Historiallista menestystä

Turussa kilpaillun XXXIV Nuorisoviesti 2025 tarjosi jännitystä ja mahtavia suorituksia. Lahden Suunnistajat-37 osoitti jälleen kerran olevansa suunnistuksen nuorisoseura. Seura oli mukana vahvasti sekä A‑ että B‑sarjoissa nuorten sarjoja edustamassa ja suoritukset kertoivat pitkän työskentelyn kantaneen hedelmää. A-sarja on H/D16 seitsemän osuuksinen viesti, jossa osallistujien yhteenlaskettu maksimi-ikä on 100 vuotta ja vähintään kolme tyttöä on oltava joukkueessa. B-sarja on H/D12 neljä osuuksinen viesti, jossa maksimi yhteisikä on 44 vuotta ja vähintään yksi tyttö joukkueessa. A-sarjasta ei tullut enempää eikä vähempää kuin historiallinen ensimmäinen voitto ikinä. Avausosuudella Aaro Yrjölä teki mitä sen mitä pitääkin eli piti joukkueen hyvin kärjen mukana. 36 sekuntia kärjestä ja sijoitus 4. Toisella osuudella GPS seurannasta näimme, että Iisakki Latonummi pysyy hyvin mukana ja vaihtoon edelleen samalla sijalla 32 sekuntia kärjestä. Kolmannella osuudella Ella Hakkarainen teki voitavansa ja paransi joukkueen sijoitusta kakkoseksi. Kärjessä Niklas Farkas vaan meni kovaa ja ero tässä vaiheessa oli n. 2,5 minuuttia. Nelososuus oli Eevert Nurmelan käsialaa ja jälleen GPS osuus. Ero ei kasvanut mainittavasti kärkeen ja sijoitus pysyi samana. Nuorisosopimuksen turvin vitososuutta viiletti Asikkalan Raikkaan Linda Breilin. Asetelmat pysyivät samoina kuin pari edellistäkin osuutta. Kutososuudella Celine Gaasenbeek avasi kaasuhanat ja porhalsi kärkeen yli minuutin erolla muihin. Ankkuriosuutta päästiin jännittämään taas GPSn avulla. Ikäluokan ranking kärkipään urheilijoita lähti peräkkäin ja meillä oli ilo seurata Hermanni Latonummen viivaa, joka iloisesti eteni rastilta toiselle ja maalissa saattoi tuulettaa jälleen yhtä voittoa. Eroa kakkoseen Tampereen Pyrintöön kertyi lähes minuutti. Kolmanneksi juoksi Espoon Suunta noin kolme ja puoli minuuttia voittajalle hävinneenä. Lahden Suunnistajien kakkosjoukkue tuli maaliin sijalla 24. 

Voittajajoukkue. Kuva Oskar Breilin.
Kuva Katja Latonummi
Iisakki. Kuva Cedric Gaasenbeek
Poika saunoo (Järjestäjille tiedoksi, että poika selvisi saunasta vaurioitta). Kuva Juha Hirvonen
Ykkös- ja kakkosjoukkue parin ”maskotin” kera.

B-sarjan joukkue Daniel Breilin, Siiri Aavikko, Stella Väli-Klemelä ja Noa Tarkiainen sijoittui omassa vietissään lopulta sijalle 13. Kisaan lähti 70 joukkuetta, joten suoritus on upea. Siitä on hyvä ponnistaa ylöspäin ja ottaa vanhemmista mallia vielä timanttisempaan suoritukseen. 

B-sarjan joukkue, Siiri, Stella, Daniel ja Noa. Kuva Annamari Väli-Klemelä

Nuorten viikonloppu jatkui sunnuntaina perinteisellä Oravatonnilla Mynämäen urheilukeskuksessa. Nuorten Oravatonnisarjoissa kilpaillaan seurojen paremmuudesta. Kunkin sarjan kymmenen parasta tuovat seuralle pisteitä ja yhteispisteiden paras seura palkitaan nuorisotyön stipendillä. Lahden Suunnistajista parhaiten ratamestarin jipoista selvisi edellisenäkin päivänä loistanut Celine Gaasenbeek, joka oli D16 sarjassa neljäs. 5,9 kilometrin radalla kärkeen tuli eroa vajaat kolme minuuttia ja palkintopallille vajaan minuutin. Ella Hakkarainenkin jatkoi mainiota suunnistusta ja oli D14 sarjassa 3,5 kilometrin matkalla viides vain alle puoliminuuttia kolmannesta sijasta. D8RR sarjassa seuran pistepottiin kartutti lisää pisteitä Enni Aavikko sijoittumalla kuudenneksi ja vain noin minuutin päässä palkintopallista. Oravatonni kokonaiskilpailun voitti Tampereen Pyrintö 155 pisteellä, toinen oli Espoon suunta (106 pistettä) ja kolmas Turun Suunnistajat (96 pistettä).  Lahden Suunnistajat oli 17, pisteitä 13.  Eihän me toki kaikkea voida voittaa. Johan sitä muille tulisi paha mieli. Ensi vuonna isommalla rytinällä kohti kärkeä.   

 

Nuorisoviesti tulokset

Oravatonni tulokset