Kaksi päivää Finiä takana

Ensimmäisen kisapäivän ehkä parhaasta tuloksesta vastasi Anttolaisen Aleksi, joka sijottui H18E-sarjassa kolmanneksi. Allu hävisi kovatasoisen skaban voiton vieneelle Santeri Sainiolle reilun puolitoista minuuttia. Toisena päivänä Allun matkalle osui virheitä, joista yksi lähes viiden minuutin luokkaa. Yhteistuloksissa ls:läisen sijoitus on tällä hetkellä 8. ja aikaero kärkeen reilut seitsemän minuuttia, mutta nelossijaan vain minuutin. Toimittaja veikkaa herralla olevan vielä aika paljon hampaan kolossa tulevia kisoja ajatellen, joten saanemme nähdä lisää ensimmäisen päivän kaltaisia suorituksia.

H21A sarjassa Hämäläisen Jani on vetänyt tasaiset suoritukset sijoittuen 25. ja 28. H21AL:ssä Hirvosen Juha on sijoittunut 6:nneksi ja 9:nneksi. Ne oikeuttavat ennen kolmea viimeistä päivää yhteistulosten kahdeksanteen sijaan.

Vanhemmissa herroissa erityisen hyvää vauhtia on pitänyt H65AL-sarjassa juokseva Savolaisen Jukka. Eilisen kolmossijan ja tämän päiväisen voiton myötä Jukka johtaa sarjaansa niukalle neljän sekunnin erolla.

Pykälää vanhemmissa herroissa Rannan Esko on esittänyt hyviä otteita. Ensimmäisen päivän 11. sija vaihtui tänään podiumsijoitukseen Eskon kiriessä kolmannelle sijalle H70 sarjassa. Kolmeen viimeiseen osakilpailun ollessa vielä edessä on Eskon kokonaissijoitus 4. ja eroa kolmospaikkaan on vain vajaa minuutti.

Naisten puolella kunnia parhaimmista suorituksista jaetaan toimittajan arvion mukaan D21AL:ssä ja D35A:ssa juoksevien Hirvosen Sallan ja Tahvanaisen Anun kesken. Hyvätasoisessa 35-sarjassa Anu on nakuttanut tasaiset sijoitukset sijoittuen 14:nneksi ja 15:nneksi. Salla on hätyytellyt TOP10 sijoituksia ollen 10. ja 11.

Huomenna finiläisillä on edessään välipäivä, jolloin juostaan huippuliigan sprinttiä Lohjan keskustassa. Varsinaisen rastiviikon kolme viimeistä osakilpailua juostaan torstaina, perjantaina ja lauantaina, jolloin saamme toivottavasti iloita lahtelaismenestyksestä!{jcomments on}