Tomi Nykänen EM-4. ja muita vapun kisakuulumisia

Artikkelin kuva: Lea Hnilica

Pyöräsuunnistuksen EM-kilpailut kisattiin 26-29.4. Portugalin Louléssa. Suomen kisajoukkueessa mukana oli hyvässä kevätkunnossa oleva Lahden Suunnistajien Tomi Nykänen. Pyöräsuunnistuksen kansainvälinen kisakausi avattiin jo näin vuoden alussa, jotta kelit olisivat Portugalissa urheilijoille hieman armollisemmat kuin keskikesän auringossa. Nykäsen kisojen kohokohdaksi nousi sprinttimatkan 4. sija, joka on Nykäsen paras tulos tähän mennessä pääsarjassa.

”Sprintti vaati erittäin tarkkaa suunnistusta heti alusta loppuun asti. Maasto oli mielenkiintoinen, kun siellä pystyi ajamaan lähes missä vain. Muutamalle rastille oli hieman epävarmaa menoa ja kaartelin sekä lopussa hieman isompi virhe, kun ei pystynytkään oikomaan. Jalka oli hyvä sprintissä ja kun sai pidettyä virheet varsin pieninä toi se hyvän sijan”, Nykänen kuvailee kilpailua.

Nykäsen ero voittajaan, Tsekin Krystof Bogariin, oli +1:51 maalissa ja mitaliin matkaa jäi 38s.

EM-kilpailut avannutta keskimatkan suoritustaan Nykänen kuvailee aika lailla perus suoritukseksi.

”Pari huonoa reitinvalintaa tuli ja mäkeen jalka oli varsin raskaan tuntuinen, mutta kokonaisuutena ihan kohtuullinen veto.”

Nykänen sijoittui keskimatkan kilpailussa 12. ja täydensi suomalaismiesten hienoa panosta, kun 6 Suomen maajoukkuemiestä sijoittui 14. parhaan joukkoon. Eroa Nykäsellä kertyi kisan voittaneeseen tsekkiläiseen Vojtech Stranskyyn +3:50.

Yhteislähtökilpailu ei ollut Nykäsen paras päivä ja siltä päivältä kotiin tuomisena oli 18. sija. +10:55 erolla voittajaan, joukkuekaveri Samuel Pökälään.

”Yhteislähtö oli mäkisessä maastossa ja kuumassa kelissä (lähellä +30C), joten se ei ollut minulle mitenkään erityisen optimaalinen olosuhde. Jalka tuntui varsin tyhjältä jo heti kisan alusta alkaen ja reitinvalintavirhe pitkällä välillä maksoi liikaa aikaa. Kisan lopussa vielä tuli hidas rengasrikko, mutta pystyin ajamaan onneksi maaliin.”

EM-kilpailujen viimeisenä päivänä kilpailtiin sekaviesti, jossa ensimmäisellä osuudella viestiä veivät naiset ja kahdella viimeisellä miehet. Nykänen vei viestiä Suomen kolmosjoukkueen viimeisellä osuudella, ja hänen kanssaan samassa joukkueessa kilpailivat Ingrid Stengard ja Kare Kaskinen.

”Kun pääsin matkaan, niin oltiin jo sen verta perässä, että pääsin ilman paineita ajamaan. Rata oli melko fyysinen ja vaati myös tiukkaa suunnistusta. Suunnistus sujui varsin hyvin, kunnes otin kisan puolivälissä reitinvalinnan, missä piti oikoa, mutta jäinkin siinä piikkipuskaan jumiin 2,5min ajaksi. Loppurata meni kuitenkin varsin sujuvasti”, Nykänen kommentoi vaihderikasta viestikilpailua.

 

Myös kotimaassa kilpailukausi kävi kuumana vappuviikonloppuna kun Lahden Suunnistajien urheilijoita kilpaili niin Lapuan Virkiän Kevätkansallisissa, Nietoon Kevätkisoissa, Billnäsin Keskimatkalla kuin Tuusulan Voima-Veikkojen Vappurasteilla.

Virkiän kaksipäiväisissä kisoissa sinipunavalkoisia värejä veivät Tuomo Lahtinen, Juha Sorvisto, Ari Hämäläinen ja Anna Mashina. Erityisesti sunnuntaina pitkän matkan kisassa LS:n suunnistajat menestyivät hyvin Mashinan napatessa D45 sarjassa pronssia, Lahtinen H21 sarjassa vitossijan ja Hämäläinen H45 sarjassa kasisijan. Kokonaiskilpailussa Mashina sijoittui seitsemänneksi, Lahtinen kahdeksanneksi ja Hämäläinen sijalle 11.

