Päijät-Hämäläiset iltarastit suunnistetaan tiistaina 28.7.2026 Lahden keskustan tuntumassa Kivimaa-Hörölä-alueella. Iltarastivaunu sijaitsee Kivimaan koulun itäpuolella, johon on opastus Lahdentieltä. Parkkipaikkoja löytyy muutamia kymmeniä iltarastivaunun läheisyydestä ja muuten voi käyttää yleisiä lähialueen parkkipaikkoja.
Huom! Parkkipaikkoja on Mukkulantien työmaatöiden takia vähänlaisesti, minkä takia suositellaan iltarasteille tuloa kimppakyydein, kävellen, juosten, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla.
Radat suuntautuvat Kivimaan ja Hörölän maastoon, joka on Kivimaan päässä polkurikasta ja melko hyväkulkuista. Toki aluskasvillisuutta on paikoin runsaanlaisesti. Huomiona myös maastossa kiemurteleva lammasaita, joka voi olla hankala erottaa maastosta. A- ja B-radat menevät Hörölän puolelle, josta löytyy myös hieman haasteellisempia alueita. Lahdentie tulee alittaa karttaan merkityn alikulun kautta. Kivimaan koulun läheinen maasto on polkurikasta, johon on saatu suunniteltua aloittelijoille ja lapsille riittävän helpot radat (E- ja D-radat). Kartan mittakaava on kaikilla radoilla 1:5000 ja kartan koko A4. Radoille pääsee klo 17 – 19 välillä ja maastosta on tultava pois klo 20.30 mennessä.
Radat ja taitotasot:
- A-rata 4,9 km, sininen
- B-rata 3,4 km, punainen
- C-rata 2,4 km, violetti
- D-rata 1,2 km, keltainen
- E-rata 0,7 km, valkoinen
Tarkempaa tietoa iltarasteistamme löytyy osoitteesta https://www.ls37.fi/iltarastit/iltarastit-metsa/ ja iltarastien hinnat sekä maksutavat löytyvät osoitteesta https://www.ls37.fi/iltarastit/hinnat/. (Huom! Emme ota vastaan käteistä rahaa.)
Tapahtumaan voi ilmoittautua etukäteen Rastilipussa.
Tervetuloa!

