OP Hämeen ja Lahden Suunnistajien yhteinen matka jatkuu

Lahden Suunnistajat – 37 ja OP Häme ovat sopineet yhteistyöstä sopimuksella, joka kattaa vuodet 2024 ja 2025.

Yhteistyö OP:n ja Lahden Suunnistajien kanssa on jatkunut jo pitkään tiiviinä. Yhteistyö liikuttaa monia jalkapareja, niin lapsia, kuin aikuisiakin. ”Me OP Hämeessä haluamme pitää huolta, että lapset ja nuoret voivat hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Sponsoroimme vuoden aikana monipuolisesti urheilua, kulttuuria sekä paikallisesti merkityksellisiä hankkeita ja vahvistamme näin paikallista yhteisöllisyyttä. Tuemme lasten ja nuorten harrastustoimintaa muun muassa seurojen ja yhdistysten kautta ja olemme mukana nuorten työllisyyttä tukevissa hankkeissa.” kertoo OP Hämeen kumppanuusasiantuntija Eveliina Kasari.

”Lahden Suunnistajien ja Osuuspankin yhteistyöllä on todellakin pitkät perinteet. Lahden Suunnistajat arvostaa OP-Hämeen panosta nuorten harrastustoiminna tukemisessa, mikä näkyy hienosti vuosittain mm. Hippo-suunnistuskouluissa. Täten kumppanuus OP Hämeen kanssa on luonteva valinta. ” toteaa Lahden Suunnistajien puheenjohtaja Antti Orkola.” OP Häme näkyy vahvasti Päijät-Hämäläisillä iltarasteilla sekä mm. seuran asuissa. Yhteistyö tuo myös OP Hämeen omistaja-asiakkaille etuja

 

Lisätietoja:

OP Hämeen Eveliina Kasari, puh 044 556 7102 (eveliina.kasari@op.fi) ja

Lahden Suunnistajat -37:n Antti Orkola, puh 0400 412413 (antti@orkola.net)

 

OP Etelä-Häme ja OP Päijät-Häme yhdistivät voimansa ja on nyt OP Häme. OP Häme on vahva paikallinen, alueensa elinvoimaa rakentava ja yhteistä menestymistä edistävä pankki. Pankin perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

 

Lahden Suunnistajat-37 on maamme vanhin suomenkielinen suunnistuksen erikoisseura. Seuran toiminnassa keskeisiä alueita ovat lasten ja nuorten liikuntakasvatus, huipulle tähtäävä urheilijoita tukeva valmennustoiminta ja Päijät-Hämeen asukkaita palvelevien kuntosuunnistustapahtumien järjestäminen.