Kuukauden kasvo – Emilia Hyvärinen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Olen Emilia Hyvärinen, 21 vuotta ja asustelen Orimattilassa perheen nurkissa. Päivät kuluu enimmikseen huipputyötä tehdessä ja treenatessa.

Keitä perheeseesi kuuluu?
Äiti, iskä, pikkusiskot: Roosa, Ella ja Anni + perheen uusi vauva italianvesikoira Halla.

Milloin aloitit suunnistuksen?
vasta 13-vuotiaana Orimattilan koulujenvälisissä suunnistuskisoissa (joissa sijoituin viimeiseksi), jonka jälkeen aloitin Rastivarsojen suunnistuskoulun.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Lotan kautta.

Tämän kauden tavoitteesi?
Tietysti parantaa omaa tasoa sekä taidollisesti, että fyysisesti.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Orimattilan Jymylinnan pururadan poluissa taisi tulla sekoiltua.

Levy- vai peukalokompassi?
Peukku

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Itselle erikoisimmat maastot ovat olleet viime vuoden POM-rastiviikon maastot Portugalissa.

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?
Pienenä yhtä sun toista. Hiihto oli pitkään mukana kuvioissa, mutta nykyään suunnistus on se juttu!

Entä miten muuten vietät vapaa-aikaasi?
Kavereita treffaamalla, Hallan kanssa touhuamalla tai vaan omaan sänkyyn hautautumalla.

Mitä seuroja olet edustanut?
Suunnistuksessa Rastivarsoja ja nyt LS-37:aa.

Onko sinulla ollut valmentajia?
Suunnistuksessa parhaat mahdolliset eväät olen saanut JiiPeeltä!

Keskimatka vai pitkä?
Keskari, suunnistettavaa koko ajan.

Lempitreenisi?
Sauvarinteet ja pitkät vaellukset.

Parhaimmat saavutuksesi?
Useempia 5-sijoja SM-kisoista ja viestin SM-pronssi.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Kaikki!

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Ei onneksi, toivottavasti ei tulevaisuudessakaan.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Koira

Lempiaineet koulussa?
Liikka ala-asteelta lukioon asti

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Ei ole, alotin niin myöhään ettei ole ehtinyt!

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Varmaan hömppä-sarjoja ja urheilua

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Olen suorittanut kaksi kertaa rippikoulun ennakkotehtävät, mutta en koskaan ole ehtinyt leirille asti!

Oletko ollut jälki-istunnossa?
En

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Varmaan työpaikan pikkujouluissa Sibeliustalolla stand-up-esityksessä

Osaatko käynnistää pyykinpesukoneen?
Jep, mutta teen sitä liian harvoin ite, anteeks äiti!

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut…
en ole oppinut kärrynpyörää

Mikä oli viime viikon kohokohta?
Tiomila

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Soittamaan pianoa!

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Luultavasti joku siskoista.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Päästä opiskelemaan haluamaani paikkaan.

Mikä on Orimattilassa asumisen varjopuoli?
Kaikki kaverit asuu nykyään muualla.

Mikä on paras tapa viettää vapaapäivää Orimattilassa?
Suunnistamalla Sammalistossa.

Minun mielestäni (jatka)
Naisten treeniryhmä on huippu!

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Iloinen, optimistinen ja rauhallinen.

Mitä seuraavista sanoista tulee mieleesi:
Aika – Kiire
Kevät – Aurinko
Kuuma – Hiki
Lumi – Hiihto
Mielenmaisema – Lappi
Tunturi – Shamaani
Sade – Saappaat