Suomen kesä, se on kovin vaihteleva varsinkin sään suhteen. Keskiviikkoillaksi sadetutkat ennustivat sateita ja jopa ukkosta, mutta kuinkas kävikään. Märässä, mutta suht poutaisessa säässä päästiin kuin päästiinkin etsimään taas rasteja Keski-Tiilijärven metsään ja samalla ratkomaan lasten seuranmestaruudet. Hippo-suunnistuskoulu on kokoontunut kevään aikana kymmenisen kertaa ja ohjelmassa on ollut mm. karttamerkkien opettelua, kartan suuntausharjoittelua ja tutustumista suunnistuskilpailuihin Kompassi-tapahtumissa. Mukana on ollut noin 100 lasta nuorempien ollessa 3-vuotiaita rastikerholaisia.
Kevätkauden päättärit järjestettiin yhdessä Hollolan Urheilijoiden lasten suunnistuskoulun kanssa. Ohjelmassa oli suunnistuksen lisäksi Ryhmä Hau-mysteerirasteja, leimausrataa, taitotestejä sekä tietysti jädeherkuttelua. Lahden Suunnistajien seuranmestaruuskisoissa saatiin kruunattua kahdeksan uutta seuranmestaria. Kultamitalit saivat: Hilma ja Anton (8RR), Siiri ja Tuure (10RR), Hertta ja Iisakki (12) sekä Ella ja Cedric (14). Tulokset löytyvät artikkelin lopusta. Kaikki suunnistusradan kiertäneet palkittiin seremoniallisesti.
Kuvia (kuvaaja: Jussi Leinonen @rautaleiska)
Hippo-suunnistuskoulu jää nyt kesätauolle jatkuen elokuun puolessa välissä. Rastikerho ja Orava-ryhmä kokoontui ohjatusti vain kevätkauden, joten heille jaettiin todistukset innokkaasta osallistumisesta. Kesätauon aikana on mahdolilsta pelata maanantaisin klo 18-19 höntsäjalista Heinsuon kentällä (liity erilliseen wa-ryhmään)

LS-37 seuranmestaruuskilpailujen tulokset:
D8RR
1. Latonummi Hilma 17:23
2. Aavikko Enni 18:17 00:54
3. Karppinen Frida 19:57 02:34
4. Kosunen Rebekka 20:20 02:57
5. Kiiskinen Selma 25:07 07:44
6. Pakkanen Mette 28:44 11:21
7. Laaksonen Hertta 29:54 12:31
8. Pakkanen Iiris 39:51 22:28
H8RR
1. Halme Anton 14:13
2. Hyttinen Jooa 17:19 03:06
3. Rantala Roope 22:41 08:28
4. Halme Nestori 27:31 13:18
D10RR
1. Aavikko Siiri 13:36
2. Mattila Mikaela 14:40 01:04
3. Tiusanen Pipsa 17:46 04:10
4. Urpelainen Sara 19:20 05:44
5. Järvinen Elsa 24:49 11:13
H10RR
1. Halme Tuure 15:24
2. Jokinen Hjalmar 16:59 01:35
3. Pöntinen Oiva 18:31 03:07
4. Räihä Jasper 18:44 03:20
D12
1. Siikanen Hertta 14:53
2. Uski Iisa 16:51 01:58
3. Pakkanen Oona 19:51 04:58
4. Laaksonen Kerttu 31:45 16:52
5. Järvinen Helmi 35:58 21:05
6. Hämäläinen Ellinoora 45:36 30:43
H12
1. Latonummi Iisakki 12:59
2. Tarkiainen Noa 17:48 04:49
3. Hakkarainen Okko 18:06 05:07
4. Latonummi Aaretti 22:56 09:57
5. Halme Kalle 25:25 12:26
6. Laine Niilo 27:31 14:32
7. Rantala Tuukka 41:27 28:28
8. Koivunen Valtteri 53:46 40:47
D14
1. Hakkarainen Ella 16:18
2. Mattila Daniela 24:06 07:48
3. Mutikainen Viivi 24:26 08:08
4. Eskeli Sanni 25:24 09:06
5. Marttinen Ella 25:28 09:10
H14
1. Gaasenbeek Cedric 17:49
2. Halme Onni 17:50 00:01
3. Hirvonen Eerikki 19:37 01:48
4. Häläinen Elmeri 33:57 16:08