25mannasta melko hyvä tulos

Tämän vuotinen manna käytiin harvinaisen kaukana Tukholmasta. Syytä voi vain arvailla, mutta kaikilla maastossa vierailleilla saattaa olla yksi sellainen mielessä. Vallentunan Löt tarjosi kisalle epäominaista haastavaa maastoa, joskin korkeuserojen puute ja suht hyvä maastopohja ei fysiikkaa haastanut liiemmälti.

LS:n aloittajana toimi Jani. Kisa meni melkeimpä täydellisesti aina toiseksi viimeiselle rastille asti jossa Väisäsen Marko houkutteli väärälle hajonnalle. Eroa kärkeen kuitenkin vain 2½min ja sija 72.

Toiselle pätkälle oli laittaa näköjään manna-ankkurin paikalta “hyllytetty” Pexi. Pekalle tarjottiin vallan mainiota peesiä heti kiihdytyssuoralta lähtien kun vielä siinä vaiheessa kisan ennakkosuosikkeihin kuulunut Kalevan Rasti tasteli samoista happimolekyyleistä Pexin kanssa. Nurmosen Antti ilmeisesti voitti tämän taistelun ja jätti Pexin jo melkein kättelyssä (huomioitavaa ehkä kuitenkin, että mies teki hajontansa kolmanneksi parhaan ajan). Pekka antautui kärkeen 4½min lisää ja sija tippui seitsemän pykälää.

Kolmas osuus on perinteisesti pyhitetty naisille ja melko perinteisiä naamoja tälle osuudelle nähtiin myös jonottamassa karttojaan. Vakinaamojen Koikan ja Anun kirittäjinä toimi Virpi ja Leena. Kiriminen onnistuikin suhteelisen hyvin kun kollektiivisesti 68 kilpasisarta sai väistyä sinipunavalkonutun edestä. Toisinsanoen 17 sijaa parannusta ja 6min lisää kärkeen (nyt siis 13min).

Myös neljäs oli miehitetty naisilla (tasa-arvovaltuutetun luulisi tykkäävän moisesta sanailusta). Emma, Vuokko, Johanna ja Sari suunnisti tarkasti, mutta joutui päästämään kuusi joukkuetta ohi. Sija siis 68. ja ero kärkeen kasvoi 18 minuuttiin.

Vitonen tiedettiin ennakkoon tasaiseksi sakiksi ja siksi se myös tälläkin kertaa osottautui. Joskin ennakkoon taas suurisuisin mies jäi taaskin nuolemaan näppejään. Ero nopeimman Timon ja hitaimman Jarnon välillä oli vain 1½min. Kimmo ja Tomi miehitti keskipaikat. Eroa kärkeen vajaa 4min (22min) ja kaksi sijaa hyvää.

Kutosesta taasen kaavailtiin joukkueelle sateen tekijää, joskaan kirjaimellisesti sitä ei toivottu. Osuudelle löytyi seuran rivistöstä aika sopivan ikäistä ja etenkin vauhtista porukkaa ja ennakkoasetelmat realisoituivat myöskin metsässä. Jari, Mika, Kari ja Juha K pisteli ns. kipeetä kyytiä ja ohitti 14 joukkuetta (52.). Kärjessäkin oli ilmeisesti miehet paikallaan kun eroa kärkeen syntyi kuitenkin 6½min.

Viimeiselle yhteispätkälle oli laittaa taaskin ennakkoon tasainen joukkio, joskin ensimmäisenä maastoon päässeen Jannen pari päivää ennen pyörähtänyt nilkka aiheutti harmaita hiuksia joukkueen johdolle. Huolet oli kuitenkin aiheettomia ja Jannen hahmo nähtiinkin ensimmäisenä maali pellolla. Heti perässä Pauli ja 1½min tästä neljäntenä – Juhan kanssa samoissa – lähtenyt Ville. Juha teki kuitenkin nelisen minuuttia virhettä ja näin harmittavasti juuri ratkaisevimmalla osuudella kolmanneksi ja neljänneksi saapuvien ero oli suurin. Seitsemän minuuttia kärkeen (35min) ja  sija tippui takaisin kuuskymppisille (64.).

Oli yksilöiden aika. Ensimmäisenä yksityisyrittämään lähti Maili-Matti. Pahemmitta virheittä sujutellut Matti napsi muutaman päänahan ja taasen kolkuteltiin vitosella alkavia. 3min lisää kärkeen ja sija koheni neljä pykälää (60.).

Oli viimeisen naisen aika. Tai naisen ja naisen. Kyseisen juoksijan täytyy juosta vielä kuusi kertaa tämä osuus, että voidaan puhua naisten sarjalaisesta. Lotta ei kuitenkaan antanut päätä lyhyempien lannistaa vaan antoi tossun puhua. Neljä minuuttia kärkeen ja sija pysyi melkein samana (62.). Juoksun jälkeen melkeimpä kaikki joukkueen jäsenet olikin sitä mieltä, että nyt löytyi 24. osuuden juoksija seuraavaksi 30 vuodeksi.

Ei ankkurikaan ollut iällä pilattu. Ainakin jos vertaa Aleksin takaa-ajoon lähteneeseen Sörkkaan, joka ankkuroi PIF:n vuosi ennen Aleksin syntymää Jukolassa kymmenenneksi. Ilman yhden rastin pummia, olisi suoritus ollut mainio. Sija kuitenkin parani pari pykälää joten oli muutkin virheitä tehnyt. Kärki (oli muuten yksi mannahistorian mieleenpainuvimmista kärkikamppailuista) paineli 12min kovempaa.

Loppusija jäi siis pari pykälää viime vuoden virtuaalisesta sijasta, mutta kyllä joukkueen suoritukseen täytyy tyytyväisiä olla. Mannassa ollaan vaellettu varjojen mailla oikeastaa vuodesta 2006 lähtien ja viimeinkin Ruotsiin matkustaminen palkittiin suht hyvällä sijalla.

www.25manna.nu

{jcomments on}