Leimaus 2019

Avajaiset

Sää oli tänä vuonna sen verran aurinkoinen ja lämmin ja loppua kohti varsin kuumakin, että kuivauskaapeille ei juuri ollut käyttöä. Suunnistajien lisäksi lämmin sää näytti kelpaavan myös hyttysille. Hyttysiä oli paikoin varsin runsaasti, mutta eivät ne juuri leiriläisten menoa haitanneet. Kaiken kaikkiaan Leimaus keräsi jälleen noin 1700 osallistujaa ja leiri on kyllä kaikille nuorille kokemisen arvoinen tapahtuma.

Leimaus-leirin avajaiset alkamassa.

Leirin aikana tehtiin kuusi erilaista harjoitusta kahden harjoituksen päivärytmillä. Harjoitukset olivat jälleen hyviä ja monipuolisia. Kaikille tarttui varmasti uutta oppia suunnistuksen saralta. Leirin päätti perinteinen leiriviesti, johon LS osallistui neljän joukkueen voimin. Joukkueiden kokoonsaamiseksi vahvistuksia saatiin Hauhon Sisun ja Ylikiimingin Nuijamiesten väreistä ja näin ollen kaikki pääsivät kokemaan viestisuunnistuksen tunnelmaa. Leiriläisemme tekivätkin hyviä suorituksia runsain mitoin mm. Eetu tuli avausosuudelta kärjessä jättäen seuraavat joukkueet vähintääkin yhden pesänvälin päähän. Leiriviestin kilpailukeskus oli Ukonniemen pesäpallokentällä. Joukkue, jossa suunnistivat Eetu Granqvist, Maija Koivuniemi, Aino Lepistö, Jenna Leppänen, Helmiina Nurmela ja Aapo Granqvist, sijouttui hienosti sijalle 9. Viestiin oli ilmoittautunut yhteensä 220 joukkuetta. Tulokset löytyvät tämän linkin takaa. Viestin kenties suurimman yllätyksen järjesti Asikkalan Raikas sijoittuen viestissä todella upeasti kolmannelle sijalle. Onnittelut naapuriseuraan Asikkalaan! Alla muutama kuva harjoituksien kartoista ja seuraavassa linkki treenikarttoihin. Reittejä voit myös tutkailla Kristian Leppäsen kartta-arkistosta. Ohjaajakartoissa on kaikki rastit/hajonnat näkyvissä. Leirläisillä oli toki kartoissaan vain yksi rata, mutta ratoja oli useita erilaisia, jotta kaikki eivät juosseet peräkkäin, vaan kaikkien leiriläisten piti myös itse suunnistaa.

20190605 152109 Käyräharjoitus Imatralla.

20190604 152823Sprinttiharjoitus Holiday Club Saimaan ympristössä.

Suunnistuksen lisäksi leirillä oli runsaasti oheisohjelmaa ja leiriläisemme osallistuivat ainakin banderollin tekemiseen, heittivät frisbee golfia, pelasivat jalkapalloa, kävivät uimassa ja osa kävi seuraamassa Imatran Pallo-Veikkojen ja Koskenkorvan Urheilijoiden välistä pesäpallo-ottelua.

IMG 20190604 WA0012Banderollin teko käynnissä.

IMG 20190604 WA0015Valmista banderollia kelpaa ylpeänä esitellä.

Leiri vuosimallia 2019 on ohi ja aika suunnata katseet Leimauksen osalta ensi vuoteen ja Vuokattiin. Leirin aikana pääsee suunnistamaan Tipasojan kankaille, joten huikeita harjoituksia on luvassa ensi vuonnakin. Majoitusta on jo ensi vuoden leirille varattu 25 leiriläiselle ja 6 ohjaajalle ja ensimmäiset ilmoittautumisetkin vastaanotettu. Lähde sinäkin mukaan ensi vuonna!

20190603 184052Avajaiset menossa

20190606 090357Ensimmäisten joukossa leiriviestiin valmistautumassa.

20190606 090728Leiriviesti oli Ukonniemen stadionilla.

20190606 095421Aloitusosuuden juoksijat keskittyneenä ja valmiina osuudelleen.

20190606 101252Kakkososuuden juoksijat odottamassa osuudelleen pääsyä.

20190606 101358Eetu kurvaa kärjessä avausosuudelta vaihtoon.

IMG 20190604 WA0014

Kiitos Imatra ja ensi vuonna Vuokattiin.