10milasta hyvät suoritukset

 

Naisten viestissä juoksujärjestystä muutettiin tosiaan melko tavalla vielä aivan ennen määräajan umpeutumista. Taktiikka vaihdettiinkin ns. kova pää edellä -muotoon, mutta ilmeisesti pitkittynyt ja vetinen kevät oli hiukan pehmentänyt ykköstykkiemme keskittymiskykyä ja he sortuivat useisiin pummeihin.

Lotta aloitti ensimmäistä kertaa suurviestissä ja oikeantyyppinen jännitys paistoi 17-vuotiaan kasvoilta jo useita tunteja ennen starttia. Itse lähtö sujuikin mainiosti Lotan ohittaessa pirusti (666-numero rinnassaan) kilpasiskoja kiihdytyssuoralla, mutta heti alkumatkasta mm. kakkosrasti oli hukassa. Tämän lisäksi vielä pari muutaman minuutin pummia ja sija vaihdossa oli 163, ero reilu 10min kärkeen.

Kakkosena matkaan lähti Saara, joka puki kirjoittajan käsityksen mukaan LS:n vermeet ensimmäistä kertaa virallisessa kisassa päälleen. Myös hänen alkumatka oli takkuista, kun jo ykköstä piti hakea useampi minuutti. Siihen päälle vielä Lotalta lainatut pari muutaman minuutin pummia ja osuusaika oli hyvin lähellä ykkösosuutta. Saara sai kelattua kuitenkin vajaat 60 selkää osuuden aikana kiinni ja toi lahtelaiset satasen tuntumassa vaihtoon.

Seuraavilla kahdella osuudella oli  – ei vanhuksia – vaan aikuisia juoksijoita. Kokemus näkyikin, sillä Anun ja Koikan yhteenlasketut virheet taitaa jäädä muutamaan minuuttiin. Molemmat aikuiset pudotti yhden sijan. Ero Koikan jälkeen kärkeen vajaat kolme varttia.

Ankkurina oli pikakomennuksen joukkueeseen saanut Leena. Toimittaja ei muistanut haastatella ankkuria lainkaan, mutta väliaikojen perusteella suoritus oli suhteellisen virheetön ja se riitti nostamaan LS:n lopulliselle sijalle 106., reilu tunti kärkeen.

Miehissä oli kasassa pitkästä aikaa varsin kilpailukykyinen joukkue. Alkutalven siirrot nostatti odotusarvoa ja joukkue myös täytti odotukset melko kiitettävästi.

Viime vuonna Jukolassa hyvin aloittanut Philipp toivoi samaa pätkää ja toive myös toteutui. Kuten Jukolassakin, pientä haparointia alussa, mutta kun katsoi kokonaisuutta, Philipp selvisi oikeastaan aika vähillä virheillä. Lopussa mies pisti vielä kirivaihteen silmään ja nosti viimesisestä väliajasta vaivaiset 40 sijaa. Taakse jäi niin kisan lopulta voittanut KR, kuin mm. Haldenkin. Vaihtosija 33., 4½min kärkeen.

Kakkosella oli niin 10mila- kuin (yksi viidestä) LS-viesti-ensikertalainen: Niko. Virhettä tuli etenkin ykkösellä ja vitosella, mutta jalat kulki melko hyvin. Tiputusta vajaat 40 sijaa ja kärki karkasi reilut 10min kauemmaksi.

Kolmoselle oli laittaa mies joka on erikoistunut lähtemään maastoon siinä puolenyön jälkeen. Assu nosteli jalkojaan sitä tahtia, että alun neljän rastin haparoinninkin jälkeen neljä kaveria tuli selkä edellä vastaan. Sija 69. ja ero kärkeen nyt vajaa ½h.

