Pertti Virtanen on poissa

 

Suomalaisen suunnistusmaailman vahva tekijä ja taustavaikuttaja Pertti Virtanen on poistunut keskuudestamme. Tieto ystävän menettämisestä koskettaa aina, mutta Pertin lähtö merkitsee paljon niin monella tavalla, kun tuntee hänet vuosikymmenien takaa.

 

Lahden Suunnistajat -37 seuraa edustanut Pertti oli omistautunut työelämänsä ohella suunnistukselle. Hänen vaikutustaan suunnistuksen kehittämiselle on vaikea ymmärtää, jos ei seurannut häntä läheltä ja päässyt kuuntelemaan hänen esityksiään. Riippumatta asiasta Pertiltä tuli aina viimeistä piirtoa myöten pohdittu ja valmisteltu esitys, johon ei ollut mitään lisättävää.

Suomessa vuonna 1983 järjestetty Veteran World Cup on loistava esimerkki Pertin halusta kehittää ja laajentaa kilpasuunnistus myös veteraanitasolle. Tapahtuma sai ikäihmisten varauksettoman tunnustuksen ja sen ansiosta alettiin järjestämään maailmanmestaruuskilpailuja.

 

Pertti teki mittavan työn Lahden Suunnistajat -37:n hyväksi. Hänen ansiostaan seuran talous saatiin kuntoon, järjestelmällinen karttatyö alkuun ja järjestettiin korkeatasoisia suunnistuskilpailuja. Minulla oli kunnia haastatella Perttiä vuonna 2012 Lahden Suunnistajien juhlakirjaa varten. Edessäni istui edelleen suunnistuksen paloa huokuva veteraani, joka oli kehittänyt myös käytännön tasolla suunnistusta. Hän esitteli kahta kompassia, joista toinen oli peukalokompassi ja toinen oikea suurennuslasikompassi. Vastaavat tuotteet ovat olleet kilpakäytössä sen jälkeen huipputasolla. Siinä yhteydessä Pertti kertoi olevansa toisinajattelija, joka pohtii kuinka jonkun asian voisi tehdä toisella tavalla ja paremmin. Tämän voi kiteyttää Pertin testamentiksi suunnistajille.

 

Haluan esittää kaikkien suunnistajien puolesta Pertin omaisille ja läheisille lämpimän ja kunnioittavan osanoton.

 

Pekka Pasanen