Kuukauden kasvo – Ari Anjala

Seuraavaksi Ari haastaa Virpi Remahlin.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Ari Anjala, Tampereella nuoruusvuodet, Ikaalisissa suurimmaksi osaksi, viimeiset 10 vuotta Tampereella/Ylöjärvellä. Maanmittauslaitoksella kartoittajana, Moilasen Petteri, joka kuulemma aikanaan on tämä  koko hiton kyselyn luonut, on tuossa vieressä samoissa hommissa.

Mistä lempinimesi Pappa tulee?
Olisiko ollut nelikymppisenä kun suunnistava nuoriso alkoi nimitteleen.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Topi, Anni ja Sini. Kaikki jo maailmalla.

Milloin aloitit suunnistuksen?
12 vuotiaana houkuteltiin hiihdon parista mukaan, heti kolahti.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
No en ole kyllä vieläkään ole tainnut oikein tutustua.

Tämän kauden tavoitteesi?
Ihanaa olisi juosta kivuttomilla jaloilla pitkin mettiä. Lonkat ihan ok mutta nyt reistailee pohkeet.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Jämin kankailla. Korppareilla ja omenavarkaan toivehousuilla mentiin eli löysät puntit ja isot taskut.

Levy- vai peukalokompassi?
Ihan oma “handy” viritys. Käytän sitä kuin levykompassia mutta arvioin suunnan.

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Yksi löytyy läheltä, Tiirismaa monipuolisuudellaan.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?
Tampereen koulujen mestaruuskisoista löytyy mitaleja hiihdosta, maastojuoksusta, voimistelusta, jalkapallosta, koripallosta. Jääkiekkoa ja salibandyä on tullut pelailtua vähän myöhemmin.

Entä miten muuten vietät vapaa-aikaasi?
Kylttymätön penkkiurheilija. Viimeaikoina suunnistuskarttojen teko poistanut vapaa-ajan ongelmat tai saanut ne aikaiseksi. Laittaa toi Virpi joskus perunoitakin kuoriin…

Mitä seuroja olet edustanut?

Tampereen Yritys, Kangasalan Kisa, Nouski, Tampereen Pyrintö.

Onko sinulla ollut valmentajia?
Nuorempana mm. Kalliokosken Jukka, Jouko Elevaara. Elevaaran ohjelmat alkoi tympäseen kun kahtena päivänä viikossa sai juosta ja viitenä päivänä piti tehdä kuntopiiriä tai loikkaharjoituksia. Fyysisesti aloin kehittyyn eniten kun itse ymmärsin mitä ominaisuuksia laji vaatii ja opin mm. juoksun rentouden ja palautumisen kropassani.

Keskimatka vai pitkä?
Pitkämatka silloin kun se on oikeasti suunnistusta.

Lempitreenisi?
Lähialueen kansallispuistoissa tehdyt pitkät lenkit omia reittejä maastossa ja poluilla.

Parhaimmat saavutuksesi kautta aikojen?
1MM hopea, 2MMpronssia viestistä. 3MM henk.koht. starttia 11, 14, 15. PM-kisoissa paras sijoitus7. Maailman cupin  osakilp. sij. 2, 4, 6. Jukolan viestin voitto 1977. Yleisessä sarjassa 7 henkilökohtaista suomenmestaruutta.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Kahta samanlaista kilpailua ei ole. Erilaiset maastot.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Aktiivi aikana hankalin oli kun tikku meni kengän läpi jalkapohjaan. Pari kertaa sitä leikkaamalla yritettiin poistaa mutta ei onnistunut. Yhden maaottelun juoksin jalkaterä puudutettuna. Ei ollut kiva tunne juosta tunnottomalla jalalla. Kaikenlaisia muitakin virityksiä tuli kokeiltua vaneri pohjallisista ja pohjallisten reiittelystä lähtien. Jukolassakin tuli lenkkareilla vedettyä ankkuriosuuden nopeimpia aikoja. Koko kesä siinä meni ennen kuin syksyllä tein piharatamon lehdistä hauteen ja tikku pulpahti pihalle.
Taisi olla seuraava vuosi kun MM-kats. nivelsiteet katkesi nilkasta ja suoraan kisoista leikkauspöydälle. Heti sairaalasta päästyäni pyörälenkille ja totta kai poljin hiersi kipsin pohjasta rikki, ei kun vaneria taas peliin ja vähän nilkkateippiä niin sillä pärjäsi siihen asti kunnes siihen laitettiin lasikuitukipsi. Sillä juostiinkin sitten Seitsemisen soilla ja kankailla monta lenkkiä kun lenkkaria ensin viritteli. Lääkäri oli ihmeissään kun kipsi otettiin pois ja moniloikalla aloin esitellä jalan kuntoa, yleensä tuossa vaiheessa ei potilaat kuulemma pysty kävelemäänkään kunnolla. Seuraavana päivänä SM viestissä koko viestin toiseksi nopein osuusaika. Varsinaisia rasitusvammoja ei silloin ollut.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Koira. Ihan selvennykseksi, ulkoilutetaan, ruokitaan, rapsutetaan ja saa vielä muillekin räksyttää.

Lempiaineet koulussa?
Puutyöt, Metallityöt, Kotitalous ihan vain siksi että silloin sai syödä tarpeeksi. Tämmöisiä aineita ei nykyään taida olla.

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa?
Ikävuosien 25-30 välissä löin satsaamisen osalta hanskat tiskiin, suunnistusta toki jatkoin.

Jos on, miksi?
Antaa sen olla.

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
No urheilua tietenkin

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Etkä tiedä vieläkään

Oletko ollut jälki-istunnossa?
Kansakoulussa useammankin kerran, taisin olla liian vilkas.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?

Kulttuurista en tiedä mutta veikkauksen muodossa olen sitä kyllä kiitettävästi tukenut.

Osaatko käynnistää pyykinpesukoneen?
Tässä on ihan itse viime vuodet sitäkin harrastettu, jopa kahdella eri pesuohjelmalla.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut…
opiskella englantia, laiskuus on selättänyt. Oluen jälkeen kuulemma sanoja alkaa löytymään.

Mikä oli viime viikon kohokohta?
Tappara voitti CHL:n molemmat pelit

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Golf olisi mielenkiintoista

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Omaa parastani ajattelen ja en vastaa

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Tunturisuunnistus voisi olla ihan hauska

Mikä on Ylöjärvellä asumisen varjopuoli?
Pitkä matka Lahteen

Mikä on paras tapa viettää vapaapäivää Ylöjärvellä?
Aamupäivällä lenkki Kaupissa, Näsijärvessä uimassa, keskustassa syömässä ja illalla jääkiekko tai salibandy peliin

Sinulla on vähän niin kuin toinen koti nyt Lahdessa. Löydätkö Lahdesta varjopuolia ja mikä on paras tapa viettää vapaapäivää Lahdessa?
Samat kuin edellisissä kysymyksissä, nimet vain muuttuu.

Minun mielestäni (jatka)
Lahti on vesistöineen kaunis paikka, kestävyysurheilijalle loistavat olosuhteet.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Sitkeä, vastuuntuntuinen, nautiskelija

Mitä seuraavista sanoista tulee mieleesi:
Aika – turha
Kevät – vihreys
Kuuma – kovalla pakkasella olisi kiva
Lumi – hiihto
Mielenmaisema – erämaajärvi
Tunturi – juosta huipulle
Sade – vaikeuttaa monta asiaa