SM-viikonlopun tulosantia

SM-VIIKONLOPPUNA MITALEJA

 

Lahden Suunnistajien kilpailijat keskittyivät tällä viikolla täysin viikonloppuna käytyihin SM-kisoihin. Muutenkin kilpailukalenteri alkaa jo näyttää tyhjemmältä, vaikka kesää on vielä jäljellä.

Lauantina 10.9 oli jaossa viikonlopun ensimmäiset SM-mitalit. Keskimatkojen paremmuusjärjestys ratkottiin Hyvinkään Kytäjä-Usmi metsäalueella. Kisakeskuksena toimi Ali-Mattilan pellot. Tarjolla oli perinteistä Etelä-Suomalaista metsää jyrkänteineen ja kallioineen. Polkuja ei paljoa ollut tarjolla. Aamupäivän karsinta käytiin Paarijoen kartalla. Ratamestarina toimi Ari Kattainen. Aamun karsinnasta iltapäivän A-finaaleihin Lahden Suunnistajista selvisivät Aleksi Anttolainen, Petteri Huikko, Elisa Mattila, Karoliina Ukskoski, Niilo Ahonen, Vili Väkeväinen, Tuomas Makkonen, Eerika Riutto, Helmiina Nurmela, Annlinn Gaasenbeek, Tomi Silvonen, Ari Hämäläinen, Juha Matilainen, Jani Hämäläinen, Tomi Lehmusvuori, Timo Lehtonen, Ari Anjala, Kari Käyhkö, Matti Railo ja Paavo Nikkari. Osassa sarjoja ei ollut ollenkaan karsintaa, vaan kaikki osallistujat pääsivät suoraan finaaliin.

Iltapäivästä oli ohjelmassa finaalit ja pääsarjojen parhaasta sijoituksesta vastasi Elisa Mattila ollen 13 4,5 kilomoetrin radalla. Elisa suunnisti tasaisen varmasti, mutta radan puolenvälin paikkeilla tuli vähän liikaa virhettä ja tiputti Elisan pois aivan terävimmästä kärjestä. Eroa lopussa voittajaan kertyi noin 3,5 minuuttia. Karoliina Ukskoski säesti finaalissa sijalla 19. Miesten pääsarjassa kovinta vauhtia 5,6 kilometrin radalla piti Petteri Huikko. Isoja virheitä ei tullut ja lopullinen sijoitus 20. reilun viisi minuuttia kärjestä. Veteraanisarjoista kotiin tuomisina oli yksi mitali. H60 sarjassa Ari Anjala laittoi nastaria liikkeelle 2,75 kilometrin radalla ja tuloksena pronssitila. Upea suoritus. Voittajalle Ari hävisi 1:56 minuuttia ja hopeaan jäi väliä vain 26 sekuntia. H80 sarja oli suoraan finaalina ja Lahden Suunnistajien Markku Salo selvitti 1,8 kilometrin radan viidenneksi parhaiten. Yksi isompi virhe pudotti Markun palkintosijojen ulkopuolelle. Plakettisijoituksille ylsivät myös D55 sarjan Virpi Remahl ja D60 sarjan Päivi Einonen. Molemmat sijoittuivat kuudenneksi.

ONLINE TULOKSET

H21 5,6 km

(Lähti 50, Keskeytti 1, Hylätty 2)

20) Petteri Huikko Lahden Suunnistajat-37 38.33, 35) Aleksi Anttolainen Lahden Suunnistajat-37 41.06.

D21 4,5 km

(Lähti 51, Keskeytti 0, Hylätty 1)

15) Elisa Mattila Lahden Suunnistajat-37 36.42, 19) Karoliina Ukskoski Lahden Suunnistajat-37 37.14.

H20 4,2 km

(Lähti 51, Keskeytti 2, Hylätty 3)

36) Niilo Ahonen Lahden Suunnistajat-37 41.01, Vili Väkeväinen Lahden Suunnistajat-37 hylätty.

H15 2,5 km

(Lähti 50, Keskeytti 0, Hylätty 0)

40) Tuomas Makkonen Lahden Suunnistajat-37 28.42.

D20 3,3 km

(Lähti 50, Keskeytti 1, Hylätty 0)

29) Eerika Riutto Lahden Suunnistajat-37 35.39.

D15 2,3 km

(Lähti 50, Keskeytti 1, Hylätty 0)

33) Helmiina Nurmela Lahden Suunnistajat-37 28.48, 36) Annlinn Gaasenbeek Lahden Suunnistajat-37 29.38.

