Päijäthämäläiset iltarastit starttaavat taas muutaman viikon päästä huhtikuun ensimmäisenä tiistaina 7.4. IItarastikalenteri löytyy aiempaan tapaan nettisivuiltamme ja tapahtumat löytyvät myös Irma-Rastilipusta.
Ratojen taitotasot
Ratojen kuvauksissa otetaan käyttöön Suunnistusliiton määrittelemät ja suosittelemat taitotasojen määritykset värikoodeineen. Väriasteikolla helpoin rata on vihreä ja tämän jälkeen värit etenevät valkoisesta tummempaan. Värimalli on tarkoitettu käytettäväksi vahvistamaan yhteistä kieltä ja ymmärrystä ratojen vaatimustasoista. Erityisesti taitotasojen sanoittamisesta lienee hyötyä uusille lajin pariin tuleville suunnistajille. Mikäli nuo ratojen taitotasot ja värikoodit eivät ole sinulle vielä tuttuja, niin löydät niistä tietoa SSL:n sivuilta. Sieltä löytyvät eri tasojen sanalliset kuvaukset sekä hieman kuvausta mitä suunnistajan olisi hyvä osata eri tasoisilla radoilla.
Iltarasteillamme ratojen nimet pysyvät edelleen samoina kuin aiempina vuosina, eivätkä ratojen vaativuudetkaan merkittävästi muutu aiempina vuosina totutuista. Ratoja on edelleen tarjolla metsärasteilla viisi erilaista ja sprinteillä neljä. Lähinnä siis ratojen vaativuutta kuvaavat termit muuttuvat ja lisäksi ratojen vaatimustaso/taitotaso esitetään mallikarttojen yhteydessä ja kartoissa väriasteikko kuvalla, josta osallistuja näkee kyseisen radan taitotason. Tämän tarkoituksena on helpottaa suunnistajaa valitsemaan omalle suunnistustaidolleen sopivimman radan.
Iltarastien ohjeissamme (Iltarastit – metsä ja Iltarastit – sprintti) on merkitty eri ratavaihtoehtojen ohjeelliset taitotasot. Eri iltarastikerroilla voi kuitenkin tasot hieman vaihdella mm. eri maastojen vaativuuden takia. Näin ollen kullakin kerralla kyseisten rastien ratamestari joutuu määrittelemään laatimiensa ratojen taitotasot. On hyvä huomioida suunnistusratojen vaativuustasojen olevan usein kuitenkin jossain määrin “makuasioita”, joten niistä varmasti tulee olemaan erilaisia mielipiteitä. Eri mieltä ollessaan kenenkään ei kuitenkaan ole syytä alkaa antamaan ainakaan kovin jyrkkää palautetta ratamestarille, vaan sellaisen palautteen voi antaa harrastussuunnistusjaostolle. 
Ratamestareita varten taitotasot ja värikoodien käyttö on ohjeistettu tarkemmin iltarastiemme ratamestariohjeessa.
Iltarastien hinnat
Iltarastien maksuja on hieman tarkistettu kertamaksun sekä useamman kerran- ja kausikorttien osalta. Kertamaksu on tänä vuonna 9 €, 10- kerran kortti 80 € ja kausikortti 160 €. Seuran jäsenen kausikortin hinta on tänä vuonna 90 €.
Iltarasteillamme tullaan luopumaan käteisen rahan käytöstä toukokuun lopussa. Uutena maksumahdollisuutena tulee käyttöön MobilePay, jossa löytyy valmiina hinnat eri maksuille. Näihin pääsee lyhytnumerolla 36031 tai vaunulta löytyvän QR-koodin kautta. Lisäksi otetaan käyttöön 40 euron hintainen 5-kerran kortti entisen 10-kerran kortin rinnalle.
Uusi sähköpostiosoite iltarasteihin liittyviin asioihin (iltarastit@ls37.fi)
Iltarasteja varten on otettu käyttöön sähköpostiosoite iltarastit@ls37.fi. Jatkossa ratamestarit lähettävät kaikki tapahtumaansa liittyvät aineistot tuohon osoitteeseen, eikä niitä tarvitse enää lähettää eri osoitteisiin. Samaan osoitteeseen voi laittaa myös muut mahdolliset iltarasteja tai harrastussuunnistusjaostoa koskevat asiat.
Ja ratamestareille vielä muistutuksena toimiston palveluiden vähenemisestä johtuva ratojen laatimisaikataulua koskeva muutos. Jotta karttojen tulostus saadaan hoidettua, tulee ratatiedosto, pohjakartta ja radat Pdf-tiedostoina lähettää jo reilu viikkoa ennen omaa tapahtumaanne olevan viikonlopun aikana!

Päijäthämäläisille iltarasteille johdattaa OP Häme.


