Ilmoittautuminen Hippo-suunnistuskouluun on nyt auki

Lahden Suunnistajien Hippo-suunnistuskoulu on tarkoitettu aloittelijoille ja jo pidemmälle ehtineille alle 14-vuotiaille lapsille ja nuorille. Suunnistuskoulussa opitaan suunnistuksen perustaitoja erilaisin harjoittein, liikutaan monipuolisesti erilaisssa maastoissa sekä kehitetään suunnistuksen lajitaitoja huomioiden lapsen ikä ja taitotaso. Kartanluvun ja suunnistustaitojen lisäksi suunnistuskoulussa tutustutaan luontoon ja liikutaan monipuolisesti myös leikin ja pelin merkeissä. Usein suunnistustehtäviin on yhdistetty lapsille mukavia tehtävärasteja, kuva-arvoituksia jne. Suunnistuskoulussa liikutaan turvallisesti eri tasoryhmissä kokeneiden ja koulutettujen ohjaajien johdolla. Suunnistus lajina tarjoaa haasteita, elämyksiä ja uusia kavereita kaikenikäisille.

Vuoden 2026 suunnistuskoulu alkaa avoimella Hippo-perheseikkailulla tiistaina 21.4. Perheseikkailu on suunnattu alle 10-vuotiaille ja järjestetään iltarastien yhteydessä. Samana iltana järjestettään myös nuorille suunnattu Kadonnut suunta-tapahtuma. Ensimmäinen virallinen suunnistuskoulun harjoituskerta on keskiviikkona 22.4. Tutustu suunnistuskoulun ohjelmaan täältä.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen Hippo-suunnistuskoulun sivuilta https://www.ls37.fi/suunnistuskoulut/lasten-suunnistuskoulu/

Tervetuloa liikkumaan mukavan lajin pariin!