Tomi Nykänen osallistui menestyksekkäästi Puolan Varsovassa järjestettyihin pyöräsuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuihin. Kotiin tuomisina oli kaksi hopeamitalia yhteislähdöstä ja viestistä. Seuraavassa Tomin mietteitä Kisaviikosta.
Kuvaile hivenen tapahtumaa, maastoa ja ennakko-odotuksiasi kisoja ajatellen?
Oli odotettavissa nopeaa, tasaista ja kuumaa kisaviikkoa. Maastot vaikuttivat yleisesti sellaisilta, että niissä suunnistamalla tehtäisiin hyvät tulokset eikä välttämättä kaikkialla voi aivan täyttä vauhtia ajaa. Maastot vaikuttivat myös etukäteen tarkasteltuina varsin suotuisilta oikomiseen ja vaativan aika suoraviivaista toteutusta.
Sprintti 12.8.
Sija 33 – Tulokset – GPS
Mikä meni hyvin?
Kisa lähti hyvin käyntiin. Tarkoituksena oli lähteä heti lähdöstä täysiä ja pari rastiväliä homma toimikin hyvin. Myös ajo tuntui ihan kohtuulliselta.
Missä jäi parannettavaa?
Suunnistamisessa. En päässyt oikein missään vaiheessa sisään suunnistamiseen. Kaikki kohteet tulivat todella pahasti syliin ja suunnistus oli aivan jaloissa. Huonosti käyntiin lähtenyttä kisaa en oikein saanut käännettyä vaan virheitä tuli aivan liikaa koko kisan ajan.
Keskimatka 13.8.
Sija 23 – Tulokset – GPS
Mikä meni hyvin?
Ajo oli myös tässä kisassa varsin mallikasta. Kisa lähti todella hyvin käyntiin ja 8 rastille asti olinkin ihan kärkikamppailussa.
Missä jäi parannettavaa?
Tavoitteena oli tehdä virheetön suoritus mutta siinä jäi paljon parannettavaa. Hyvän alun jälkeen siirtymävälillä ajoin pussin perälle ja siinä yli 2 minuuttia virhettä ja tämän jälkeen suunnitelma tukeutua isoihin uriin ja ottaa kiertäviäkin valintoja suunnistamisen helpottamiseksi hieman unohtui kun tuli ’’kiire’’ paikata tehtyjä virheitä. Lopputuloksena lisää virheitä.
Kilpailu vaikutti todella vaativalta tiheän polkuverkoston takia? Kommentit radasta
Rata oli kyllä yksi vaativimmista keskimatkan radoista, jolla olen ajanut. Kartta oli yleisesti saatu kuitenkin aika selväksi, vaikka uraa olikin todella paljon. Kisassa ei päässyt kovin kovilla tehoilla ajamaan etenkään niillä alueilla joissa oli todella tiheä uraverkosto.
Yhteislähtö 14.8.
Sija 2 – Tulokset – GPS
Mikä meni hyvin?
Tässä kisassa sain suunnistuksen hyvin heti alusta alkaen haltuun. Pari pientä virhettä mahtui matkalle, mutta kokonaisuutena suunnistus oli sujuvaa ja sujui hyvin. Myös vauhtia oli tässä kisassa varsin hyvin, sillä hajontalenkeillä sai tehdä omaa suoritusta kun ei ollut itsellä letkoja.
Jäikö vielä jotain parannettavaa?
Radan loppupuolella tein muutamia hermopummeja, kun näin takaa tulevan ison letkan, jossa muun muassa kisan voittaja Ludvik ja Pökälä. Lisäksi tuleminen viimeiselle rastille oli varsin huono, jolloin takaa tuleva letka sai lopullisesti kiinni. Pieniä juttuja jäi parannettavaksi, mutta kokonaisuutena kisa oli hyvä.
Kuvaile tunnelmia kisan aikana ja maalissa?
Uupunut. Kisa ajettiin yli 30 asteen helteessä, joten se vielä korosti entisestään kisan raskautta. Maalin tultua sai vielä jonkin aikaa vielä odottaa maalikameran kuvan ratkaisua. Kun sain tietää olevani toinen, niin suurin tunne oli helpotus ja onnellisuus – vihdoin! Ensimmäistä eliten mitalia on aika kauan haettu ja kisoissa on monesti suoritukset menneet pahasti alisuorittamisen puolelle, kuten täälläkin sprintti ja keskimatka.
Pitkämatka 16.8.
Sija 18 – Tulokset – GPS
Mikä meni hyvin?
Aika tavallinen perusveto kaikkinensa. Paikoitellen suunnistus oli kohtalaisen hyvää. Mikään asia ei ollut erityisen hyvää vaan enemmän keskiverto tekemistä.
Missä jäi parannettavaa?
Liikaa virhettä, helposti saisi reilut 3 minuuttia ajasta pois ja jalat olivat kyllä aika tehottomat koko kisan ajan. Ei löytynyt riittävää vauhtia tähän kisaan.
Viesti 17.8.
Sija 2 – Tulokset – GPS
Mikä meni hyvin?
Tämä oli itselläni viikon paras veto selkeästi. Suunnistus sujui hyvin ja se oli todella sujuvaa. Myös jalat olivat yllättävän hyvät edellisen päivän pitkän matkan jälkeen ja ne oikeastaan paranivat kisan edetessä vielä.
Jäikö vielä jotain parannettavaa?
Tein alkumatkasta pienen virheen, kun polku hävisikin näkyvistä mutta muuten ei oikeastaan. Harvoin tulee noin hyvää ja puhdasta vetoa.
Mitkä oli fiilikset, kun alun hajontojen jälkeen olit yksin kärjessä ja kasvatit etumatkaa muihin vaihtoon saakka?
En tosiaan nähnyt muita enää 6 rastin jälkeen muuta kuin ristiin tultaessa. Maastossa näin yhdet renkaan jäljet aina välillä polulla ja mietin että onko se järjestän tai jonkun muun maastossa kulkijan jäljet vai oliko joku kilpailija edelläni. Kuitenkin luotin siihen, että itsellä oli mennyt niin hyvin, että tuskin kukaan on edelläni. Vaihtoon tullessa oli mahtava fiilis, kun sai hyvän aikaa odotella, kunnes tulee seuraavat vaihtoon.
Kisat nyt takana. Minkälaisin tavoittein eteenpäin?
Tämän kauden pääkisat olivat nyt siinä ja tavoite eli mitali tuli saavutettua. Nyt hieman rennompaa treenaamista jonkin aikaa ja sitten katseet ja treenaaminen kohti ensi vuoden Portugalin EM- ja Ruotsin MM-kisoja.
Kiitokset vastauksista, isot onnittelut ja tsemppiä kohti tulevia tavoitteita.
Artikkelikuvat: Arek Jaskuła – wilcze.OKO