Viikonlopun tulossaldoa

 

Varsinais-Suomen Rastipäivillä Nousiaisissa omasta viikonlopustaan suoriutui erinomaisesti Rannan Esko, joka nappasi nimiinsä H75-sarjan voiton. Lauantain ykkös ja sunnuntain toinen sija takasivat Eskolle selvän voiton. V-S:n rastipäiville osallistui vain kaksi seuramme jäsentä, mutta laatu korvasi tällä kertaa määrän; Savolaisen Jukka sijoittui yhteistuloksissa neljänneksi. Reittihärvelin perusteella Jukan lauantain suoritus oli lähes virheetön ja se oikeuttikin toiseen sijaan, mutta sunnuntaina meno oli tarkassa avokalliomaastossa hiukan haparoivempaa.

Koillismaan Rastipäivillä Kuusamossa seuramme värejä piti yllä Sundqvistien perhe. Lauantaina suunnistus sujui parhaiten Idalla, joka sijoittui D12 tukireitillä hienosti toiseksi. Jari ja Sari ottivat ainakin tulosten perusteella lauantaista oppia ja kumpikin paransi menoaan sunnuntaina. Sarin kohdalla se riitti yhteistulosten osalta D40-sarjan kolmanteen sijaan. Samaista sijaa pääsi juhlimaan myös Ida.

Eilen sunnuntaina alkoi Ruotsin rastiviikko O-ringen. Tänä vuonna sinne osallistuu vain yksi seuralaisemme, mutta allekirjoittanut suosittelee sitä lämpimästi jokaiselle, vähintäänkin kerran elämässä vierailtavaksi! Matilaisen Jarno aloitti viiden päivän urakkansa H21 Lång -sarjassa sijoittuen eilen 84.(/114.) ja tänään sija oli tasan 100. Populaa siis riittää!