Ykkösjoukkue Halikossa 24. (edit. 24.10.)

Ykkösjoukkueen aloitti jo kokenut arvoviestialoittaja Aleksi Anttolainen. 10milan ja SM-viestin hyvin aloittanut Allu oli varmasti yksi aloitusosuuden nuorimpia aloittajia, mutta se ei tuloslistalla näkynyt. Hyvä aloitus sijalla 40 ja ikäkaima Pauli sekä Juhat Hoo ja Koo pääsivät hyvistä asemista matkaan.

Timpurin tieluukutus hyydytti nuoremmat osuusveljet alussa, mutta ensimmäisenä vaihtopuomille saapui puhtaan viestijuoksun tehnyt nuorempi Juha perässään Pauli ja Timpuri. Kolmannella osuudella Päivi, Jukka S ja Anu nostivat joukkueen pykälää korkeammalle 23:neksi.

Neljäs osuus oli omistettu kokemukselle. Koikalla ja Lehtisen Jukalla oli vaikeuksia alkuradalla, mutta Kantolan Mika veteli varmasti ja lähetti Kimmon ensimmäisenä matkaan viidennelle osuudelle. Peräänsä hän sai kaksi Huusaria. Näistä Timolle sattui alkurasteilla harmittavia virheitä muiden tehdessä mallishown kuinka Halikon viides osuus tulee juosta.

Toiseksi viimeisellä osuudella oli vuorossa Venla-tykki Tytti. Maajoukkuenuori ohitteli kolme osuussisarta ja päästi Janin sijalla 21 metsään. Janilla oli loppulenkillä hieman vaikeuksia ja loppusijaksi muodostui ehkä hieman etukäteisodotuksia heikompi 24.

Kakkosjoukkueessa huimia suorituksia esitti mm. Emma Hyyppä, joka olisi suorituksellaan kuulunut ykkösjoukkueeseen. Hän oli koko hajontaosuuden 33. nopein, joka oli Pekan (30.) jälkeen LS:läisistä toiseksi paras sijoitus. Kakkosjoukkueen viides osuus oli myös varmana. Tomi, Krisse ja Ville ajoivat ykkösjoukkuetta minuutin kiinni osuudellaan.

Kolmosjoukkueessa myös nuoret Emma Rujala ja Arimo Lemettinen onnistuivat. Kokenut Halikonkävijä Valosen Matti veti viidennellä osuudella hyvin ja nosti joukkueen sijaa 19 pykälää.

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä ja hienoa että saatiin kolme joukkuetta kasaan. Oli hienoa seurata viestiä kun koko ajan joku LS:läinen pisteli menemään jossain päin peltoa.

 

Kuvia

Tulokset