Leimaus 2017 Kuortane

IMG 20170608 091715 1

Lahtelaisten vahvassa ryhmässä oli 19 leiriläistä ja 5 ohjaajaa. Ja jottei leiriläisten nimet, myös ohjaajat mainittu, jää kenellekään epäselväksi, niin kerrotaan ne heti tässä aluksi. Mukana menossa aakkosjärjestyksessä Ahonen Antti, Ahonen Niilo, Anttolainen Aleksi, Granqvist Aapo, Granqvist Eetu, Kangas Roosa, Karttunen Lilia, Kiljunen Emmi, Koivuniemi Eija, Koivuniemi Maija, Koivuniemi Timo, Kolganov Vladislav, Lehtonen Kaapo, Lehtonen Maiju, Lehtonen Timo, Leppänen Jenni, Leppänen Kristian, Leppänen Nella, Makkonen Lauri, Mäkelä Sakari, Taipale Anniina, Tikkanen Aaro, Virtanen Aaro, Väkeväinen Vili. Leirin aikana tehtiin seitsemän hyvää harjoitusta. Karttoja pääset tutkimaan seuraavien linkkien takaa. Maanantai. Tiistai ja keskiviikko. Torstai.

Maanantai 5.6

Matkaan lähdettiin Pekolan talleilta aamukahdeksalta. Majoittumisen jälkeen oli heti vuorossa ensimmäinen harjoitus. Nuorimmat (RR ja TR) tekivät harjoituksen Aholankankaalla ja muut verryttelivät Sysilammen kartalle ja tekivät harjoituksen polkurikkaassa maastossa. Leirin aikana pelattiin myös säbäturnaus. Tyttöjen joukkueella oli pelejä heti ensimmäisenä päivänä. Tytöt etenivät kahdella voitolla finaaliin. Leiri avattiin virallisesti Korjuksen Tapsan juhlapuheella ja avajaismarssilla. Avajaisten jälkeen oli vuorossa sprinttiä Kuortane tutuksi teemalla. Lähtöä odotellessa muut pitivät sadetta Kuortaneen urheilukentän katsomossa, mutta me pelasimme futista Kuortaneen urheilukentän nurmella, jossa on kuulemma heitetty enemmän 90 metrin kaaria kuin millään muulla kentällä maailmassa.

IMG 20170605 190312

Tiistai 6.6

Tiistaiaamun avasi käyräharjoitus Kainuunvuoren kartalla. Maasto ei ollut pohjaltaan kaikkein nautinnollisin, mutta vaativat radat ratamestari oli kartalle loihtinut. Iltapäivällä oli vuorossa kaksintaistelua Jokikallioiden kartalla. Kartalla oli useampi muutaman rastin rata. Kaverin kanssa oli hajontaa. Veto vedettiin kovaa ja palauteltiin seuraavan vedon lähtöön ja kokoonnuttiin yhteen ja sen jälkeen suoritettiin uusi veto. Hyvä harjoitusmuoto. Illalla pojat aloittivat sählyturnauksen. 05 syntyneiden ja nuorempien sarjassa Lahden ja Hollolan yhteisjoukkue HULS eteni keskiviikon finaaliin. 04 syntyneiden ja vanhempien sarjassa Ravan, HU:n ja LS:n yhteisjoukkue Pähät etenivät aina välieriin saakka, jossa tuli tappio Lynxin joukkueelle. Hyviä pelejä kaikilta joukkueiltamme!

IMG 20170606 082350

Keskiviikko 7.6

Kaurapuuroaamupalan jälkeen matkattiin suunnistamaan Rumavuoren kartalle ja iltapäivällä tehtiin vetoja Oijoosvuoren kartalla. Vanhemmilla oli kartalta poistettu alueita ja tehty käytävää antamaan lisähaastetta suunnistustukseen. Harjoitusten jälkeen oli vuorossa säbäfinaalit. Pojat kokivat finaalitappion Satakunnan joukkueelle. Tytöt sen sijaan voittivat oman turnauksensa. Finaali oli varsinainen trilleri ja eteni maalittomana jatkoajalle saakka. Jatkoajan loppuvaiheilla tehtiin voittomaali komealla kaukovedolla. HULS joukkueessa pelasivat Anniina Taipale, Emmi Kiljunen, Lilia Karttunen, Maiju Lehtonen, Jenni Leppänen ja HU:n Ronja Gröhn.

HULS

Torstai 8.6

Torstaina oli vuorossa leiriviesti, johon muutamalla RR ja TR vahvistuksella saatiin mukaan peräti viisi joukkuetta. Kaikki pääsivät siis kokemaan viestisuunnistukseen huumaa ja saivat hyvää harjoitusta kohti nuorten Jukolaa ja muita viestejä. LS oli viestissä mukana seuraavilla kokoonpanoilla. Kankaan Roosa toimi saattajana Koivuniemen Maijalle.

Osuus

15

184

185

186

187

1

Taso 2

Emmi Kiljunen

Niilo Ahonen

Aapo Granqvist

Maiju Lehtonen

Lilia Karttunen

2

RR

Maija Koivuniemi saattajana Roosa Kangas

Arttu Hautamäki
Rastiketut

Fanni Oikarinen
Laihian Luja

Sanni Koivula
Laihian Luja

Juulia Reijo
Rastivihti

TR

Timo Koivuniemi

Meri Pöyhönen
Rastiketut

Sakari Mäkelä

Jussi Ketonen
Rastivarsat

Aaro Hännikäinen
Kangasalan SK

Taso 1

Eetu Granqvist

Nella Leppänen

Aaro Tikkanen

Jenni Leppänen

Kaapo Lehtonen

3

Teho

Aaro Virtanen

Anniina Taipale

Vili Väkeväinen

Vladi Kolganov

Lauri Makkonen

Viestin tulokset löytyvät täältä. Loppukiritaistelun jälkeen kahden parhaan joukkueen osalta saatiin sijat 18 ja 19. Viestin jälkeen oli edessä kotimatka ja kotona oltiin puoli viiden aikaan iltapäivällä. Paljon tarttui taas suunnistusoppia matkaan. Ensi vuonna Leimaus järjestetään Lohjalla Kisakallion urheiluopistolla. Alla olevissa kuvissa Emmi, Lilia, Maiju, Aapo ja Niilo valmiina avausosuudelle. Sen jälkeen säpinää vaihtoalueella ja lopuksi Aaron ja Laurin loppukirikamppailua.

IMG 20170608 095121

IMG 20170608 095209 1

 IMG 20170608 101042

IMG 20170608 105854