Venlojen viestissä ykkösjoukkueemme aloittaja Tytti suoriutui osuudestaan heikohkosti. 2 kilometriä viitotuksia ja 4 kilsaa suunnistusta sisältäneellä radalla ei fyysisesti surkeasta päivästä kärsineellä Tytillä ollut mitään mahdollisuuksia, eikä asiaa auttaneet alun reilun minuutin koukutkaan. Vaihtoon sijalla 72. reilut neljä minuuttia kärkeä jäljessä.
Toiselle osuudelle starttasi huimassa juoksukunnossa oleva nuorempi Kirvesmies. Alussa rastit löytyivät pienen haparoinnin jälkeen, ja oman polkureitinvalintansa hyvyydestä Lotta ei ollut varma, mutta muuten jälki oli jäätävää. Osuutensa 21. parhaan ajan kirjauttanut pinkoja nosti tiimin sijalle 27. eikä ero kärkeen kasvanut kuin minuutin.
Kolmannelle osuudelle Lotta lähetti unkarilaisen kaverimme Zsuzsanna Domjanin jolla ei ole suomalaisista maastoista kovin laajaa kokemusta. Zsuzsanna suoriutui osuudestaan muutamia virheitä lukuunottamatta kunnialla ja sijoittui osuudellan 85:nneksi eron kärkeen kasvaessa reiluun 15 minuuttiin ja joukkueen sijan ollessa 45.
Viimeisellä osuudella toinen unkarilaisistamme, Dorothya Péley, joutui taipumaan muutaman sijan, mutta oli pitkän ankkuriosuuden suoritukseensa tyytyväinen, vaikka pari pientä virhettä matkaan mahtuikin. Dorka kuitenkin ankkuroi naisten ykkösjoukkueen 2000-luvun parhaalle sijalle 51. Näin ollen tavoite lyödä vuoden 2008 sijoitus (63.) toteutui, ja joukkue oli kokonaisuuteen tyytyväinen, vaikka itse kullakin jäi vielä petrattavaa tuleviin vuosiin…!
LS:llä oli tänä vuonna mukana ennätysmäärä venla-joukkueita. Yhdeksästä tiimistä kahdeksan selvityi maaliin hyväksyttävin suorituksin ja vain yhden joukkueen taival päättyi valitettavasti hylsyyn.
Miesten ykkösjoukkueen aloittaja sveitsiläinen Philipp von Arx ei ollut lainkaan tyytyväinen osuutensa alkuun. Alussa nuoren miehen tie vei väärille hajontarasteille ja puolen välin paikkeilla 6,5 kilometrissä Philippin sija oli lähellä kahta sataa. Sveitsiläinen aloitti kuitenkin nousun kohti kärkeä eikä ero kärkeen enää juuri kasvanut. Vaihtoon sijalla 104.
Toisella osuudella Anttolaisen Aleksi otti käyttöönsä ohituskaistan ja napsi joukkueen sijasta pois kunnioitettavat 37 pykälää tullen vaihtoon sijalla 67.
Kolmannella osuudella pitkällä yöllä Huusarin Pexin matkaan mahtui tulosten perusteella alussa iso monen minuutin virhe, ja sija putosi niiden myötä 52 pykälää. Vaihto sijalla 119.
Nelos pätkällä Leppäsen Kristian jätti vielä petrattavaa ensi vuodelle pudottaen joukkuetta hieman tullen vaihtoon sijalla 125.
Vitososuudella Huusarin Paxi käänsi kurssin nousuun kelpo juoksulla vaihtaen sijalla 117.
Kuutosella jalkavaivosta kärsinyt Hämäläisen Jani ei pystynyt parhaimpaansa, mutta sija koheni kuitenkin muutamalla sijalla ollen vaihdossa 113.
Ankkuriosuudella vakiounkarilaisemme Mate Baumholczer ei ollut tyytyväinen osuuteensa. Virheet ja väsähtäminen veroittivat sijajahtia, joka päättyi lopulta sijalla 107. Joukkueesta ei montaa tyytyväistä miestä löytynyt jos yhtään. Potentiaali olisi ollut viime vuoden 93. sijan parantamiseen, mutta suunnistuksessa mikään ei ole selvää. Ensi vuodeksi povaan sisuuntuneita miehiä ja paluuta sadan sakkiin.
Miesten viidestä joukkueesta kaikki selvisivät maaliin, vaikka tulospalvelu vielä hetki sitten toista väittikin. Viitosjoukkueen ankkurin emitti sippasi kesken urakan, joten loppuaika joudutaan haarukoimaan videolta ja hienolle leimantarkistuslipukkeellekin tuli käyttöä.