takana tulosliuskalla. Samassa bussissa mukana ollut HyRa jäi vielä etupuolelle, mutta tilanne korjataan Jukolassa, kun joukkueeseen saadaan mm. Pexi ja Unkarin MM-joukkueeseen valittu Mate.

LS:llä oli myös viime vuoden malliin naisedustusta. MU/TVV/LS-37-yhdistelmäjoukkueessa Leena sujutteli kolmannen osuuden sen suuremmitta virheittä ja kellotti 13min kärjelle jääneen ajan. Osuussija 223.

 

123 Lahden Suunnistajat -37 1 o.aika o.sija e.k. matka e.k./km v.sija
(1) Aleksi Anttolainen 1:15:42 80 4:16 12 0:21 80
(2) Jani Hämäläinen 1:36:17 85 16:44 13 1:17 76 -4
(3) Kristian Leppänen 1:31:22 120 23:44 11,7 2:02 87 11
(4) Juha Matilainen 2:43:35 308 1:07:41 16,5 4:06 164 77
(5) Tomi Lehmusvuori 1:02:27 115 12:40 8,4 1:30 159 -5
(6) Ville Kauppi 1:09:15 182 21:28 8,4 2:33 158 -1
(7) Jarno Matilainen 49:08 76 12:10 7,2 1:41 154 -4
(8) Kimmo Hirvonen 1:33:57 170 30:43 12,3 2:30 148 -6
(9) Pauli Huusari 1:03:13 139 19:53 8,7 2:17 138 -10
(10) Juha Hirvonen 1:23:45 39 11:16 12,3 0:55 125 -13
14:08:41 3:12:29

Muutama kuva

Kartta (8. osuus / Kimmon GPS)

{jcomments on}