H40 4,3 km

(Lähti 50, Keskeytti 0, Hylätty 4)

12) Juha Matilainen Lahden Suunnistajat-37 36.46, 33) Tomi Silvonen Lahden Suunnistajat-37 45.12, Ari Hämäläinen Lahden Suunnistajat-37 hylätty.

H45 4,1 km

(Lähti 50, Keskeytti 2, Hylätty 1)

32) Jani Hämäläinen Lahden Suunnistajat-37 43.54, 35) Tomi Lehmusvuori Lahden Suunnistajat-37 44.38.

H50 3,4 km

(Lähti 49, Keskeytti 0, Hylätty 1)

33) Timo Lehtonen Lahden Suunnistajat-37 36.14.

H60 2,8 km

(Lähti 50, Keskeytti 1, Hylätty 2)

3) Ari Anjala Lahden Suunnistajat-37 26.35.

H70 2,1 km

(Lähti 49, Keskeytti 0, Hylätty 1)

8) Kari Käyhkö Lahden Suunnistajat-37 26.14.

H75 1,9 km

(Lähti 50, Keskeytti 0, Hylätty 2)

13) Paavo Nikkari Lahden Suunnistajat-37 27.45, 32) Matti Railo Lahden Suunnistajat-37 34.00.

H80 1,8 km

(Lähti 42, Keskeytti 1, Hylätty 1)

5) Markku Salo Lahden Suunnistajat-37 29.23, 11) Veijo Tahvanainen Lahden Suunnistajat-37 34.22, 12) Risto Anjala Lahden Suunnistajat-37 35.03.

H85 1,4 km

(Lähti 13, Keskeytti 1, Hylätty 0)

Esko Ranta Lahden Suunnistajat-37 keskeytti.

D40 3,3 km

(Lähti 41, Keskeytti 0, Hylätty 1)

11) Mari Tuokko Lahden Suunnistajat-37 37.04.

D45 3,0 km

(Lähti 75, Keskeytti 3, Hylätty 1)

36) Anu Tahvanainen Lahden Suunnistajat-37 38.51, 40) Anna Mashina Lahden Suunnistajat-37 40.55.

D50 2,5 km

(Lähti 70, Keskeytti 3, Hylätty 0)

10) Kirsi Koivuniemi Lahden Suunnistajat-37 29.25, 16) Kirsi Arvela Lahden Suunnistajat-37 31.42.

D55 2,4 km

(Lähti 44, Keskeytti 0, Hylätty 2)

6) Virpi Remahl Lahden Suunnistajat-37 23.57, 12) Pia Molnar Lahden Suunnistajat-37 27.05, 14) Anna-Lea Rantalainen Lahden Suunnistajat-37 27.28.

D60 2,2 km

(Lähti 51, Keskeytti 3, Hylätty 0)

6) Päivi Einonen Lahden Suunnistajat-37 29.00
Virpi Remahl
Sunnuntaina olikin sitten vuorossa aina jännittävät viestit. Tällä kertaa panoksena oli Viestiliigan pisteiden lisäksi Suomenmestaruusmitalit. Kilpailut käytiin Hämeenlinnassa ja kilpailukeskus sijaitsi Kalvolan Pirttikankaan ampumaradan alueella. Maastona oli tarjolla Etelä-Hämäläistä järviylänköä, joten hapenoton oli syytä olla kunnossa, kun oltiin kumminkin lähes 200m merenpinnan yläpuolella. Välillä hyvinkin peitteistä maastoa, mutta myös hyvää näkyvyyttä oli tarjolla. Ratamestariryhmän johtajana toimi Tapani Koskela.

Pääsarjoihin Lahden Suunnistajat -37 hyökkäsi kolmella joukkueella niin miehissä kuin naisissakin. Tai niin joo, hyökkäsivät kyllä ja menestystäkin olisi tullut, JOS järjestäjien puolesta olisi käynyt mokaa hajontojen kanssa. Suunnistusliitto tiedotti maanantaina 12.9 näin: SM-viestissä tapahtuneen hajontavirheen vuoksi kilpailusarjojen H21, D21, H35, H50 ja H20 tulokset mitätöidään. Suomen Suunnistusliitto tiedottaa näiden sarjojen mahdollisen uusintakilpailun ajankohdasta ja paikasta mahdollisimman pian nettisivuillaan.” Harmittava tapaus, mutta toivottavasti mahdollisessa uusinnassa sitten pystytään vaikka vielä parantamaan sijoituksia.

