PÄIJÄTHÄMÄLÄISET ILTARASTIT 17.4.2012

Kevään toiset PÄIJÄTHÄMÄLÄISET ILTARASTIT 17.4.2012

Aleksis Kiveä mukaille: “Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset, juoksivat yli kivisen, kallionkieluisen tienoon, siitä halki katajiston”.

Käynnistä maastokautesi Tapanilan mukavilla kankailla! Tällä kertaa tarjolla viisi rataa (2-6km), joista jokainen löytää mieleisensä. Viikonlopun lämmin sää ja pienet vesisateet vähentävät oleellisesti lumen määrää. Maastossa on tiistaina todennäköisesti vielä hieman lunta ja siksi runsasrastisilla radoilla on myös kiertomahdollisuuksia. Maastoon halajavat suunnistajat toki voivat juosta rastivälejä suoraan turvallisessa kangasmaastossa. 
Päijät-Hämeessä järjestetään vuosittain runsaat 250 kuntorastitapahtumaa, joissa vuonna 2011 tehtiin lähes 20000 suunnistussuoritusta. Osallistujien määrä on noussut vuosittain.  Päijät-Hämeessä voi kuntosuunnistusta harrastaa kahdentoista seuran järjestämillä iltarasteilla lähes kaikkina viikonpäivinä.  Lahden Suunnistajat-37 on alueen suurin kuntosuunnistusten järjestäjä lähes 4000 suunnistussuorituksellaan.  LS-37 on järjestänyt tänä vuonna kuntorasteja tiistaisin 10.4. alkaen. Ensimmäiset kuntorastit kierretään Tapanilan kankailla ja ulkoiluteillä.

tv ratamestari