Lasten Hippo-suunnistuskoulun kauden 2019 päättäjäiset pidettiin maanantaina 7.10 Tapanilan ulkoilumajalla hämäräsuunnistuksen merkeissä. Suunnistuksen maailmanmestari ja LS:n toiminnanjohtaja Minna Kauppi kertoi lapsille omasta suunnistusuran alusta ja palkitsi sitten ahkeria ja reippaita suunnistuskoululaisia pokaalein, diplomein ja mitalein. Palkintojenjaon jälkeen päästiin suunnistamaan otsalamput päässä ja testaamaan hiukan suunnistustietoutta tietovisan merkeissä. Hämärähommien jälkeen pistettiin vielä suut makiaksi Berliinin munkeilla!

Suunnistuskoulussa kävi jälleen noin sata nuorta suunnistajan alkua. Uuden aluecupin myötä, moni pääsi kokeilemaan kilpasuunnistusta. Hienoja onnistumisia, rastien löytämisen iloa ja mukava reissu Särkänniemisuunnistukseen tekivät vuodesta jälleen onnistuneen. Syksyllä toiminta jatkuu maanantain salivuoroilla Kärpäsen koululla.

Kiitos erityisesti suunnistuskoulun rehtori Kirsi Kiiskinen isosta työstä suunnistuskoulun eteen ja tietysti kaikki ahkerat vapaaehtoiset ohjaajamme, jotka opastitte jälleen monia lapsia lajimme pariin. Kiitos myös Päijät-Hämeen Osuuspankki tuestanne lasten Hippokoululle!

Ensi keväänä taas uudet rastit etsittävänä!

IMG 0264

                      IMG 0231IMG 0310    


tahtiseura.png

 lumonite logo white

noname2018 150px

wstarmusta

Tulevia tapahtumia

21.10.2019
08:00 - 17:00
Syysleiri
23.10.2019
18:00 - 22:00
Yökuppi
21.10.2019
08:00 - 17:00
Syysleiri
24.10.2019
17:00 - 18:00
Sprintti-iltarastit - Hennalan Hämärähipat
21.10.2019
08:00 - 17:00
Syysleiri

Yhteystiedot

Tapanilan ulkoilumaja
Hiihtomajantie 98
15950 Lahti

(03) 751 2405
toimisto |ät| ls37.fi

IBAN: FI38 5612 1120 3225 62