Långan miehestä oli käyty joukkueen spekuloinnissa ehkä eniten puhetta ja lopulta paikan otti itselleen Tomi. Toimittajan yllätykseksi tämä oli Tompan ensimmäinen kerta pitkällä yöllä. Assu petasi sellaisen letkan Tomin avuksi, että siinä tultiin osittain aina loppuun asti. Vierailevana tähtenä tässä letkassa nähtiin kuulemma ainakin metsässä puhelias Hramov, mutta vierailu päättyi lampun valon katoamiseen etuhorisonttiin. Suht tasainen suoritus terveydellisistä ongelmista huolimatta ja sijoitus tipahti viisi sijaa.

Seuraavana jo aamunsarastavaan metsään hyökkäsi Hollola kk:n kovin snooker-fani – Lauri. Ja millä tavalla hyökkäsikään. Yksi joukkueen parhaista suorituksista takasi yhdeksän sijan kohennuksen ja kärki karkasi vain vajaat 10min kauemmaksi.

Seuraavilla osuuksilla oli kaksi hollolalaista “toipilasta”. Jani on saanut ehkä vähän enemmän treeniä alle ja toikin viestikapulan Kimmolle arvosanalla “hyvä”. Torstaina joukkueeseen hiukan pakonsanelemana nostettu Hirppa teki sen, minkä nykyisellä kunnollaan pystyi ja saapui vaihtoon sijalla 74. Ero kärkeen nyt reilu 1½ h.

Kasille lähti jo LS-37-viestien vakiokasvo: Mate. Ja tälläkertaa Unkarin-vahvistuksemme teki ehkä yhden parhaista LS-juoksuistaan. Ei pahempia virheitä ja maasto ei ollut liian “eksoottista”. Yhdeksän päänahkaa ja ero kärkeen 1h 50min.

Toiseksi viimeiselle oli laittaa talvella hyvää treeniä vetänyt, mutta viime aikoina pieniä vaivoja kokenut Seppo. Puheiden mukaan toipilasaika oli vieläkin hienoisesti päällä ja tossu ei ollut ihan niin kevyt kuin se voisi olla. Suoritus kuitenkin hyvä ja sen turvin ankkurimme pääsi matkaan sijalla 67, reilu 2h kärjestä.

Ankkuri-Allulla vaan ei ollut se paras päivä tänään. Hyviä suorituksia kevään mittaan tehnyt Aleksi ei sortunut hätiköintiin, mutta rastit vaan oli piilossa tällä kertaa. Useampi isohko virhe ja odotusarvojen vastaisesti sija tippui hiukan maaliviivalle saavuttaessa. Kärkeen 2h 20min, loppusijalla: 70.

Miehet ylsivät siis kirkkaasti parhaaseen suoritukseen ainakin vajaaseen 20 vuoteen (1995 asti löytyy netstä tulokset) ja naisillekkin parasta antia kymmeneen vuoteen. Miesten trendi näyttää viime vuosilta varsin mainiolta.

 

 

AikaOs. sijaOs. eroSijaMatkamin / km
1Lotta Kirvesmies58:4216310:471637,97:26
2Saara Nikkari57:517710:26105-587,97:19
3Anu Tahvanainen47:3311310:4110615,98:04
4Kirsi Koivuniemi1:05:1311218:5410717,98:15
5Leena Kuusipohja1:25:3214427:33106-110,38:18
1Philipp von Arx1:17:59344:343413,65:44
2Niko Lehtinen55:1511511:2172388,16:49
3Timo Ahvenainen1:30:137817:3069-313,66:38
4Tomi Silvonen2:04:1211929:4574517,96:56
5Lauri Huotari1:06:35489:5765-910,76:13
6Jani Hämäläinen1:12:179818:0673810,76:45
7Kimmo Hirvonen52:1912517:0374177:28
8Mate Baumholczer1:22:485316:2965-913,56:08
9Seppo Järvinen1:01:527614:246729,66:27
10Aleksi Anttolainen1:37:126321:5470315,56:16

 

Kuvia

Tarinointia / liveseurantaa