Vierumäki sprintti

Kilpailukausi ja seuran monet suunnistukselliset toiminnat ovat pyörähtäneet käyntiin vaikka lumet vielä viipyilevät maassa. Seuran ensimmäinen kisajärjestely on jo 3 viikon päästä pe illalla 11.5.  kun Vierumäellä juostaan Vierumäki-sprintti ja aluemestaruuskilpailu. Olethan sinä HD 12-16 sarjan  kilpailija huomannut, että voit ottaa osaa tähän kilpailuun. Edellisten lisäksi  muutamat veteraanitkin saavat mahdollisuuden treenata tulevia R2 SM-kisoja varten. Ja kaikki jäsenet pääsevat testaamaan ratoja pe 11.5. klo 16-17 välisenä aikana niin kuin seuran harjoituskalenterissa lukee.

Mikään ei kuitenkaan synny itsestään vaan vastuuta täytyy kantaa myös valmisteluista. Kilpailujohtaja ja avaintoiminnoista vastaavat henkilöt kävivät jo taannoin tutustumassa tulevaan kilpailukeskukseen, Vierumäki-Areenaan. Uskallan sanoa, että koskaan emme ole päässeet järjestämään tapahtumaa yhtä hienoon kilpailukeskukseen. Ulkoliikunnan ja sisäliikkumisen yhdistäminen tuo pieniä ymmärrettäviä ohjeistuksia sisällä liikkumiseen, mutta se lienee vähäpätöinen haitta.

Mukana arvioimassa olivat tulospalvelun Ville  huolehtimassa siitä että kokeiltava etämaalijärjestely lähtee toimimaan. Lähdön vastaavat Esa ja Sanna  ihmettelivät vielä lähtöpaikan aika paksua hankikerrosta. Ratamestari Pekka odottelee malttamattomana, että pääsisi viimeistelemään talven aikana syntyneen pohdinnan tulokset ja pääsisi viemään Turusen Kaukon talvella nikkaroimat rastipukit maastoon.

 

Ratamestari Pekka Nieminen ja kilpailutoimiston Anniina Niiranen pohtimassa järjestelyitä. Kilpailujohtaja on jo (innoissaan) häipynyt eteenpäin.

Kilpailutoimisto ja kahvio saavat käyttöönsä avarat tilat, josta avautuu hieno näköala tulevalle lähtökynnykselle.

Sprinttisuunnistuksen piirteisiin kuuluu se, että rastien tuntumaan  ja kilpailualueen liikenteeseen tarvitaan valvovia silmäpareja ehkäisemään törmäyksiä kun autoja liikkuu. Me emme suinkaan ole Vierumäellä yksin, sillä  Suomen suurin urheiluopisto elää vilkasta elämää monen muunkin lajin kohdalla. Siksi pyydänkin sinua hyvä jäsen varaamaan muutama tunti perjantaista ilta-aikaa ja tule tekemään yhdessä hyvä ja innostava  kilpailutapahtuma.

Tauno Haapasaari

Kilpailujohtaja  040-5468 298