Nietoon kevätkisoissa nähtiin runsas osallistujamäärä Lahden Suunnistajia ja menestystäkin tuli kun mitalisijoja kertyi sinipunavalkonutuille jopa 19kpl! Naisten pääsarjassa voittoa juhlia Sanna Kauppila +32s erolla ennen seuraavia. Ilahduttavan paluun kisaradoille teki myös Anna-Kaisa Anjala sijoittuen kilpailussa kuudenneksi.

Seuran nuorisokaarti menestyi hienosti Nietoon maastoissa. Rastireiteiltä Hertta Silvonen toi pronssia ja poikien puolella Iisakki Latonummi viidennen ja Aaretti Latonummi yhdeksännen sijan. D13 sarjassa Uma Lehtonen nappasi voiton Hilla Rämän täydentäen kolmannella sijalla joukkuepanosta. D14 sarjassa Celine Gaasenbeek juoksi hopean arvoisesti ja D16 sarjassa Helmiina Nurmela saavutti hopeaa ja Annlinn Gaasenbeek nelossijan.

H12 sarjassa LS:n värit nähtiin kärkipäässä kun Elmo Kiiskinen nappasi hopeaa ja seurakaveri Eerikki Hirvonen nelossijan. H13 sarjassa nähtiin hieno kaksoisvoitto kun Hermanni Latonummi suunnisti sarjan mestariksi Nilla Keskinarkauksen täydentäen kakkossijalla. Myös Eevert Nurmela voitti oman sarjansa H14.

Mitalisijoja napsittiin myös veteraanisarjoissa, kun mm. D55 sarjassa Virpi Remahl ja Anna-Leena Rantala saavuttivat kaksoisvoiton. Pia Molnar täydensi sarjaa nelossijalla. Samoin H80 sarjassa Matti Railo ja Toivo Punkero juoksivat kaksoisvoiton arvoisesti. Kiiskisten perheeseen ykköstiloja kertyi useampi Kirsi Kiiskisen viedessä voiton D40 sarjassa ja Petri Kiiskisen voittaessa H40 sarjan. D50 sarjassa Kirsi Koivuniemi saavutti pronssia ja tälle kaudelle Lahden Suunnistajiin vaihtanut Hennariikka Lonka hopeaa D65 sarjassa. H45 sarjassa Tomi Silvonen nappasi kakkossijan.

Huhtikuun viimeisenä päivänä kilpailtiin alkukeväältä siirretty Billnäsin Keskimatka. Parhaista sijoituksista kilpailussa vastasivat H50 sarjan Marko Väisänen sekä D65 sarjan Hennariikka Lonka molemmat kolmossijoillaan.

Vuoden kääntyessä toukokuuhun ja vapunpäivään, ahkeroivat LS:n suunnistajat vielä Tuusulassa Vappurasteilla. Nuorisolaiset pitivät taas kova vauhtia rasteilla napsien hyviä sijoituksia. H10 sarjassa Okko Hakkarainen nappasi pronssia tiukassa kilpailussa häviten vain +8s kilpailun voittajalle. Samassa sarjassa Iisakki Latonummi sijoittui sijalle 13. H12 sarjassa oli hienoa edustusta sinipunavalkonutuilta kun Cedric Gaasenbeek sijoittui sarjan kolmoseksi ja Samu Kemppainen neljänneksi. Hermanni Latonummi jatkoi hyviä otteitaan ollen sarjansa H13 toinen. D13 sarjassa tutut nimet Uma Lehtonen ja Hilla Rämä olivat taas tuloslistan kärkipäässä Uman ollessa kisan toinen ja Hilla neljäs. Gaasenbeekin siskokset sijoittuivat molemmat viidenneksi omissa sarjoissaan, Celine D14 ja Annlinn D16. Ilman voittoa eivät Lahden Suunnistajat poistuneet näistäkään karkeloista Mari Tuokkon voittaessa D40 sarjan.

 

Virkiän kevätkansallisten ja Vappurastien tulokset löydät täältä.

Nietoon kevätkisojen tulokset löydät täältä

Ja Billnäsin keskimatkan tulokset täältä