SUUNNISTUSLIITON TIEDOTE

Veteraanisarjoista sitten toki saatiin mitalikin, kun H80 sarjassa Lahden Suunnistajat ykkönen rynni hopeasijalle. Ensimmäiseen vaihtoon Markku Salo toi joukkueen kuudentena. Kakkososuudella Veijo Tahvanainen nosti joukkueen jo neljänneksi ja ankkuri Matti Railo oli omalla osuudellaan kaikkein nopein ja varmisti hopean kotiin tuomisiksi. Samassa sarjassa Lahden kakkosjoukkue täydensi menestystä nelossijalla joukkueella Risto Anjala, Esko Ranta ja Paavo Nikkari. Samalle nelossijalle ylsi myös D55 joukkue Virpi Remahl, Pia Molnar ja Anna-Lea Rantalainen. D45 sarjassa joukkueella Kirsi * 2 (Kiiskinen ja Koivuniemi) ja Mari Tuokko saavuttivat hienon kuudennen sijan. Kymppisakkiin ylsivät vielä H55 joukkueen Juha Kiljunen, Geza Molnar ja Timo Lehtonen.

 

ONLINE TULOKSET

H21

(6,3+6,3+6,3)

13) Lahden Suunnistajat-37 1 1.53.34 (Philipp Von Arx 36.54/8., Pauli Leinonen 39.17/17., Aleksi Anttolainen 37.23/13.), 42) Lahden Suunnistajat-37 2 2.09.00 (Aki Saari 40.23/43., Valtteri Kinnunen 43.44/43., Petteri Huikko 44.53/42.), 44) Lahden Suunnistajat-37 3 2.09.53 (Tuomo Lahtinen 37.59/32., Tatu Leirimaa 39.49/26., Joni Solonen 52.04/44.),

D21

(5,4+5,4+5,4)

3) Lahden Suunnistajat-37 1 2.00.31 (Karoliina Ukskoski 39.15/5., Elisa Mattila 40.10/2., Minna Kauppi 41.05/3.), 19) Lahden Suunnistajat-37 2 2.17.48 (Anniina Taipale 42.07/13., Lotta Kirvesmies 54.47/27., Anna Närhi 40.53/19.), 41) Lahden Suunnistajat-37 3 3.02.54 (Saara Kukkonen 50.48/36., Anna Mashina 1.05.46/44., Essi Ylipelkola 1.06.18/41.),

D20

(4,3+4,3+4,3)

13) Lahden Suunnistajat-37 1 2.12.54 (Emmi Kiljunen 44.00/15., Maiju Lehtonen 45.59/15., Eerika Riutto 42.54/13.),

D16

(3,0+3,0+3,0)

33) Lahden Suunnistajat-37 1 2.25.34 (Helmiina Nurmela 36.56/31., Annlinn Gaasenbeek 41.56/29., Jenna Leppänen 1.06.41/33.),

H45

(4,6+4,6+4,6)

18) Lahden Suunnistajat-37 1 1.55.26 (Ari Hämäläinen 38.50/25., Jani Hämäläinen 35.04/17., Petri Kiiskinen 41.31/18.),

H55

(4,1+4,1+4,1)

9) Lahden Suunnistajat-37 2 1.59.39 (Juha Kiljunen 39.00/14., Geza Molnar 46.08/15., Timo Lehtonen 34.30/9.), -) Lahden Suunnistajat-37 1 hylätty (Vesa Forsblom (32.53)),

H60

(4,1+4,1+4,1)

15) Lahden Suunnistajat-37 1 2.41.15 (Jorma Aherto 46.14/16., Kauko Suhonen 1.03.39/19., John Laukka 51.21/15.),

H80

(2,1+2,1+2,1)

2) Lahden Suunnistajat-37 1 1.43.25 (Markku Salo 43.39/6., Veijo Tahvanainen 33.30/4., Matti Railo 26.16/2.), 4) Lahden Suunnistajat-37 2 1.52.40 (Risto Anjala 35.51/4., Esko Ranta 49.09/6., Paavo Nikkari 27.39/4.),

D35

(4,3+4,3+4,3)

-) Lahden Suunnistajat-37 1 ei läht. (Eevamari Rauhamäki , , ),

D45

(4,1+4,1+4,1)

6) Lahden Suunnistajat-37 1 1.44.59 (Kirsi Kiiskinen 33.30/5., Kirsi Koivuniemi 36.50/3., Mari Tuokko 34.39/6.),

D55

(3,0+3,0+3,0)

4) Lahden Suunnistajat-37 1 1.44.54 (Virpi Remahl 34.13/5., Pia Molnar 42.52/5., Anna-Lea Rantalainen 27.49/4.)

 

H80 hopeamitalisteista kaksi kuvassa. Vasemmalla Veijo Tahvanainen ja keskellä Matti Railo. Oikealla kakkosjoukkueen Risto Anjala