25mannasta pienoinen pettymys

Kaksi ensimmäistä osuutta tiedettiin hyväksi ja Lotan hyvän aloituksen jälkeen Aleksi hilasi joukkueen jo mukavalle sijalle 32. Eroa kärkeen vain 2½ min.

Naisten yhteisosuudella sija tippui kolmisenkymmentä pykälää ja pysyi junnuosuudella samoissa. Tältä osuudelta on nostettava esiin Arvelan Oskarin tykkijuoksu. Vain reilu 3 min parhaaseen aikaan ja yli 1000 muuta juoksijaa takana.

Vitosella kolme miestä hoiti homman hyvin ja yksi nimeltämainitsematon (henkilö sai kuulla jo paluulaivalla tarpeeksi vitsejä aiheesta) jatkoi hiukan tällä kaudella heikosti menneitä viestisuorituksiaan. Sija tippui samaksi, joka tuli olemaan myös loppusijoitus.

Seuraavakaan osuus ei mennyt ihan tuubiin. Yksi kaveri joutui makoilemaan selällään selkävaivan takia ja kaksi etsiskeli useampaakin rastia. Vain Heikki pystyi hyvään suoritukseen ja sen turvin sija pysyi samoissa.

Viimeinen yhteisosuus kohensi hiukan sijoitusta vaikka mukana oli kaksi nuhaista (siis sairaita, mutta myös yleisesti kovin hitaita) Hirvosta. Tältä osuudelta on nostettava ylös ainoa mukana ollut Huusari. Mainiota työskentelyä viimeiseltä yhteisosuuslähtijältä. Sija nousi n. 15 pykälää ylöspäin, jossa myös seuraavan osuuden Kari sen myös piti.

Viimeisestä kahdesta osuudesta ei ole kuin tulostieto, sillä Suomessa asuvat joukkueen jäsenet nostivat kytkintä aikaisen paluulaivan johdosta. Molemmat juoksijat ovat kylläkin edustaneet LS:ää jo useamman kerran mannassa.

Leena tiputti kymmenisen sijaa ja Magnus vielä muutaman päälle. Näin loppusija 80. ja eroa kärkeenkin n. 80 min.

Kuvia

Tällä hetkellä ehkä parhaat tulokset