Nuorten Jukolasta hienosti 23. sija

Seuramme 1-joukkue Nuorten Jukolaan koki muutoksia viime hetkillä Hyypän Emman sairastuessa ja Kirvesmiehen Lotan kolaroidessa rullasuksilla auton kanssa. (Suurempia vahinkoja Lotalle ei sattunut, vain lihasvamma, joka estää juoksun hetkeksi. Tämä on kuitenkin muistutus kaikille siitä, että liikenteessä pitää olla varovainen ja kypärää on hyvä käyttää!)

Emman ja Lotan tilalle löytyi kuitenkin hyvät paikkaajat kakkosjoukkueesta (Rujalan Emma sekä Palon Johanna), ja seuramme kakkosjoukkueseenkin löytyi vielä oivat juoksijat varamiehistä Solosen Heidistä ja Juholan Minervasta. Näinpä siis LS pääsi matkaamaan Kajaaniin perinteisesti kahden joukkueen voimin.

Ykkösjoukkueen aloitti Huotarin Lauri, ja todella hyvin aloittikin. Lauri tuli vaihtoon toisena 37 sekuntia johtanutta HS:ää jäljessä, ja hiljensi näin kerta heitolla Hirvosten veljesten kiistelyn siitä, kummalla heistä on hallussaan parempi aloitus osuuden suoritus.     – Vähän flunssasena juoksu oli vaikeaa, mutta suunnistus sujui kerrankin hyvin, Lauri kommentoi tykkijuoksuaan. Kakkosjuokkueessa ensimmäisenä viestikapulaan tarttui Lindfeltin Suvi, joka selvisi poikia vilisseestä aloitus osuudesta hyvin.

Kakkos paikalta viestiä lähti jatkamaan Solosen Joni. Jonin menoa hidasti tänään kisan jälkeen erityisen pahaksi yltynyt flunssa, ja kuumeisena virheitäkin sattui matkalle. Jonin vaihtosija oli 35. Suvi lähetti kakkosjoukkueesta matkaan reservistä mukaan nostetun Minerva Juholan, jolle kyseessä oli ensimmäinen Nuorten Jukola. Minttukin pääsi Suvin tavoin juoksemaan poikien seassa, mutta se ei menoa haitannut.

Kolmannelle osuudelle ykkösjoukkueesta lähti kovana juoksija tunnettu Matilda Suhonen. Rastit osuivat Matildan reitille hyvin, ja vaihtoon hän ennätti sijalle 32. Kakkosjoukkueessa matkaan pääsi toinen nuorimmistamme, Kantolan Claudia, joka oli yksi joukkueensa monesta ensikertalaisesta. Claudia selvitti osuutensa hyvin ja keräsi tulevaisuutta varten tarpeellista kokemusta.

Neljäs osuus oli tarkoitettu 14-vuotialle pojille, ja ykkösjoukkueeseen sellainen löytyi Suhosen Verneristä. Verkku paineli Kajaanin baanoilla kovaa vauhtia ilman suurempia virheitä, ja nosti joukkuettaan yhden pykälän. Toisessa tiimissämme vielä osuudelle alaikäinen myöskin ensikertalainen Arvelan Oskari selvitti urakkansa hienosti. Joukkion nuorimmalla Oskarilla on edessään toivottavasti monta Jukolaa; ensin nuorissa, sitten “oikeassa” Jukolassa.

Viidennelle putkiosuudelle ykkösjoukkueessa kirmasi kakkosjoukkueesta ylennyksen saanut Rujalan Emma. Emma nosti joukkuettaan muutaman pykälän sijalle 29. Kakkosessa putkipätkälle laitettiin myöskin ensikertalainen Kaleniuksen Camilla, jolla on edessään niin halutessaan vielä monta Nuorten Jukolaa.

Kuudennelle eli 18-vuotiaille tytöille suunnatulle osuudelle pääsi ykkösjoukkueessa NuJu-konkari Palon Johanna. Viimeistä Nuorten Jukolaansa juossut Johanna joutui tällä kertaa taipumaan muutaman sijan vaihtosijan ollessa 36. Varamiehen paikalta Kajaaniin päässyt Solosen Heidi juoksi alaikäisenä kakkosjoukkueen kuudetta osuutta.

Ankkuripätkille kummassakin joukkueessa oli laittaa kokeneet miehet, viimeistä NuJuaan juosseet Anttolaisen Aleksi ja Huusarin Pauli. Allu päätti joukkueensa viestin erinomaisesti. Alussa pieni virhe, mutta sitten tossu alkoi liikkua rastien kautta ripeään tahtiin ja tuloksena oli 4:nneksi paras osuusaika ja loppusijoitus viestissä 23. Tuo on seuramme 2000-luvun toiseksi paras sijoitus, ja kun se ei vielä tullut etukäteen nimetyllä “ykkösmiehistöllä”, voi kaikkia joukkueessa juosseita kiittää hienosta venymisestä! Kakkosjoukkueen ankkuri Paxi piti lahtelaisista kolmanneksi parasta vauhtia kilometriajoissa mitattuna, joten tästä on hänenkin hyvä jatkaa jo alkanutta aikuisten Jukola-taivaltaan. Kakkosjoukkeen loppusijaksi tuli 127.

Omasta kahdeksan Nuju-reissuni kokemuksesta voin sanoa, että hauskaa noilla reissuille on aina ollut, ja niin varmasti tänäkin vuonna. Aleksin, Paxin ja Johannan tullessa yli-ikäisiksi aukeaa joukkueisiin uusia paikkoja, ja muutenkin kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan, jotta sinipunanutut saavat ensi vuonnakin jalkeille kaksi kilpailukykyistä joukkuetta!

Tulokset

LS-37 1

LS-37 2

1- ja 2-joukkuekuva{jcomments on}