Iltarastit Hirvikalliolla 5.7., Paassillantie (Hollolan lajitteluasema)

Tulevan tiistain iltarastit järjestetään Hirvikallion kartalla. Lähtöpaikka on Salpakierron Hollolan lajitteluaseman, Paassillantie 114, vieressä. Lajitteluaseman ympäristössä on viime aikoina tehty harvennuksia, joten Jani Hämäläinen on tämän viikon helteissä hikoillut maastossa ajantasaistusten kimpussa, jotta metsäkoneurat ja harvennukset on saatu myös kartalle. Kiellettyjä alueita on syytä noudattaa! Maasto on vuodenajan mukaista. Saniaiset kasvavat hyvin ja muutenkin on rehevää. Myös avokallioita löytyy jo mainitun harvennetun alueen lisäksi.

Pysäköinti tapahtuu omatoimisesti Paassillantietä Hollolan pelastusaseman risteyksestä vielä 200 m eteenpäin oikealla puolella sijaitsevalle hiekkakentälle, josta on Paassillantietä noin 500 m iltarastivaunulle, lähtöön ja maaliin.

A-rata 5,2 km, 17 rastia, perhoslenkkejä. Radalla syytä kiinnittää huomiota, että kiertää rastit oikeassa järjestyksessä. Kuten Jukolassa tälläkään radalla suorin reitti ei välttämättä ole nopein.

B-rata 3,8 km, 12 rastia. Radalla jonkin verran polkukiertovaihtoehtoja, mutta pääsee myös nauttimaan maaston parhaista poluttomista metsänosista.

C-rata 2,9 km, 9 rastia. Myös tällä radalla pääse alun harvennusalueen jälkeen maaston parhaisiin osiin. Kannattaa katsoa rastien numerojärjestys tarkkaan.

D-rata 1,6 km, 6 rastia. Rata tukeutuu lajitteluasemaan, jonka ympärillä harvennukset on tehty. Uskoakseni ainakaan eksymään ei pääse.

Tervetuloa!